Restamax Oyj: Restamax Oyj kasvaa ostamalla Rengasravintolat-konsernin

Report this content


Restamax Oyj

PÖRSSITIEDOTE 05.03.2014 klo 8:00

Restamax Oyj kasvaa ostamalla Rengasravintolat-konsernin

Ravintolayhtiö Restamax Oyj on ostanut Rengasravintolat Oy:n koko osakekannan. Yrityskauppa kattaa Rengasravintolat Oy:n ja sen täysin omistamien tytäryhtiöiden 16 ravintolaa Helsingissä, Tampereella, Jyväskylässä ja Porissa. Ostettavan liiketoiminnan vuoden 2013 pro forma -liikevaihto oli 21,9 miljoonaa euroa, käyttökate 4,5 miljoonaa euroa ja liikevoitto 4,1 miljoonaa euroa.

- Yrityskauppa tukee vahvasti Restamax Oyj:n kasvustrategiaa. Kaupalla yhtiö täydentää ravintolaportfoliotaan ja vahvistaa asemaansa myös uusilla markkina-alueilla sekä Suomen suurimpana osuuskuntatoiminnan ulkopuolisena ravintolayhtiönä, Restamax Oyj:n toimitusjohtaja Markku Virtanen toteaa.

Yritysoston kauppahinta on 7,8 miljoonaa euroa rahana ja 2.130.000 kappaletta ostajan myyjille osakeannilla suuntaamia uusia Restamax Oyj:n osakkeita (arvoltaan 28.2.2014 noin 9,5 miljoonaa euroa). Kauppa on tullut voimaan ja myyjille suunnatut osakkeet on merkitty täysimääräisesti. Osakkeet on tarkoitus rekisteröidä kaupparekisterissä mahdollisimman pian ja ne oikeuttavat rekisteröinnin jälkeen päättyneeltä tilikaudelta jaettavaan osinkoon. Yhtiö tulee hakemaan osakkeiden listalleottoa mahdollisimman pian. Lisäksi maksetaan lisäkauppahinta, jonka suuruus on enintään noin 1,2 miljoonaa euroa. Lopullinen lisäkauppahinta määräytyy 28.2.2014 Rengasravintolat Oy:n allekirjoitetun ja tilitarkastetun FAS-konsernivälitilinpäätöksen nettovarallisuuden perusteella.

Rengasravintolat Oy:n omistajat Mika Niemi ja Hanna Niemi jatkavat merkittävässä roolissa ostettavien liiketoimintojen johdossa.

- Yhteensä 13 % omistusosuudella Mika Niemestä ja Hanna Niemestä tulee suuria Restamax Oyj:n osakkeenomistajia. Näin Restamax Oyj saa käyttöönsä Niemien arvokkaan kokemuksen menestyksekkäästä ravintolatoiminnan luotsaamisesta. Kauppa on juuri sellainen, johon listautumisen yhteydessä hankimme pääomaa, ja joka sopii erinomaisesti kasvustrategiaamme. Hallituksemme on asettanut tavoitteeksemme sadan miljoonan euron liikevaihdon vuoden 2015 loppuun mennessä, ja tämä yrityskauppa auttaa meitä pääsemään lähelle tätä tavoitetta jo vuonna 2014, kertoo Restamax Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Timo Laine.

Rengasravintolat Oy on vuonna 1969 perustettu ravintola-alan perheyritys, jonka useilla ravintoloilla on pitkä historia. Yrityksen omistuksessa ovat Helsingissä Henry's Pub ja Pub Ikkuna, Tampereella Classic American Diner -ravintolat, The Grill, Henry's Pub, Bar Passion, Ale Pupi, Salud, Paapan Kapakka, Wanha Posti ja Laivaravintola Suvi, Jyväskylässä Classic American Diner, Bar Passion ja Ale Pupi sekä Porissa Bar Passion.

- Seurasimme mielenkiinnolla Restamaxin listautumista Helsingin pörssiin ja havaitsimme samankaltaisuuksia toimintakulttuureissamme. Perinteikäs Rengasravintolat Oy pääsee kaupan myötä osaksi Restamaxin kasvutarinaa, kertoo Rengasravintolat Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja Mika Niemi.

Yrityskaupan muodostaman uuden Restamax-konsernin pro forma -liikevaihto vuodelta 2013 oli 87,0 miljoonaa euroa, käyttökate 13,3 miljoonaa euroa ja liikevoitto 7,3 miljoonaa euroa. (Liite: Pro forma -tuloslaskelma- ja -tasetiedot 2013)

Kaupan johdosta Restamax Oyj päivittää tulosohjeistustaan vuoden 2014 osalta.

Aiempi tulosohjeistus vuodelle 2014 (21.2.2014):
Yhtiö arvioi vuoden 2014 liikevaihdon kasvavan 68-78 miljoonaan euroon. Yhtiö arvioi vuoden 2014 käyttökatteen kasvavan toiminnan laajenemisen ja tehostamisen myötä 10,5-12 miljoonaan euroon. Yhtiö arvioi, että vuoden 2014 liikevoitto on 5,1-6,5 miljoonaa euroa. Yhtiö arvioi osakekohtaisen tuloksen kasvavan edelliseen vuoteen verrattuna.


Uusi tulosohjeistus vuodelle 2014:
Yhtiö arvioi vuoden 2014 liikevaihdon kasvavan 86-97 miljoonaan euroon. Yhtiö arvioi vuoden 2014 käyttökatteen kasvavan 14,5-16,3 miljoonaan euroon ja liikevoiton 8,7-10,4 miljoonaan euroon.

Lisätietoja:
Markku Virtanen, toimitusjohtaja, Restamax Oyj, puh. 0400 836 477
Timo Laine, hallituksen puheenjohtaja, Restamax Oyj, puh. 0400 626 064
Mika Niemi, hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja, Rengasravintolat Oy, puh. 0400 630 504

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.restamax.fi

Restamax Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan konserni. Yhtiö on kasvanut voimakkaasti koko historiansa ajan. Konsernin yhtiöihin kuuluu yli 60 seurustelu- ja ruokaravintolaa sekä yökerhoa eri puolilla Suomea. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat muun muassa Ristorante Bella Roma, Gringos Locos, Viihdemaailma Ilona, Daddy's Diner ja Stefan's Steakhouse. Myös Wayne's Coffee kuuluu yhtiön portfoliosalkkuun. Restamax Oyj:n palveluksessa työskentelee noin 700 henkilöä, vuoden 2013 liikevaihto oli noin 65 miljoonaa euroa ja käyttökate noin 9 miljoonaa euroa. www.restamax.fi.