Nokian Renkaiden Yhdysvaltojen tehdas tukee yhtiön kasvustrategiaa

Nokian Renkaiden Yhdysvaltojen tehtaan avajaisia vietetään lokakuun ensimmäisellä viikolla Daytonissa, Tennesseessä. Modernin tuotantolaitoksen käynnistyminen tukee yhtiön strategiaa, jossa Pohjois-Amerikan myynnin kasvattamisella on merkittävä rooli.

Nokian Renkaat tavoittelee nopeampaa kasvua Pohjois-Amerikasta ja Keski-Euroopasta. Pohjoismaissa ja Venäjällä tavoitteena on vahvistaa entisestään vahvaa markkina-asemaa.

- Daytonin-tehtaan toiminnan käynnistyminen on tärkeää kasvustrategiamme kannalta, sillä tavoittemme on kaksinkertaistaa myyntimme Pohjois-Amerikassa vuoteen 2023 mennessä. Tuotantolaitos vahvistaa kykyämme valmistaa erityisesti Pohjois-Amerikan markkinoille suunnattuja tuotteita. Tehtaan myötä myös asiakaspalvelu paranee, kun toimitusajat lyhenevät. Lyhyemmät kuljetusmatkat tukevat myös vastuullisuutta, kertoo Nokian Renkaiden toimitusjohtaja Hille Korhonen tehtaan avautumisen kynnyksellä.

Korhonen tähdentää, että Daytonin tehtaan tuotantokapasiteetti vapauttaa Venäjän tehtaan kapasiteettia muille markkinoille, ja siten tukee Pohjois-Amerikkaa laajemmin yhtiön kasvumahdollisuuksia.

Katso Korhosen lyhyt haastattelu aiheesta täältä.

Suunniteltu pohjoismaisella osaamisella, testattu Espanjassa ja valmistettu Yhdysvalloissa

Pohjois-Amerikan markkinoilla tavoitteena on vahvistaa suhdetta nykyisiin asiakkaisiin, mutta myös laajentaa asiakaskuntaa. Daytonin tehtaan tuotantoa keskitetään henkilöautojen, SUV- ja kevytkuorma-autojen renkaisiin.

Nokian Renkaiden Amerikan liiketoiminta-alueen johtaja Mark Earl näkee alueellisesti mielenkiintoisia mahdollisuuksia muun muassa Yhdysvaltojen pohjoisosan ja Kanadan talvirengasmarkkinoilla, kun taas etelämmässä on kysyntää premium-luokan ympärivuotisille renkaille. Kaikissa renkaissa yhdistyy turvallisuus ja vastuullinen ajattelu.

- Vaikka Pohjois-Amerikan markkinat ovat suuret, ne ovat myös erittäin kilpaillut. Voimme kasvattaa myyntiämme premium-renkaiden räätälöidyllä valikoimalla, jälleenmyyjien palvelulla sekä vahvalla jakeluverkostolla, jossa suurilla, itsenäisillä jälleenmyyjillä on merkittävä rooli, summaa Mark Earl.

- Pohjois-Amerikan markkinoilla jälleenmyyjille ja loppuasiakkaille on merkitystä sille, että renkaissa lukee ”Made in USA”, ja niiden suunnittelun takana on vahvaa pohjoismaista osaamista vaihtelevista luonnon olosuhteista. Ensi vuonna valmistuva testikeskuksemme Espanjan Santa Cruz la Zarzassa tukee tuotteidemme tutkimus- ja kehitystyötä myös näille kasvumarkkinoille, jatkaa Mark Earl.

Ympäristötekijät huomioon jo rakennusvaiheessa

Nokian Renkaat teki vuonna 2017 historiansa suurimman investointipäätöksen rakentaa Daytonin tehtaan Tennesseen osavaltioon Yhdysvaltoihin. Tehdasinvestointi on noin 360 miljoonaa dollaria.

– Tehtaan rakennustyöt ovat edenneet hienosti sekä aikataulussa että budjetissa. Aloitamme kaupallisen tuotannon alkuvuodesta, ja tehtaan tuotantokapasiteettia lisätään vähitellen. Tehtaan tuleva tuotantokapasiteetti on neljä miljoonaa rengasta, ja tulevaisuudessa toimintaa voidaan laajentaa tarpeen mukaan, kertoo toimitusjohtaja Hille Korhonen.

Uusinta teknologiaa hyödyntävät, automatisoidut tuotantolinjat käyttävät entistä vähemmän energiaa renkaiden valmistukseen. Ne tekevät tuotantolaitoksesta yhden maailman moderneimmista rengastehtaista myös ympäristöystävällisemmän tuotannon osalta.

- Haluamme olla toimialallamme vastuullisuuden edelläkävijä ja huomioida vastuullisuusnäkökulmat kaikessa mitä teemme. Aiomme hyödyntää muun muassa aurinkovoimaa tehtaan energialähteenä, Hille Korhonen kertoo esimerkkinä.

Tehtaan toimiessa neljän miljoonan renkaan vuosituotantokapasiteetilla, sen eri toiminnot työllistävät yli 400 henkilöä. Hille Korhonen kertoo, että Nokian Renkaat haluaa tuoda pohjoismaisia arvoja paikalliseen työympäristöön ja olla mukana alueen yhteiskunnallisena toimijana.

- Näiden vuosien aikana tähän merkittävään hankkeeseen on osallistunut laaja joukko renkaalaisia eri toiminnoista ympäri maailmaa. Olemme kaikki innostuneita nyt kun tuotantolaitos avataan ja pääsemme ensi vuonna aloittamaan kaupallisen tuotannon, summaa Hille Korhonen.

Haastattelupyynnöt: Viestintäpäällikkö Tarja Kuittinen, puh. 010 401 7912

Nokian Renkaat kehittää ja valmistaa premium-renkaita ihmisille, jotka arvostavat turvallisuutta ja vastuullisuutta. Pohjoisen perintömme innoittamana valmistamme henkilöautoihin, kuorma-autoihin ja raskaisiin työkoneisiin innovatiivisia tuotteita, jotka tarjoavat mielenrauhaa kaikissa olosuhteissa. Vianor-ketjumme on erikoistunut autonhuoltoon ja rengaspalveluihin. Vuonna 2018 yhtiömme liikevaihto oli noin 1,6 miljardia euroa ja henkilöstömäärä noin 4 800. Nokian Renkaat on listattu Nasdaq Helsinkiin. Lisätietoja: www.nokianrenkaat.fi.

Yrityksestä

Nokian Renkaat on maailman pohjoisin rengasvalmistaja ja yksi alansa vastuullisimmista yrityksistä. Tarjoamme mielenrauhaa kaikissa olosuhteissa kehittämällä laadukkaita, turvallisia ja ympäristöystävällisiä renkaita henkilö- ja kuorma-autoihin sekä raskaisiin työkoneisiin. Erityisen tunnettuja olemme haastaviin olosuhteisiin suunnitelluista innovatiivista talvirenkaista. Konserniimme kuuluu myös autonhuoltoon ja rengaspalveluihin erikoistunut Vianor-ketju. Vuonna 2017 yhtiömme liikevaihto oli noin 1,6 miljardia euroa ja henkilöstömäärä noin 4 600. Nokian Renkaiden osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja: www.nokianrenkaat.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia