Asuntokauppa nopeutuu sähköisellä allekirjoituksella

Report this content

Asuntokauppoihin liittyvien luottoasiakirjojen sähköinen allekirjoittaminen säästää aikaa ja mahdollistaa asiakkaalle asiakirjoihin tutustumisen missä ja milloin vain.

”Luottoasiakirjojen sähköinen allekirjoittaminen sopii juuri asuntokauppatilanteisiin erinomaisesti. Kun paperit on allekirjoitettu valmiiksi, siihen ei tarvitse käyttää aikaa enää kaupantekotilanteessa. Tämä säästää asiakkaan aikaa pankissa huomattavasti”, Nordean liiketoimintajohtaja Minna Parhiala kertoo.

Nordea otti sähköisen allekirjoituksen käyttöön myös asuntoluototuksessa viime keväänä ja asiakaspalaute on ollut positiivista. Muiden luottojen osalta sähköinen allekirjoittaminen on vielä enemmän arkipäivää. Sähköisen allekirjoituksen etuja asiakkaalle on muun muassa se, että hän voi itse valita ajan ja paikan, jolloin tutustuu asiakirjoihin. Kun asiakas on allekirjoittanut laina-asiakirjat sähköisesti, hän voi myös antaa valtakirjan toiselle kaupantekoon, luoton nostoon ja kauppaan liittyvän maksuliikenteen hoitoon.

”Asiakkaiden palaute uudesta toimintamallista on ollut kiittävää. Kaikkien aikaa säästyy, kun asiakas on saanut rauhassa tarkistaa dokumentit eikä kauppatilanteessa enää pohdi lainan määrää tai ehtoja. Sähköinen allekirjoittaminen on turvallista ja nykyaikaista. Se on myös välittäjien laajasti käyttämä tapa asunnon myynnin ja oston eri vaiheissa, joten se on asiakkaille usein jo entuudestaan tuttu”, Parhiala jatkaa.

Nordea arvioi, että sähköisen allekirjoituksen hyödyntäminen säästää asiakkaan aikaa asuntokauppatilanteessa vähintään puoli tuntia. 

”Kun käytössä on sähköinen allekirjoitus, perinteisesti 90 minuutin mittaiseksi sovittava asuntokauppatilaisuus pankkiin sovitaan vain 60 minuutin mittaiseksi”, Parhiala kertoo.

Luottoasiakirjojen sähköinen allekirjoittaminen on vain yksi osa asuntokauppaprosessia, joka hiljalleen digitalisoituu myös muilta osin. Markkinoilla on jo palveluntarjoajia, jotka yhdistävät kaikki asuntokaupan osapuolet digitaalisesti. Myös Nordea on ollut mukana mm. DIAS:in ja Asiakastiedon kautta toteutettavissa digitaalisissa asuntokaupoissa.

”Kokonaan digitaalinen asuntokauppa on jo mahdollista. Ja kuten monella muulla pankkiasioinnin osa-alueella olemme jo nähneet, tulee tulevaisuudessa täysin ajasta ja paikasta riippumaton asuntokauppakin varmasti vain lisääntymään”, Nordean Parhiala visioi.

Lisätietoja:

Minna Parhiala, Nordean liiketoimintajohtaja, p. 050 303 9160
Nordean viestintä, p. 09 4245 1006
 

Tilaa

Liitteet & linkit