VENÄJÄLLÄ MYYTY JO NELJÄNNESMILJOONA NISSANIA

Report this content

Nissan Venäjä ilmoitti viime viikon lopulla kahdesta merkittävästä myyntisaavutuksestaan: Nissan on tänä vuonna myynyt Venäjällä jo 100 000 uutta autoa. Kaiken kaikkiaan tammikuussa 2004 aloittanut yritys on saavuttanut 250 000 myydyn Nissanin merkkipaalun.

Nissan Venäjän myyntiluvut heijastavat Nissanin merkityksen kasvua itänaapurimme markkinoilla. Myyntiluvut nousevat tasaisesti ja viimeisen kolmen vuoden aikana automyynti on aina tuplaantunut edelliseen vuoteen verrattuna. Tänä vuonna erityisen suosittu on ollut Nissan Tiida, kun viime vuonna myyntilukuja dominoi Nissan Note. Molemmeat mallit ovat tuttuja myös Suomessa: Note saapui Suomen markkinoille keväällä 2006 ja Tiida viime kesänä.

Nissan on Venäjällä keskittynyt myös jälleenmyyjäverkostonsa laajentamiseen, jossa nykyisin toimii 43 Nissan-jälleenmyyjää 26 eri paikkakunnalla.

Venäjän asemaa Nissanin markkina-alueena vahvistaa myös kesällä aloitetun Pietarin tehtaan rakentaminen. Toimintansa vuoden 2009 ensimmäisellä puoliskolla aloittavassa tehtaassa tullaan valmistamaan Nissan Teanaa ja Suomessakin suosittua nelivetoa Nissan X-Trailia.

Nissan Venäjä aloitti toimintansa 1.1.2004. Yritys työllistää tällä hetkellä 169 henkilöä, ja sen toimitusjohtajana toimii Toru Saito.

*****
Nissan on yksi maailman suurimmista ja tuottavimmista autoalan yrityksistä. Sen viime tilikauden maailmanlaajuinen myynti oli noin 3 483 000 ajoneuvoa, joista lähes 540 000 myytiin Euroopassa. Yhtiön palveluksessa työskentelee noin 183 000 henkilöä.

Nissan Nordic Europe Oy (perustettu 1.1.2006) on Nissanin maahantuonti- ja markkinointiyritys, joka toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa sekä Baltiassa. Yrityksellä on noin 180 työntekijää, ja sen pääkonttori sijaitsee Espoon Keilaniemessä.

Lisätietoja:
Nissan Nordic Europe Oy, viestintäjohtaja Fredrik Heinonen,
fheinonen@nissan-europe.com, puh. 010 770 5245

Liitteet & linkit