NISSAN FRANKFURTIN AUTONÄYTTELYSSÄ 2013

Report this content

Nissanin nykyinen missio - tulevaisuuden teknologian tuominen ihmisten ulottuville jo tänään - ottaa merkittävän harppauksen eteenpäin Frankfurtin autonäyttelyssä. Yhtiön tämänvuotinen näyttelyanti tarjoaa Nissan-brändille ominaista terävää muotoilua ja innovatiivista teknologiaa. SUV-segmentin mullistava uusi tuotantomalli saa maailman ensiesittelynsä tiistaina 10.9. klo 13.15 Nissanin näyttelyosastolla hallissa 8.

Nissanin myynti on pysynyt tänä vuonna viime vuoden tahdissa ja yhtiö on hyvällä tiellä kohti tavoitettaan olla aasialainen ykkösmerkki Euroopassa vuoteen 2016 mennessä. Nissan-brändin vahvuuksia ovat hyvät myyntiluvut, merkittävät uudet mallilanseeraukset ja huipputeknologia.

Nissan Friend-Me -konsepti

Nissan esittelee Frankfurtin autonäyttelyssä Friend-Me-konseptin, joka on esillä ensimmäistä kertaa Euroopassa. Nissan Friend-Me on kiehtova visio siitä, millainen on Nissanin seuraavan sukupolven muotoilukieli. Friend-Me on suunniteltu vetoamaan autonostajien seuraavaan sukupolveen - uuden konseptin suunnittelussa noudatettiin samaa prosessia kuin aikoinaan Nissanin mullistavia crossover-malleja ideoitaessa. Nelipaikkaisessa autossa on runsaasti huipputeknologiaa, kuten usealla näytöllä varustettu tietoviihdejärjestelmä. Jatkuvasti netissä olevien ihmisten tarpeita varten suunniteltu Friend-Me on todellinen tieto- ja viihdekeskus, joka integroi auton matkustajat osaksi jokaista matkaa.

Nissanin personalisointiohjelma

Nissan haluaa tarjota asiakkaille enemmän valinnanvaraa. Tämä käy entistäkin selvemmäksi Frankfurtissa, kun yhtiö julkistaa uuden, rohkean personalisointiohjelmansa. Juken kohdalla erinomaisen vastaanoton saanut personalisointimahdollisuus laajentuu nyt koskemaan myös uutta Notea ja uutta Micraa. Asiakkaiden valittavissa on vieläkin enemmän lisävaruste- ja värivaihtoehtoja: mahdollisuudet ovat lähes rajattomat. Uuden ohjelman lanseerauksen yhteydessä Nissan esittelee myös innovatiivisen, verkossa käytettävän 3D-suunnittelusovelluksen, jonka avulla asiakkaat voivat tarkastella räätälöimiään autoja kaikista mahdollisista kulmista.

Menestystarina jatkuu

Nissanin tavoite nousta aasialaiseksi ykkösmerkiksi Euroopassa vuoteen 2016 mennessä on hyvässä myötätuulessa, sillä yhtiö on jo päässyt tähän asemaan monilla keskeisillä markkina-alueilla, kuten Isossa-Britanniassa, Ranskassa, Espanjassa ja Italiassa. "Vaikka kokonaismarkkinoiden myynti supistui viime vuonna, Nissan pystyi kasvattamaan markkinaosuutensa ennätyksellisen suureksi. Näillä näkymin yllämme samaan myös tänä vuonna", kertoo Nissanin myynnistä ja markkinoinnista Euroopassa vastaava Senior Vice President Guillaume Cartier.

###

Lisätietoja:

Johanna Laune, viestintäpäällikkö, Nissan Nordic Europe Oy, Sähköposti: jlaune@nissan-europe.com, Puh. 010 770 5139, gsm. 0400-440 301

Taina Erkkilä, viestintäjohtaja, Nissan Nordic Europe Oy, Sähköposti: terkkila@nissan-europe.com, Puh. 010 770 5311

Kuvia, videoita ja lisätietoja: newsroom.nissan-europe.com/fi

Nissan Euroopassa

Nissan on yksi merkittävimmistä aasialaisista autonvalmistajista Euroopassa, ja sen palveluksessa on yli 16 000 työntekijää suunnittelutehtävissä, tutkimuksessa ja kehityksessä, valmistuksessa ja logistiikassa sekä myynnissä ja markkinoinnissa. Nissanin tehtailla Isossa-Britanniassa, Espanjassa ja Venäjällä valmistettiin viime vuonna yli 695 000 autoa;  mm. kompakteja tila-autoja, palkittuja crossover-malleja, katumaastureita ja hyötyajoneuvoja. Euroopan tuotevalikoimassa on tällä hetkellä  24 erilaista ja innovatiivista mallia, ja  Nissanin tavoitteena on olla tulevaisuudessa Euroopan johtava aasialainen autonvalmistaja.

Nissan Nordic Europe Oy on Nissanin maahantuonti- ja markkinointiyritys, joka toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa sekä Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Yrityksellä on noin 165 työntekijää, ja sen pääkonttori sijaitsee Espoon Keilaniemessä. www.newsroom.nissan-europe.com/fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia