Vuoden 2023 Ketterä Vaikuttaja -tunnustus SOK:n Heini Dahlströmille

Report this content

Tiedotusvälineille 7.3.2024

Ketterien menetelmien kouluttajana ja edistäjänä tunnettu Nitor on myöntänyt nyt neljättä kertaa Vuoden Ketterä Vaikuttaja -tunnustuksen. Vuoden 2023 palkinnon saa SOK:n asiakkuusjohtaja Heini Dahlström

”Palkinto on tunnustus henkilölle, joka osoittaa inspiroivaa johtajuutta ja intohimoa tulosten saavuttamiseen edistämällä ketterää ajattelutapaa omassa toimintaympäristössään”, kertoo Nitor Deltan toimitusjohtaja Rami Sirkiä. Nitor Delta on Nitorin ketterän muutoksen palveluista sekä koulutuksista vastaava liiketoimintayksikkö. 

SOK:lla ketteriä menetelmiä on juurrutettu eri puolille organisaatiota jo hyvän aikaa: tavoitteena on muun muassa tehostaa prosesseja, reagoida asiakkaiden tarpeisiin dynaamisesti sekä kasvattaa työn mielekkyyttä. Pitkälle viritetty ketteryys näkyy modernina organisaationa, jonka moniammatillisissa tiimeissä yhdistyy asiakas- ja liiketoimintalähtöinen ajattelu sekä luotto teknologiaan.

Heini Dahlström on johtanut SOK:n Asiakkuus-yksikön muutosta, jossa oikean osaamisen syventäminen ja asiakaslähtöinen tuotejohtaminen ovat tuoneet tuloksia sekä tiimin ajatteluun että vaikuttavuuteen. Jos vanhassa mallissa haasteita ei saatu omin voimin selvitettyä, ratkotaan vaativatkin pulmat nyt itseohjautuvasti ja nopeasti. 

Moniosaajatiimien, asiakas- ja datavetoisen kehittämisen sekä tavoitteiden asettamisen ja mittaamisen ansiosta tuotantokulut ovat laskeneet ja asiakasymmärrys parantunut. Uudet tekemistä ohjaavat periaatteet ovat jouduttaneet kymmenvuotiaan S-mobiilin kehittämistä. S-Etukortti-osion uudistaminen S-mobiilissa ei olisi aiemmin onnistunut näin menestyksekkäästi.

”Tuotejohtaminen on se iso filosofia kaiken taustalla. Kun ymmärrämme, mihin haluamme vaikuttaa, teemme oikeita asioita. Olemme luoneet edellytykset onnistumiselle, panostaneet ihmisiin ja ottaneet asiakkaan tekemisen ytimeen – nyt se alkaa näkyä!” Heini Dahlström iloitsee. 

Ilman uudenlaista tekemisen tapaa esimerkiksi voittoisa Tilipäivä -kampanja tuskin olisi voinut syntyä. Koko organisaation läpileikkaava muutos näkyy myös SOK:n ketteröityneessä markkinointitiimissä, jonka ratkaisut perustuvat vankkaan asiakasymmärrykseen ja niiden toteutusta johdetaan systemaattisesti datan avulla.

Sirkiä antaa tunnustusta SOK:lle systemaattisesta kehittämisestä sekä siitä, että muutosta toteutettiin ketterien periaatteiden mukaisesti pienissä erissä rohkeasti kokeillen. Uutta ajattelua ja tekemisen tapaa edistävät ohjenuorat mietittiin kuntoon ennen kuin niitä lähdettiin soveltamaan arjen käytänteisiin. Heini Dahlströmin työ oman tiiminsä kehittämisessä on jatkumoa tälle systemaattiselle ketteröittämiselle ja osoitus siitä, kuinka teoriasta päästään käytäntöön – ja tuloksiin.  

”Ketterällä Vaikuttajalla on taito luoda ja ylläpitää työympäristöä, joka rohkaisee työntekijöitä ottamaan vastuuta, tekemään itsenäisiä päätöksiä ja toimimaan aloitteellisesti sekä kannustaa jatkuvaan oppimiseen ja kehittymiseen”, summaa Sirkiä tunnustuksen kriteereitä. 

Vuoden Ketterä Vaikuttaja -tunnustuksen saajat:

2023 Heini Dahlström, SOK
2022 Jari Jokiaho, DNA 
2021 Automation and Controls -osasto, Wärtsilä 
2020 Mirette Kangas, Yle 

Lisätiedot medialle: 

Rami Sirkiä, toimitusjohtaja, Lean-agile -transformaatiot
040 731 9602
rami.sirkia@nitor.com

Lisää Nitorista:

Nitor on Digitaalinen insinööritoimisto, joka on sitoutunut kestävään digitaaliseen kehitykseen. Nitor kehittää liiketoiminnan tarpeisiin ja haasteisiin vastaavia ratkaisuja, joille asiakas saa ikuisen takuun. Nitorin Digitaaliset insinöörit valjastavat digitalisaation luovuudeksi, tuottavuudeksi ja uudeksi liiketoiminnaksi. Helsingissä ja Tukholmassa toimiva yritys työllistää kaiken kaikkiaan yli 300 asiantuntijaa. Ketterä työkulttuuri on osa ydintämme. Koulutustoimintamme tarjoaa syvällistä tietoa ja sertifiointeihin tähtääviä kursseja, joiden tavoite on ketterien ja lean-menetelmien laajamittainen hyödyntäminen. Vuonna 2007 perustettu Nitor on vuosien aikana palkittu mm. Red Herring Global Top 100 -voittajana, Suomen magneettisimpana työnantajabrändinä Magnet Awardsissa, ja sekä yhtenä Euroopan parhaista työpaikoista. www.nitor.com.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia