Nokian Renkaat: Tuotteemme ovat aina olleet turvallisia

Report this content

Lehdistötiedote 26.2.2016

Nokian Renkaat: Tuotteemme ovat aina olleet turvallisia

Nokian Renkaat haluaa kommentoida käynnissä olevaa keskustelua automedioiden rengastestauksen luotettavuudesta, joka alkoi toimitusjohtaja Ari Lehtorannan antamasta haastattelusta Kauppalehdessä 24.2.2016.

- Halusimme ottaa rengastestauksen itse puheeksi, koska viemme liiketoimintaamme joka rintamalla läpinäkyvään ja kestävään suuntaan. Aikoinaan, kun testaajat pyysivät testattavat renkaat valmistajilta, toiminta alalla oli ajoittain kyseenalaista. Merkittävimmät testaajat ovat kuitenkin jo vuosia hankkineet renkaansa rengasliikkeistä ja tehneet renkaille myös jälkitestejä. Toisin kuin julkisuudessa on vihjattu, yhtiön hallitus ei ole missään vaiheessa päättänyt sellaisista optiojärjestelmistä, jotka olisivat kannustaneet testivilppiin.

- Suoritimme toimintatapojemme tarkastuksen viime vuonna, jonka jälkeen täsmensimme testaussäännöstöämme, ja nyt se yksiselitteisesti kieltää erityisesti testejä varten tehtyjen renkaiden suunnittelun ja valmistuksen. Asia käsiteltiin välittömästi myös hallituksessa ja yhdessä päätimme kertoa testaustoiminnastamme oma-aloitteisesti. Pyydämme omalta osaltamme anteeksi ja pahoittelemme aikaisempaa toimintaamme.

- Tuotteiden korkea laatu on Nokian Renkaiden toiminnan lähtökohta. Tuotteemme ovat myös turvallisuudeltaan huippuluokkaa, toimitusjohtaja Lehtoranta sanoo.

Nokian Renkaat Oyj

Antti-Jussi Tähtinen
Markkinointi- ja viestintäjohtaja

Lisätietoa: toimitusjohtaja Ari Lehtoranta, puh. 010 401 7733 tai markkinointi- ja viestintäjohtaja Antti-Jussi Tähtinen, puh. 010 401 7940

Nokian Renkaat keskittyy ainoana rengasvalmistajana maailmassa tuotteisiin ja palveluihin, jotka helpottavat ihmisten turvallista liikkumista pohjoisissa olosuhteissa. Innovatiivisia renkaita henkilö- ja kuorma-autoihin sekä raskaisiin työkoneisiin markkinoidaan pääosin alueilla, joissa on lunta, metsää ja vuodenaikojen vaihtelusta johtuvat vaativat ajo-olosuhteet. Yhtiö kehittää tuotteitaan tavoitteenaan kestävä turvallisuus ja ympäristöystävällisyys tuotteen koko elinkaaren ajan. Nokian Renkaat omistaa Vianor-rengasketjun, johon kuuluu 1 475 myyntipistettä 26 maassa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2015 oli noin 1,4 miljardia euroa ja henkilöstömäärä noin 4 400. Nokian Renkaiden osake on listattu Nasdaq Helsingissä. Lisätietoja www.nokiantyres.com

Avainsanat:

Tilaa