Nissan Qashqai jälleen Suomen ostetuin henkilöauto

Report this content

Nissan Qashqai saavutti jälleen syyskuussa ykkössijan kuukauden myydyimpänä henkilöautona, kolmatta kertaa putkeen. Samalla se kohosi tämän vuoden myydyimmäksi autoksi. Nissanin markkinaosuus henkilöautopuolella syyskuussa oli huimat 9,3 %.

Syksy jatkuu Nissanin osalta varsin positiivisissa merkeissä. Suosittu crossover Nissan Qashqai jatkoi menestystarinaansa ja oli jälleen syyskuussa Suomen ostetuin henkilöauto. Se on ollut kärkisijalla tänä vuonna myös tammi-, heinä- ja elokuussa ja nousi tuoreissa kokonaistilastoissa tämän kalenterivuoden myydyimmän henkilöauton paikalle. Nissan Qashqai oli vuoden suosituin henkilöauto jo elokuussa yksityisautoilijoiden parissa.

Kuluvana vuonna Qashqaita on rekisteröity lähes 4000 kappaletta, mikä on 8 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavana ajanjaksona. Nissanin markkinaosuus henkilöautopuolella oli syyskuussa 9,3 prosenttia ja pakettiautot mukaanluettuna 9,0 prosenttia.

”Nissan Suomessa 50 vuotta -juhlamme on alkanut kerrassaan upeasti, ja syyskuussa kirjoitimme taas hienon lisän Nissan-historiaan ”, iloitsee Sanna Kaipia, Suomen maajohtaja Nissan Nordic Europesta.

Nissan juhlii 10.10.2012 Datsunin ja Nissanin 50-vuotista taivalta Suomessa. Ensimmäiset 713 Datsun Bluebirdiä saapuivat Suomeen Pireus-laivalla 10.10.1962. Merkkipäivää juhlistetaan viikonloppunäyttelyllä kaikilla Nissan-jälleenmyyjillä 12.-14.10.2012.

Lisätietoja:

Johanna Laune, viestintäpäällikkö, Nissan Nordic Europe Oy, Sähköposti: jlaune@nissan-europe.com, Puh. 010 770 5139, gsm. 0400-440 301

Kuvia, videoita ja lisätietoja: newsroom.nissan-europe.com/fi

Nissan Euroopassa

Nissan on yksi merkittävimmistä aasialaisista autonvalmistajista Euroopassa, ja sen palveluksessa on yli 12 500 työntekijää suunnittelutehtävissä, tutkimuksessa ja kehityksessä, valmistuksessa ja logistiikassa sekä myynnissä ja markkinoinnissa. Nissanin tehtailla Isossa-Britanniassa, Espanjassa ja Venäjällä valmistettiin vuonna 2011 yli 528 000 autoa; mm. kompakteja tila-autoja, palkittuja crossover-malleja, katumaastureita ja hyötyajoneuvoja. Euroopan tuotevalikoimassa on tällä hetkellä 24 erilaista ja innovatiivista mallia, ja  Nissanin tavoitteena on olla tulevaisuudessa Euroopan johtava aasialainen autonvalmistaja.

Nissan Nordic Europe Oy on Nissanin maahantuonti- ja markkinointiyritys, joka toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa sekä Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Yrityksellä on noin 165 työntekijää, ja sen pääkonttori sijaitsee Espoon Keilaniemessä. www.nissan.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia