Sähköautoihin liittyy yleinen harhaluulo – todellisuudessa renkaat kestävät pitkään

Sähköauton tai hybridin omistaja valitsee mielellään kitkarenkaat, jotta ajo olisi mahdollisimman hiljaista. Kannattaa silti muistaa, että nastarengas on jäisillä talvikeleillä pidoltaan aivan ylivertainen. Sähköautoilijan ei tarvitse olla huolissaan renkaiden nopeasta kulumisesta. Toisin kuin moni luulee, sähköauton renkaat kuluvat usein hitaammin kuin polttomoottoriauton.

Sähköautoissa on usein paljon tehoa sekä enemmän painoa kuin polttomoottoriautoissa – ja nämä ominaisuudet asettavat vaatimuksia renkaille. Kaikkein tärkeintä on silti liikenneturvallisuus. Jos olet hankkimassa talvirenkaita sähköautoon, valitse renkaat ensisijaisesti sen perusteella, millaisissa olosuhteissa ajat.

Hybridi- tai sähköauton renkaita valitessa kolme tärkeintä kriteeriä ovat yleensä turvallisuus, alhainen vierintävastus ja hiljaisuus. Kun vierintävastus on pienempi, auton toimintamatka, range, on pidempi. Alhainen rengasmelu puolestaan on hiljaisissa sähköautoissa ennen kaikkea mukavuusseikka.

Talvirengasostoksilla autoilijan on päätettävä myös, sopivatko omaan käyttöön paremmin kitka- vai nastarenkaat. Ympärivuotiseen käyttöön tarkoitetut ns. all season -renkaat on tarkoitettu Keski-Eurooppaan, eivätkä niiden talviominaisuudet riitä Suomen talviolosuhteisiin.

– Jos ajaa lähinnä pääteillä, herkästi vierivä ja hiljainen kitkarengas on hyvä valinta. Muussa tapauksessa on syytä miettiä, olisiko nastallinen rengas sopivampi. Kitkarenkaiden heikkous nimittäin on pito jäisellä tiellä, tiivistää Nokian Renkaiden teknisen asiakaspalvelun päällikkö Matti Morri.

Koko talven ajo kulutti renkaita alle 1 mm

Nokian Renkaiden kehityspäällikkö Mikko Liukkula korostaa, että eräs sähköautojen renkaita koskeva, yleinen harhaluulo ei pidä paikkaansa. Vaikka sähköautoissa on paljon tehoa ja vääntöä, ne eivät kuluta renkaita erityisen paljon – painvastoin.

– Nykyaikaisessa sähköautossa renkaat kuluvat vähemmän kuin perinteisellä polttomoottorilla varustetussa autossa. Tämä on hyvän luistoneston ansiota. Ajonhallintajärjestelmät käyttävät sähkömoottorin nopeaa tehonsäätöä renkaiden luiston vähentämiseen. Säätöjärjestelmä on paljon nopeampi kuin jarrutukseen ja polttomoottorin kierrosten rajoittamiseen perustuvassa polttomoottoriautossa, kertoo Liukkula.

– Omassa Teslassani nastarenkaat kuluivat viime talvena 12 000 kilometrin ajolla reilusti alle yhden millimetrin, hän havainnollistaa.

Nokian Renkaat käyttää Nokialla ja Ivalossa tehtävissä rengastesteissä paljon sähköautoja, joten yhtiöllä on laajasti tietoa renkaiden soveltumisesta eri automalleihin. Lisäksi yhtiön renkaita testataan muun muassa sähkötakseissa eri puolilla Suomea.

– Odotamme kovasti, että uusi testikeskuksemme Espanjassa valmistuu ensi vuonna. Meillä on jo alan laajin ja paras talvitestialue, ja pian myös kesätestialueemme on parempi kuin muilla.

Kerran talvessa vaihtaminen kannattaa

Matti Morri neuvoo seuraamaan talven aikana renkaiden kulumista ja rengaspaineita. Siten koko rengassarjalle saa mahdollisimman pitkän käyttöiän.

– Jos auto ei ole neliveto, on tärkeää seurata vetävien ja vapaasti pyörivien renkaiden eroja. Työtä tekevät renkaat voivat kulua jopa kaksi kertaa niin paljon kuin vapaasti pyörivät. Nyrkkisääntö on, että kun kulumaero ylittää kaksi millimetriä, on aika vaihtaa renkaiden paikkaa keskenään. Usein riittää, että vaihto tehdään kerran talvessa.

Kaikissa Nokian Renkaiden talvirenkaissa on patentoitu kulumisvaroitin eli DSI (Driving Safety Indicator), josta näkee nopeasti ja helposti, miten kuluneita renkaat ovat. Renkaan kulutuspinnassa olevat numerot kertovat jäljellä olevan urasyvyyden. Kun rengas kuluu, numerot lähtevät yksi kerrallaan pois. Jos auton etu- ja takarenkaissa näkyy eri luku, renkaiden paikat tulisi vaihtaa. Turvallisen talviajon varmistamiseksi 4 mm:n uransyvyyteen kuluneet renkaat on syytä vaihtaa uusiin. 

Fakta: Huomioi nämä, kun valitset talvirenkaat sähköautoosi

      Turvallisuus: tärkeintä on miettiä, millaisissa olosuhteissa ajat, ja valita renkaat sen mukaan.

      Alhainen vierintävastus: mitä pienempi vierintävastus, sitä pidempi auton toimintamatka.

      Hiljaisuus: ajomukavuus lisääntyy, kun valitset hiljaiseen sähköautoon hiljaiset renkaat.

      Kitkat vai nastat: jäisellä tiellä nastarenkaan pito on ylivertainen.

Talvirengassuosituksia yleisimpiin sähköautoihin

Video: Erilaiset renkaat jarrutustestissä jäisellä tiellä
Rengastietoa eri aihealueista

Lisätietoja:

Nokian Renkaat Oyj

Teknisen asiakaspalvelun päällikkö Matti Morri, puh. 010 401 7621

matti.morri @nokiantyres.com

Twitter I YouTube I Facebook I LinkedIn I Instagram

Nokian Renkaat kehittää ja valmistaa premium-renkaita ihmisille, jotka arvostavat turvallisuutta ja vastuullisuutta. Pohjoisen perintömme innoittamana valmistamme henkilöautoihin, kuorma-autoihin ja raskaisiin työkoneisiin innovatiivisia tuotteita, jotka tarjoavat mielenrauhaa kaikissa olosuhteissa. Vianor-ketjumme on erikoistunut autonhuoltoon ja rengaspalveluihin. Vuonna 2018 yhtiömme liikevaihto oli noin 1,6 miljardia euroa ja henkilöstömäärä noin 4 800. Nokian Renkaat on listattu Nasdaq Helsinkiin. Lisätietoja: www.nokianrenkaat.fi.

Avainsanat:

Yrityksestä

Nokian Renkaat on maailman pohjoisin rengasvalmistaja ja yksi alansa vastuullisimmista yrityksistä. Tarjoamme mielenrauhaa kaikissa olosuhteissa kehittämällä laadukkaita, turvallisia ja ympäristöystävällisiä renkaita henkilö- ja kuorma-autoihin sekä raskaisiin työkoneisiin. Erityisen tunnettuja olemme haastaviin olosuhteisiin suunnitelluista innovatiivista talvirenkaista. Konserniimme kuuluu myös autonhuoltoon ja rengaspalveluihin erikoistunut Vianor-ketju. Vuonna 2017 yhtiömme liikevaihto oli noin 1,6 miljardia euroa ja henkilöstömäärä noin 4 600. Nokian Renkaiden osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja: www.nokianrenkaat.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia