Syyshämärä lisää riistakolaririskiä - Hyvät renkaat voivat pelastaa törmäykseltä

Syksy tuo mukanaan pimeyden ja liukkauden lisäksi teiden varsilla liikuskelevat ja ajoittain niiden yli poukkoilevat hirvieläimet. Autoilija voit pienentää riistakolarin riskiä laskemalla nopeutta etenkin tieosuuksilla, joilla hirvieläinvaarasta varoitetaan. Myös renkaiden kunnolla on suuri merkitys, sillä hyvät renkaat lyhentävät oleellisesti jarrutusmatkaa.

Nopeus lisää kolaririskiä

Hirvieläimet liikkuvat normaalia aktiivisemmin syys- ja joulukuun välisenä aikana, eli juuri silloin, kun autoilukelitkin muuttuvat kesän valoisista illoista haastavaan syyspimeään. Eläinkolarin riski on suurin hämärän aikaan, noin tunti-pari auringonlaskun jälkeen. Koska hirvet ylittävät tien yleensä samoista paikoista, kannattaa hirvivaroitusmerkkeihin kiinnittää huomiota ja niiden kohdalla tiputtaa nopeutta sekä tarkkailla tien reunoja.

– Nopeudella on ratkaiseva merkitys vahinkojen suuruuteen hirvikolarissa. Jos nopeutta laskee varsinkin hirvivaroitusalueella, on vähän enemmän aikaa havaita eläin ja reagoida, kun eläin juoksee tielle. Kolareissa tehtyjen tutkimusten mukaan riski kuolla ja loukkaantua hirvikolarissa kasvaa erittäin jyrkästi ajonopeuden noustessa, varoittaa johtava asiantuntija Jussi Pohjonen Liikenne- ja viestintävirasto Traficomista. 

Vältä rysäys hyvillä renkailla

Nopeuden ja tarkkaavaisuuden lisäksi onnettomuusriskiin vaikuttaa se, kuinka nopeasti auton saa pysähtymään. Hyvät renkaat vähentävät jarrutusmatkaa oleellisesti ja antavat kuljettajalle enemmän aikaa reagoida. Auto pysyy myös todennäköisemmin kuljettajan hallinnassa, jolloin hirveä kannattaa yrittää väistää sen takaa.

– Hirven juostessa yllättäen tielle auton vauhtia on pystyttävä laskemaan nopeasti. Hyvillä kesärenkailla on silloin suuri merkitys. Autolehtien kesärengastestit osoittavat, että hyvien ja huonojen kesärenkaiden jarrutusmatkan ero märällä tiellä saattaa olla jopa 12 metriä, eli yli kaksi auton mittaa. Tämä ero saattaa ratkaista törmääkö auto eläimeen vai ei, sanoo Nokian Renkaiden teknisen asiakaspalvelun päällikkö Matti Morri.

Autojen turvallisuus auttaa

Vuonna 2018 Suomessa tapahtui suurriistavirka-avun (SRVA) mukaan yhteensä 2 062 hirvionnettomuutta. Hirvikolareitakin yleisempiä ovat peurakolarit, varsinkin Etelä- ja Keski-Suomessa, missä peuroja on runsaasti. Erityisesti valkopeurahäntäkanta on kasvanut Suomessa voimakkaasti kymmenen vuoden aikana.

Hirvikolareissa seuraukset ovat vakavammat kuin peurakolareissa, joissa todennäköisimmin syntyy vain auton peltivaurioita. Hirvikolareissa sen sijaan auton tuulilasi ja osa auton katosta painuu usein sisään ja aiheuttaa vakavia henkilövahinkoja. Autojen turvarakenteet ja nopeusrajoitukset ovat tosin merkittävästi vähentäneet hirvikolareissa sattuneita kuolemia ja vakavia loukkaantumisia.

Näin pienennät onnettomuusriskiä:

  • Tarkista renkaidesi kunto sekä ilmanpaineet. Tarpeeksi syvät urat sekä oikea paine vaikuttavat auton jarrutusmatkaan ja ohjautuvuuteen.
  • Vähennä auton nopeutta hirvivaara-alueella ja jarruta heti, jos havaitset jotain poikkeavaa.
  • Vähennä nopeutta ja ole tarkkana paikoissa, joissa riista-aita päättyy.
  • Tarkkaile tien vierustoja erityisesti paikoissa, joissa puita tai pensaikkoja kasvaa tien lähellä.
  • Jos eläin juoksee tielle, yritä väistää sen takaa.

Näin toimit onnettomuustilanteessa:

  • Varoita muuta liikennettä ja aseta varoituskolmio paikalleen.
  • Auta ja hälytä apua, jos onnettomuudessa on loukkaantuneita (hätänumero 112).
  • Ilmoita onnettomuudesta aina poliisille (112), vaikka henkilövahinkoja ei satukaan.

Lisätietoja:

www.nokianrenkaat.fi

Teknisen asiakaspalvelun päällikkö Matti Morri, puh. 010 401 7621,

matti.morri@nokiantyres.com 

Twitter I YouTube I Facebook I LinkedIn I Instagram

Nokian Renkaat kehittää ja valmistaa premium-renkaita ihmisille, jotka arvostavat turvallisuutta ja vastuullisuutta. Pohjoisen perintömme innoittamana valmistamme henkilöautoihin, kuorma-autoihin ja raskaisiin työkoneisiin innovatiivisia tuotteita, jotka tarjoavat mielenrauhaa kaikissa olosuhteissa. Vianor-ketjumme on erikoistunut autonhuoltoon ja rengaspalveluihin. Vuonna 2018 yhtiömme liikevaihto oli noin 1,6 miljardia euroa ja henkilöstömäärä noin 4 800. Nokian Renkaat on listattu Nasdaq Helsinkiin. Lisätietoja: www.nokianrenkaat.fi.

Yrityksestä

Nokian Renkaat on maailman pohjoisin rengasvalmistaja ja yksi alansa vastuullisimmista yrityksistä. Tarjoamme mielenrauhaa kaikissa olosuhteissa kehittämällä laadukkaita, turvallisia ja ympäristöystävällisiä renkaita henkilö- ja kuorma-autoihin sekä raskaisiin työkoneisiin. Erityisen tunnettuja olemme haastaviin olosuhteisiin suunnitelluista innovatiivista talvirenkaista. Konserniimme kuuluu myös autonhuoltoon ja rengaspalveluihin erikoistunut Vianor-ketju. Vuonna 2017 yhtiömme liikevaihto oli noin 1,6 miljardia euroa ja henkilöstömäärä noin 4 600. Nokian Renkaiden osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja: www.nokianrenkaat.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia