Enemmän irti renkaista – Nokian Tyres Intuitu valvoo renkaita digitaalisesti

Nokian Raskaat Renkaat, Nokia, 4. syyskuuta 2019 – Oli alla maantie tai työmaa, digitaalisuus on yhä suuremmassa roolissa ajoneuvoissamme – kalustonhallinnasta ja etänä hoituvasta diagnostiikasta aina dataan pohjautuvaan logistiikkaan, autonomisiin ajoneuvoihin ja IoT-ratkaisuihin saakka. Mutta vaikka renkaiden merkitys turvallisessa ja tehokkaassa työssä on kriittisen tärkeä, ne ovat tähän saakka olleet reaaliaikaisen tiedonkeruun kannalta lähestulkoon näkymättömiä. Uusi Nokian Tyres Intuitu on ratkaisu, joka tekee rengastiedon keräämisestä helppoa ja vaivatonta. Sen avulla renkaista on enemmän hyötyä ja vähemmän murheita.

Erikoisrenkaiden edelläkävijänä Nokian Renkaat on ottamassa askeleita kohti digitaalista, reaaliaikaista renkaiden hallintaa. Nokian Tyres Intuitu on konsepti, jossa sensoreilla varustetut renkaat yhdistyvät dataa keräävään mobiilisovellukseen. Näin käyttäjä pysyy ajan tasalla tärkeän paine- ja lämpötilatiedon suhteen. ”Tavoitteenamme oli tehdä järjestelmästä mahdollisimman ’plug & play’ -käyttövalmis”, kertoo Nokian Renkaiden myynti- ja markkinointijohtaja Toni Silfverberg. ”Osta renkaat, asenna sovellus ja siinä kaikki.” Järjestelmä on tarjolla ensin maatalous- ja urakointirenkaisiin, mutta Nokian Renkaat aikoo ulottaa digitalisaation kattamaan suurimman osan rengasvalikoimastaan.

Langatonta tiedonsiirtoa

Internet of Things (IoT) eli teollinen Internet on jo mullistanut monia teollisuudenaloja kokoonpanotyöstä mittareiden etälukuun. IoT:n perusajatuksena ovat pienet, vähän virtaa kuluttavat itsenäiset anturit, jotka lähettävät tunniste- ja sensoridataa edelleen tallennettavaksi ja käsiteltäväksi. Nokian Tyres Intuitu perustuu renkaiden sisään asennettuihin IoT-sensoreihin. Järjestelmän ensimmäisessä versiossa renkaat lähettävät paine- ja lämpötilatietoa, jota voidaan lukea mobiililaitteessa toimivalla sovelluksella ja joka tallentuu pilvipalveluun. Nokian Tyres Intuitu ei vaadi ajoneuvoon mitään muutoksia – vain sensoreilla varustetut renkaat ja mobiililaitteen.

Miksi älyrenkaat?

Reaaliaikainen tiedonkeruu hyödyttää ammattiajon monia osa-alueita. ”Ilmeisin hyötyjä on tietysti loppukäyttäjän työpäivä”, antaa Silfverberg esimerkin. ”Sovellus tarjoaa kuljettajalle mielenrauhaa pitämällä renkaiden paineet ja lämpötilan tiedossa, mikä auttaa rengasvaurioiden välttämisessä ja varoittaa ajoissa poikkeavuuksista. Renkaiden hyvä kunto pitää koneet toiminnassa ja minimoi käyttökatkokset sekä rengasvaurioista aiheutuvat kulut.”

Liikkeenjohdon tasolla Nokian Tyres Intuitu tarjoaa dataa päätöksenteon tueksi ja koko konekannan tehokkuuden tarkasteluun. ”Kalustopäällikkö haluaa pitää pyörät pyörimässä mahdollisimman vähillä yllätyksillä ja niin tehokkaasti ja tuottavasti kuin mahdollista”, muistuttaa Silfverberg. Heille Nokian Tyres Intuitu tuo mielenrauhaa näyttämällä selkeää tietoa ennakoivan huollon tarpeisiin.

Pidennetty takuu

Koska Nokian Tyres Intuitu auttaa rengasvaurioiden välttämisessä varmistamalla renkaiden optimaaliset toimintaolosuhteet, tarjoaa Nokian Renkaat pidennetyn takuun renkaansa rekisteröineille mobiilisovelluksen käyttäjille. ”Jos rekisteröit renkaasi Nokian Tyres Intuitu -sovelluksessa, saat vuoden lisää takuuta – ei mikään pikkujuttu”, muistuttaa Toni Silfverberg.

Tieto auttaa ympäristöä

Viljelyn ja kuljetuksen tehokkuuden kasvattaminen ei ole vain hyvää liiketoimintaa. Maailmanlaajuisesti kasvavan väestön ruokkiminen samalla määrällä viljelysmaata ja CO2-päästöjen vähennystarve ovat haasteita, joiden ratkaisemisessa jokaisella edistysaskeleella on merkitystä. ”Optimaalinen rengaspaine estää maaperän vaurioita, mikä voi parantaa satoisuutta”, sanoo Silfverberg. ”Se vaikuttaa myös renkaan vierintävastukseen, jolla on suora vaikutus polttoaineenkulutukseen.”

Visiosta todeksi

Nokian Tyres Intuitu esitellään Agritechnica-messuilla Saksassa marraskuussa 2019, ja tuote on kaupallisesti saatavilla vuonna 2020. ”Ensimmäiset Nokian Tyres Intuitu -sensoreilla varustetut renkaat tehdään maatalouskäyttöön”, Toni Silfverberg paljastaa. ”Niinpä ensimmäiset käyttäjäryhmät ovat luultavasti pieniä ja keskisuuria urakointi- ja maatalousyrityksiä.”

Taivas on rajana

Kuten ohjelmistomaailmassa on tapana, on nytkin laadittu tiekartta kohti lisäominaisuuksia ja laajempaa toiminnallisuutta. Esimerkiksi renkaan kulumisen mittaus ja Nokian Tyres Intuitu -ratkaisun integroiminen koneen omaan hallintaohjelmistoon ovat erittäin tärkeä osa visiota. ”Tulevaisuudessa traktorin tai metsäkoneen näytössä voi olla oma rengasosionsa, joka tarjoaa tärkeää tietoa niin käyttäjälle kuin kalustopäälliköllekin”, Silfverberg visioi.

Uudenlaista ajattelua

Vaikka Nokian Tyres Intuitu ottaa vasta ensiaskeliaan kohti suurempia mahdollisuuksia, on sen tuottamasta tiedosta jo paljon hyötyä konekannan ylläpidossa, päätöksenteossa ja parhaan ajotuloksen varmistamisessa rengasinvestoinneista. Mutta suurin ero on ajattelutavan muutoksessa.

“Monet näkevät renkaat edelleen ‘vain’ renkaina – kuminpalasena koneen ja maaston välissä”, Silfverberg huomauttaa. ”Nokian Tyres Intuitu muuttaa renkaat unohdetuista kuminpalasista älykkäiksi, aktiivisiksi komponenteiksi, jota niiden nykypäivänä pitäisikin olla.”

NOKIAN TYRES INTUITU – IT’S A DIGITAL JOURNEY

Lisätietoja ja kuvia:

www.nokiantyres.com/intuitu

Valokuvat ja lehdistömateriaali: www.nokiantyres.com/intuituPR

Yrityssivusto: www.nokiantyres.com/heavy

Toni Silfverberg, myynti- ja markkinointijohtaja, Nokian Raskaat Renkaat Oy, toni.silfverberg@nokiantyres.com, puh. 010 401 7854

Nokian Renkaat kehittää ja valmistaa premium-renkaita ihmisille, jotka arvostavat turvallisuutta ja vastuullisuutta. Pohjoisen perintömme innoittamana valmistamme henkilöautoihin, kuorma-autoihin ja raskaisiin työkoneisiin innovatiivisia tuotteita, jotka tarjoavat mielenrauhaa kaikissa olosuhteissa. Vianor-ketjumme on erikoistunut autonhuoltoon ja rengaspalveluihin. Vuonna 2018 yhtiömme liikevaihto oli noin 1,6 miljardia euroa ja henkilöstömäärä noin 4 800. Nokian Renkaat on listattu Nasdaq Helsinkiin. Lisätietoja: www.nokianrenkaat.fi.

Yrityksestä

Nokian Renkaat on maailman pohjoisin rengasvalmistaja ja yksi alansa vastuullisimmista yrityksistä. Tarjoamme mielenrauhaa kaikissa olosuhteissa kehittämällä laadukkaita, turvallisia ja ympäristöystävällisiä renkaita henkilö- ja kuorma-autoihin sekä raskaisiin työkoneisiin. Erityisen tunnettuja olemme haastaviin olosuhteisiin suunnitelluista innovatiivista talvirenkaista. Konserniimme kuuluu myös autonhuoltoon ja rengaspalveluihin erikoistunut Vianor-ketju. Vuonna 2017 yhtiömme liikevaihto oli noin 1,6 miljardia euroa ja henkilöstömäärä noin 4 600. Nokian Renkaiden osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja: www.nokianrenkaat.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia