Nokian Renkaat Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

Report this content

Nokian Renkaat Oyj Pörssitiedote 28.4.2022 klo 11.50

Nokian Renkaat Oyj:n (”Nokian Renkaat” tai ”Yhtiö”) varsinainen yhtiökokous (”Yhtiökokous”) pidettiin poikkeuksellisin menettelyin 28.4.2022 Helsingissä Covid-19 pandemian leviämisen rajoittamiseksi 8.5.2021 voimaan tulleen väliaikaisen lain (375/2021) nojalla. Yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2021, myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta 2021 sekä vahvisti Yhtiön toimielinten palkitsemisraportin.

Yhtiökokous päätti myös osingonmaksusta, hallituksen kokoonpanosta ja palkkioista, tilintarkastajan valinnasta ja palkkiosta, hallituksen valtuuttamisesta päättämään Yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta, hallituksen valtuuttamisesta päättämään osakeannista ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta sekä hallituksen valtuuttamisesta päättämään lahjoituksista.

Osingonmaksu

Yhtiökokous päätti, että tilikaudelta 1.1.–31.12.2021 maksetaan osinkoa 0,55 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan 11.5.2022 osakkeenomistajille, jotka ovat osingonmaksun täsmäytyspäivänä 2.5.2022 merkittynä Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään Yhtiön osakasluetteloon.

Hallituksen jäsenten palkkiot

Yhtiökokous päätti, että hallituksen jäsenille maksetaan seuraavat palkkiot: hallituksen puheenjohtajalle 110 000 euroa vuodessa, hallituksen varapuheenjohtajalle ja valiokuntien puheenjohtajille kullekin 75 000 euroa vuodessa sekä kullekin hallituksen jäsenelle 52 500 euroa vuodessa. 60 prosenttia vuosipalkkiosta maksetaan rahana ja 40 prosenttia Yhtiön osakkeina.

Yhtiökokous päätti lisäksi 700 euron kokouspalkkiosta jokaisesta hallituksen ja hallituksen valiokunnan kokouksesta. Euroopassa asuville hallituksen jäsenille kokouspalkkio maksetaan kaksinkertaisena kokouksista, jotka pidetään Euroopassa jäsenen kotimaan ulkopuolella, ja kolminkertaisena kokouksista, jotka pidetään Euroopan ulkopuolella. Euroopan ulkopuolella asuville hallituksen jäsenille kokouspalkkio maksetaan kolminkertaisena kokouksista, jotka pidetään jäsenen kotimaan ulkopuolella. Jäsenen osallistuessa kokoukseen puhelin- tai videoyhteyden välityksellä maksetaan 700 euron kokouspalkkio. Matkakulut korvataan Yhtiön matkustuspolitiikan mukaisesti.

Hallituksen kokoonpano

Yhtiökokous päätti vahvistaa hallituksen jäsenten lukumääräksi yhdeksän. 

Jukka Hienonen, Heikki Allonen, Veronica Lindholm, Inka Mero, Christopher Ostrander, Jouko Pölönen, George Rietbergen ja Pekka Vauramo valittiin uudelleen hallituksen jäseniksi ja Susanne Hahn valittiin uudeksi hallituksen jäseneksi toimikaudelle, joka päättyy vuoden 2023 varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.

Jukka Hienonen valittiin uudelleen hallituksen puheenjohtajaksi ja Pekka Vauramo hallituksen varapuheenjohtajaksi.

Kaikki hallituksen jäsenet ovat riippumattomia Yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista.

Tilintarkastajan valinta ja palkkio

Yhtiökokous päätti valita uudelleen Yhtiön tilintarkastajaksi tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy:n toimikaudeksi, joka päättyy vuoden 2023 varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Ernst & Young Oy on ilmoittanut KHT Mikko Järventaustan toimivan päävastuullisena tilintarkastajana.

Yhtiökokous päätti, että tilintarkastajan palkkiot maksetaan Yhtiön hyväksymän tilintarkastajan kohtuullisen laskun mukaan.

Hallituksen valtuuttaminen päättämään Yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 13 800 000 Yhtiön osakkeen hankkimisesta Yhtiön vapaaseen omaan pääomaan kuuluvilla varoilla. Ehdotettu osakemäärä on noin 9,9 prosenttia Yhtiön kaikista osakkeista.

Osakkeita voidaan hankkia Yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, käytettäväksi yrityskauppojen tai muiden Yhtiön liiketoimintaan liittyvien järjestelyjen toteuttamiseksi, muutoin edelleen luovutettavaksi tai mitätöitäviksi, käytettäväksi Yhtiön kannustinjärjestelmissä tai jos se muutoin on hallituksen käsityksen mukaisesti osakkeenomistajien edun mukaista.

Valtuutuksen nojalla hankituista osakkeista maksettavan hinnan on perustuttava Yhtiön osakkeen hintaan julkisessa kaupankäynnissä. Maksettava vähimmäisvastike on osakkeen alin julkisessa kaupankäynnissä noteerattu markkinahinta valtuutuksen voimassaoloaikana ja enimmäishinta osakkeen korkein julkisessa kaupankäynnissä noteerattu markkinahinta valtuutuksen voimassaoloaikana.

Yhtiön omia osakkeita voidaan hankkia muuten kuin osakkeenomistajien osakeomistuksen suhteessa (suunnattu hankinta).

Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen asti, kuitenkin enintään 30.6.2023 asti.

Valtuutus kumoaa varsinaisen yhtiökokouksen 30.3.2021 hallitukselle antaman valtuutuksen.

Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 13 800 000 osakkeen antamisesta osakeannilla tai antamalla osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:n mukaisia osakkeisiin oikeuttavia erityisiä oikeuksia (mukaan lukien vaihtovelkakirjalaina) yhdessä tai useammassa erässä.

Hallitus voi päättää antaa joko uusia osakkeita tai Yhtiön hallussa olevia omia osakkeita. Valtuutuksen osakkeiden enimmäismäärä vastaa noin 9,9 prosenttia Yhtiön kaikista osakkeista.

Valtuutus sisältää oikeuden antaa osakkeita tai erityisiä oikeuksia suunnatusti eli poiketen osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta laissa määritellyin edellytyksin. Valtuutuksen perusteella hallituksella on oikeus päättää kaikista osakeannin sekä osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:n mukaisten erityisten oikeuksien antamisen ehdoista mukaan lukien osakkeiden tai osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien saajat ja maksettavan vastikkeen määrä. Valtuutus päätettiin antaa käytettäväksi hallituksen päättämiin tarkoituksiin.

Uusien osakkeiden merkintähinta merkitään sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Yhtiön omista osakkeista maksettava vastike merkitään sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.

Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen asti, kuitenkin enintään 30.6.2023 asti.

Valtuutus kumoaa varsinaisen yhtiökokouksen 30.3.2021 hallitukselle antaman valtuutuksen.

Hallituksen valtuuttaminen päättämään lahjoituksista

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhteensä enintään 250 000 euron lahjoituksista yliopistoille, muille ylemmän asteen oppilaitoksille tai muihin voittoa tavoittelemattomiin tai samankaltaisiin tarkoituksiin vuosien 2022 ja 2023 aikana. Lahjoitukset voidaan tehdä yhdessä tai useammassa erässä. Hallitus voi päättää lahjoitusten saajista, niiden käyttötarkoituksista sekä muista ehdoista.

Yhtiökokouksen pöytäkirja

Yhtiökokouksen pöytäkirja on saatavilla viimeistään 12.5.2022 alkaen Yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.nokianrenkaat.fi/yritys/sijoittajat/sijoittajapalvelut/sijoittajakalenteri-ja-tapahtumat/yhtiokokoukset/.

 

Nokian Renkaat Oyj

Päivi Antola
Konserniviestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja

puh. 010 401 7327


Sijoittajasuhteet:
ir@nokiantyres.com
 

Mediatiedustelut:
media@nokiantyres.com
 

Jakelu: Nasdaq Helsinki, media ja www.nokianrenkaat.fi

Nokian Renkaat kehittää ja valmistaa premium-renkaita ihmisille, jotka arvostavat turvallisuutta, vastuullisuutta ja luotettavuutta. Autamme maailmaa ajamaan fiksummin. Pohjoisen perintömme innoittamana valmistamme henkilöautoihin, kuorma-autoihin ja raskaisiin työkoneisiin innovatiivisia tuotteita, jotka tarjoavat mielenrauhaa kaikissa olosuhteissa. Vianor-ketjumme on erikoistunut autonhuoltoon ja rengaspalveluihin. Vuonna 2021 yhtiömme liikevaihto oli noin 1,7 miljardia euroa ja henkilöstömäärä noin 4 900. Nokian Renkaat on listattu Nasdaq Helsinkiin. Lisätietoja: www.nokianrenkaat.fi

Tilaa