NISSAN TIIDA SUOMEEN ELOKUUSSA

Report this content

Nissan tuo Japanin ja Yhdysvaltain markkinoilla hyvin menestyneen Tiidan yhdeksälle markkina-alueelle Eurooppaan. Näiden joukossa ovat myös Suomi ja Baltia, joissa auton myynti aloitetaan kesän lopulla.

Nissanilla on tietyillä Euroopan markkinoilla erityisen laaja ja lojaali Almera- ja Primera-asiakaskunta, jotka haluavat myös jatkossa hankkia samantyyppisen auton. Näin ollen Tiida tullaan esittelemään Suomessa, Baltiassa, Unkarissa, Puolassa, Tsekeissä, Slovakiassa, Sloveniassa, Kroatiassa, Bulgariassa, Romaniassa, Ukrainassa, Venäjällä sekä Irlannissa, Kreikassa, Kyproksella ja Maltalla. Tiidaa saatetaan myöhemmin tuoda myös muille Euroopan markkinoille.

”Vaikka Nissan on viime aikoina keskittynyt voittamaan uusia asiakkaita uusilla, tavallisesta poikkeavilla malleillaan, kuten Suomessa juuri myyntiin tulleella Qashqailla, haluamme tarjota vaihtoehtoja myös nykyisille - Suomessa erittäin lojaaleille - Nissan-asiakkaillemme”, sanoo Nissan Nordic Europe Oy:n toimitusjohtaja Mike Whitfield.

”Liiketoiminta-ajatuksemme perustuu asiakkaisiimme ja maalaisjärkeen. Päätimme esitellä Tiidan niillä markkinoilla, joilla tämäntyyppiselle autolle on kysyntää NOTEn ja Qashqain lisäksi”, täydentää Nissan Europen myynti- ja markkinointijohtaja Brian Carolin.

Tiida tulee kiinnostamaan erityisesti suomalaisia, jotka antavat arvoa mukavuudelle, auton sisätiloille ja helppokäyttöisyydelle. Hinnaltaan Tiida asettuu NOTEn ja Qashqain väliin. Nimi ”Tiida” on johdos japaninkielisestä sanasta, joka tarkoittaa alati muuttuvaa vuorovettä.

Eurooppaan tuotavaa Tiidaa on myyty nimellä Versa tähän mennessä Japanissa ja Yhdysvalloissa. Euroopassa myynnin arvioidaan olevan vuosittain noin 30 000 kappaletta.

Tiidaa tuotetaan Nissanin Civacin tehtaalla Meksikossa neljä- ja viisiovisina malleina, joihin on saatavana kolme eri moottorivaihtoehtoa: 1.6 bensa (110 hv), 1.8. bensa (126 hv) ja 1.5 diesel (105 hv).

Lisätietoja Tiidasta tullaan julkistamaan huhtikuussa.


Lisätietoja:
Nissan Nordic Europe Oy, viestintäjohtaja Fredrik Heinonen,
puh. 010 7705 245, 040 5500 281, fheinonen@nissan-europe.com

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit