Mobiilimaksaminen sujuvoittaa asiointia kesäfestivaaleilla

Report this content

Mobiilimaksamisesta on tullut yhä suositumpi tapa hoitaa ostoksia. Nordean teettämän tutkimuksen mukaan jo neljännes suomalaisista käyttää kännykkää maksamisessa. Maksutavan edut: helppous, nopeus ja turvallisuus pääsevät oikeuksiinsa myös kesän erilaisissa tapahtumissa, kuten festivaaleilla.

Mobiilimaksamisen uskotaan lisääntyvän lähitulevaisuudessa, ja suurin osa mobiilimaksajista käyttääkin kyseistä maksutapaa jo säännöllisesti. Lähes puolet vastaajista uskoo, että viiden vuoden päästä älylaitteilla maksaminen on kaikista yleisin tapa maksaa ostokset.

”Älypuhelimella tai esimerkiksi älykellolla maksaminen on kasvattanut suosiotaan räjähdysmäisesti lyhyessä ajassa sen helppouden myötä. Asiakkaidemme saatavilla olevat Apple Pay ja Google Pay toimivat miljoonissa maksupäätteissä ympäri maailmaa. Nordean kortti on mahdollista lisätä myös Garmin ja Fitbit -älykelloihin. Varsinkin nuoret tuntuvat arvostavan sitä, että lompakkoa ei tarvitse kuljettaa mukana”, kuvailee Nordean korteista vastaava johtaja Valtteri Korhonen.

Sujuvuutta arvostetaan kesätapahtumissa

Suomessa vietetään parhaimmillaan kesän kuuminta tapahtuma- ja festivaalisesonkia. Paitsi aurinkoinen sää, myös sujuva asiointi takaavat onnistuneen kesätapahtuman. Nopea maksaminen ja asiointi vähentävät jonoja ja odottelua tapahtuma-alueilla. Tämän tietää myös viime vuonna peräti 84 000 kävijää vetäneen Flow Festivalin toimitusjohtaja Suvi Kallio.

”Meillä voi maksaa korteilla sekä mobiilisti. Alueella käyvät Apple Pay ja Google Pay. Korttien lähimaksuominaisuus tai kännykän vilauttaminen ovat turvallisia ja nopeita tapoja, joita lämpimästi suosittelemme. Myös käteistä voi käyttää, mutta muistutan että alueella ei ole käteisen nostoautomaattia”, Kallio neuvoo.

Maailmalta Suomeen on viime vuosina levinnyt myös rannekemaksaminen joillekin festivaaleille. Tällöin tapahtumassa käytetty raha ladataan rannekkeelle etukäteen. Flowssa tätä ei ole toistaiseksi harkittu, sillä alueella asiointi on sujuvaa perinteisemmilläkin maksutavoilla.

”Myös korteilla maksaminen on nopeutunut tänä vuonna, kun lähimaksuraja nostettiin 50 euroon. Lähimaksamisen suosio onkin kasvanut satoja prosentteja viime vuosina. Sitä voi lämpimästi suositella käytettäväksi myös kesätapahtumissa sen turvallisuuden vuoksi. Tiedossamme ei ole yhtään sellaista tapausta, jossa kortin tiedot olisi kopioitu. Maksutapahtuman yhteydessä ei tarvitse myöskään syöttää PIN-koodia, mikä vähentää tapauksia, jossa PIN-koodia yritetään urkkia olan yli”, Korhonen kertoo.

Nordea on tänä vuonna huippusuosion saavuttaneen Flow Festivalin ainoa pankkikumppani. Festivaali järjestetään Suvilahdessa 9.-11.8.2019.

 Lisätietoja: Nordea, viestintä, p. 09 4245 2006

Tutkimuksen Nordealle toteutti YouGov 12.-16.12.2018 välisenä aikana. Kyselyyn vastasi 1009 vähintään 18-vuotiasta suomalaista.

Nordea luo kiinteitä suhteita asiakkaisiin ja yhteiskuntaan vahvan sitoutumisen kautta. Tarjoamme pankkipalveluja, joiden avulla ihmiset voivat saavuttaa tavoitteitaan ja toteuttaa unelmiaan. Nordea on Pohjoismaiden suurin pankki ja markkina-arvolla mitattuna yksi Euroopan 10 suurimmasta finanssipalveluyrityksestä. Nordealla on noin 11 miljoonaa asiakasta. Nordean osake noteerataan Nasdaqin pörsseissä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Lue lisää osoitteessa nordea.com.

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit