• news.cision.com/
  • Nordea/
  • Kaikki tarvitsevat taloustaitoja – Nordean taloustaitohankkeet tavoittaneet suomalaiset jo miljoona kertaa

Kaikki tarvitsevat taloustaitoja – Nordean taloustaitohankkeet tavoittaneet suomalaiset jo miljoona kertaa

Report this content

Taloustaitojen oppiminen on tärkeää aloittaa jo kouluiässä, sillä Nordean tutkimuksen mukaan luottamus omiin taloustaitoihin ja kokemus oman talouden hallinnasta on heikoimmillaan nuorilla aikuisilla. Nordean taloustaitoja edistävät hankkeet tavoittavat vuosittain yli 200 000 suomalaista, ja niihin on osallistuttu vuodesta 2016 lähtien yhteensä jo yli miljoona kertaa.

”Hyvät taloustaidot ovat yksi jokaisen suomalaisen yksilön ja koko yhteiskunnan hyvinvoinnin kulmakivistä. Taloustaitojen oppiminen on elämänmittainen matka, ja tukea kaipaavat erityisesti nuoret aikuiset itsenäistymisen ja oman elämän suurten taloudellisten päätösten aikana”, sanoo Nordean henkilöasiakkaista Suomessa vastaava johtaja Jani Eloranta

Nordean Pohjoismaissa teettämä Nordic Pulse -kyselytutkimus selvitti kokemusta omien kuukausittaisten menojen ja tulojen hallinnasta sekä luottamusta omiin taloustaitoihin. Kaikissa maissa nämä ominaisuudet olivat heikoimmillaan 1824-vuotiaiden vastaajien keskuudessa ja vahvistuivat vastaajien iän myötä.

Suomalaiset vastaajat, jotka kokivat hallitsevansa hyvin kuukausittaisia menojaan ja tulojaan, kertoivat asettaneensa myös itselleen selkeitä taloudellisia tavoitteita viimeisen puolen vuoden aikana. Lisäksi he olivat muita vastaajia optimistisempia omasta taloudellisesta tulevaisuudestaan.

”Jotta nuorten aikuisten oman talouden hallintaa voidaan vahvistaa, taloustaitoja kannattaa edistää monin tavoin jo osana kouluopetusta. Tässä avainroolissa on tiivis yhteistyö koulujen ja järjestöjen kanssa. Ensimmäinen edellytys taloustaitojen oppimiselle on hyvä lukutaito, ja onkin hienoa, että peruskouluissa lisätään ensi vuonna äidinkielen ja matematiikan opetusta”, sanoo Nordean yhteiskuntavastuutyöstä Suomessa vastaava johtaja Pirjo Kuusela.

Jo yli miljoona kohtaamista jatkuvassa työssä taloustaitojen edistämiseksi

Nordea järjestää ympäri Suomen säännöllisesti taloustaitoihin liittyviä tapahtumia ja työpajoja muun muassa kouluissa, kirjastoissa, verkon kautta sekä pankin omissa tiloissa, ja tarjoaa oppilaitoksille digitaalisia oppimateriaaleja. Nordean verkkosivuilta löytyy lisäksi aikuisille suunnattuja, kaikille avoimia taloustaitovalmennuksia videomuodossa. Nordean taloustaitoja edistäviin hankkeisiin on osallistuttu Suomessa vuodesta 2016 lähtien yhteensä jo miljoona kertaa.

”Olemme iloisia jokaisesta kerrasta, kun olemme tavoittaneet suomalaisia ja voineet auttaa heitä hallitsemaan omaa talouttaan paremmin sekä tekemään valintoja kohti parempaa ja kestävämpää tulevaisuutta. Kiitämme kaikkia yhteistyökumppaneita ja kouluja, jotka ovat olleet mukana miljoonassa ensimmäisessä kohtaamisessa. Yhdessä jatkamme matkaa kohti seuraavaa miljoonaa”, Pirjo Kuusela toteaa.

Nordean yhteiskuntavastuutyön ytimessä on suomalaisten talous- ja yrittäjyystaitojen edistäminen sekä pakolaisten tukeminen uuteen maahan kotoutumisessa. Jokaisella Nordean työntekijällä on oikeus käyttää kaksi palkallista työpäivää vuodessa vapaaehtoistyöhön pankin yhteiskuntavastuuhankkeissa, ja nordealaiset kohtaavat vuosittain yhteiskuntavastuuhankkeissa yli 200 000 suomalaista lapsesta senioriin.

Lue lisää Nordean yhteiskuntavastuuhankkeista Nordean sivuilla.

Nordic Pulse -kyselyyn vastasi yhteensä noin 4 000 18–80-vuotiasta vastaajaa Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta. Jokaisesta maasta vastaajia oli noin 1 000 henkilöä. Tutkimus toteutettiin huhti–toukokuussa 2024. Nordic Pulse -kysely toteutetaan kaksi kertaa vuodessa. Lue lisää tutkimuksesta täältä.

Lisätietoja:

Nordean viestintä, p. 09 4245 1006 tai media@nordea.fi

Nordea on yleispankki, joka on koko 200-vuotisen historiansa ajan tukenut Pohjoismaiden talouksia ja niiden kasvua. Autamme toteuttamaan unelmia ja arjen toiveita sekä edistämme yhteistä hyvää. Autamme joka päivä asiakkaitamme suunnittelemaan talouttaan, tarjoamme alan parhaan monikanavaisen asiakaskokemuksen ja edistämme kestävää muutosta. Nordean osake noteerataan Nasdaqin pörsseissä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Lue lisää meistä osoitteessa nordea.com.

Tilaa