NoHo Partners Oyj:n hallitus on päättänyt suunnatusta osakeannista

Report this content

NoHo Partners Oyj

PÖRSSITIEDOTE 12.2.2020 klo 9.44

NoHo Partners Oyj:n hallitus on päättänyt suunnatusta osakeannista

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI AUSTRALIAAN, ETELÄ-AFRIKKAAN, HONGKONGIIN, JAPANIIN, KANADAAN, SINGAPOREEN, UUTEEN-SEELANTIIN TAI YHDYSVALTOIHIN.

NoHo Partners Oyj:n (”NoHo Partners” tai ”Yhtiö”) hallitus on päättänyt suunnatusta maksullisesta osakeannista Yhtiön varsinaisen yhtiökokouksen 24.4.2019 antaman valtuutuksen perusteella. Osakeanti toteutetaan osana osakekauppaa, jolla NoHo Partners ostaa enemmistön Friends & Brgrs Ab Oy -nimisen yhtiön osakkeista sen nykyisiltä osakkeenomistajilta. Osakekaupassa kauppahinta Friends & Brgrs Ab Oy:n perustajaosakkeenomistajille maksetaan osittain rahana ja osittain heille suunnattavassa osakeannissa annettavilla Yhtiön uusilla osakkeilla. Friends & Brgrs Ab Oy:n vähemmistöosakkeenomistajilla on oikeus valita, haluavatko he kauppahinnan maksettavaksi rahana vai heille suunnattavassa osakeannissa annettavilla Yhtiön uusilla osakkeilla.

Suunnatussa osakeannissa tarjotaan merkittäväksi kauppakirjan ehtojen mukaisesti enintään 238 145 Yhtiön uutta osaketta. Osakekohtainen merkintähinta on 10,60557 euroa ja kokonaismerkintähinta yhteensä enintään noin 2,5 miljoonaa euroa. Osakkeiden merkintähinta maksetaan Yhtiölle apporttiomaisuutena luovutettavilla Friends & Brgrs Ab Oy:n osakkeilla. Osakkeenomistajien etuoikeudesta poikkeamiselle on Yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, koska suunnattu osakeanti mahdollistaa osakekaupan toteuttamisen. Osakekauppa tukee Yhtiön hallituksen näkemyksen mukaan Yhtiön kasvua ja strategian toteutumista.

Yhtiö odottaa, että suunnatussa osakeannissa annettavat Yhtiön uudet osakkeet rekisteröidään kaupparekisteriin arviolta 8.4.2020, ja ne tuottavat osakkeenomistajan oikeudet rekisteröintipäivästä lukien. Yhtiön osakkeiden kokonaismäärä uusien osakkeiden rekisteröinnin jälkeen on enintään 19 246 835. Uudet osakkeet otetaan kaupankäynnin kohteeksi Yhtiön muiden osakkeiden kanssa Nasdaq Helsingissä arviolta 9.4.2020.

Osakeantia koskeva perustietoasiakirja on saatavilla Yhtiön verkkosivustolla osoitteessa noho.fi/sijoittajille/osakeanti.

NOHO PARTNERS OYJ

Lisätietoja:
Aku Vikström, toimitusjohtaja, NoHo Partners Oyj, puh. +358 44 011 1989
Jarno Suominen, varatoimitusjohtaja, NoHo Partners Oyj, puh. +358 40 721 5655

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.noho.fi

NoHo Partners Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan palveluihin erikoistunut konserni. Vuonna 2013 ensimmäisenä suomalaisena ravintolatoimijana NASDAQ Helsinkiin listautunut pörssiyhtiö on kasvanut voimakkaasti koko historiansa ajan. Konsernin yhtiöihin kuuluu noin 250 ravintolaa Suomessa, Tanskassa ja Norjassa. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat mm. Elite, Savoy, Teatteri, Yes Yes Yes, Stefan’s Steakhouse, Palace, Löyly, Hanko Sushi ja Cock’s & Cows. NoHo Partners Oyj:n vuoden 2018 liikevaihto oli 323,2 miljoonaa euroa ja liikevoitto 7,2 miljoonaa euroa. Konserni työllistää sesongista riippuen noin 2 100 henkilöä kokoaikaiseksi muutettuna.

NoHo Partners -yrityssivut: www.noho.fi
NoHo Partners -kuluttajasivustot: www.ravintola.fi ja www.royalravintolat.fi

Tilaa