Muutoksia Nordean asiakkaiden tunnistautumiseen ja maksamiseen – jäähyväiset vanhalle tunnuslukukortille

Loppuvuoden 2019 aikana tapahtuu muutoksia Nordean asiakkaiden palveluihin kirjautumisessa ja maksujen vahvistamisessa. Isoin muutos on se, että yli 30 vuotta vanhan tunnuslukukortin käyttö loppuu ja kaikki asiakkaat saavat käyttöönsä modernin ja vielä turvallisemman tunnistautumistavan: tunnuslukusovelluksen tai tunnuslukulaitteen.

- Muutos on ollut käynnissä jo pitkään ja etenee vaiheittain, mitään ei tapahdu yhdessä yössä, Nordean henkilöasiakasliiketoiminnan varajohtaja Jani Eloranta kertoo. 

Esimerkiksi uusimpiin Nordean palveluihin, kuten mobiilipankkiin, Siirtoon tai Wallettiin ei ole päässyt paperisella tunnuslukukortilla lainkaan.

- Melkein kaikkiin julkisiin ja moniin muihinkin digipalveluihin kirjaudutaan sisään pankkien tunnistusvälineitä käyttäen. Julkisten palveluiden kirjautumisesta vastaava suomi.fi -palvelu siirtyy uuden tunnistuspalvelumme käyttöön syyskuun lopulla, ja tuolloin palveluihin, kuten OmaVero tai OmaKanta ei enää pääse Nordean paperisella tunnuslukukortilla, Eloranta kertoo. 

- Tunnuslukukortin käyttö Nordean palveluissa loppuu vähitellen syksyn 2019 aikana. Viimeisenä tuki poistuu nykyisestä verkkopankista vuoden 2019 loppuun mennessä. Loppuvuodesta käyttöön otettavaan uuteen henkilöasiakkaiden verkkopankkiin ei voi lainkaan kirjautua tunnuslukukortilla.

Myös yritysasiakkaiden Classic-verkkopankin paperiset tunnuslukukortit jäävät pois käytöstä, kun uusi yritysten verkkopankki otetaan käyttöön loppuvuodesta. Kaikille asiakkaille suositellaan uusiin tunnistautumistapoihin siirtymistä mahdollisimman pian.

Muutosten taustalla on kaikkia pankkeja koskeva EU:n laajuinen PSD2-sääntely sekä kansalliset lakimuutokset vahvaan sähköiseen tunnistamiseen liittyen. Maksupalvelulain muutokset tulevat voimaan 14. syyskuuta 2019. 

Pankkitunnukset päivittyvät nykyaikaan 

Nordean uudet tunnistautumistavat eli tunnuslukusovellus ja tunnuslukulaite ovat jo reilusti yli miljoonan asiakkaan käytössä. Nordea toi ensimmäisenä pankkina Suomessa mobiililaitteeseen ladattavan tunnuslukusovelluksen asiakkaiden käyttöön kesällä 2015, ja asiakkaat ovat antaneet siitä paljon positiivista palautetta.

Uudet tunnistautumisratkaisut on kehitetty yhdessä asiakkaiden kanssa, ja ne ovat entistä turvallisempia, modernimpia ja helppokäyttöisempiä. Ne helpottavat tietoturvaan liittyvien uhkien torjumista aiempia ratkaisuja paremmin ja tekevät esimerkiksi pankkitunnusten kalastelusta huomattavasti hankalampaa.

- Asiakas saa aina itse valita itselleen sopivimman vaihtoehdon. Näkövammaisille on kehitetty puhuva tunnuslukulaite yhdessä Näkövammaisten keskusliiton kanssa. Senioriasiakas voi myös ostaa DNA Kaupoista Nordean lipukkeella Samsung Galaxy -tabletin, johon asennetaan valmiiksi Nordean pankkisovellukset sekä muita sovelluksia asiakkaan tarpeen mukaan. Nordean neuvojat antavat digiopastusta konttoreissa ja esimerkiksi kirjastoissa. Puhelinpalvelu auttaa vuorokauden ympäri numerossa 0200 3000, Eloranta sanoo.

Maksamisesta entistä turvallisempaa

Maksuihin sovellettavia turvallisuusvaatimuksia parannetaan EU- ja ETA-alueella. Uusi sääntely vaatii kaikkia pankkeja tarjoamaan asiakkailleen niin sanottua vahvaa tunnistautumista. Vahva tunnistautuminen tapahtuu kaksivaiheisesti, eikä tunnistautumisväline saa olla kopioitavissa.

Muutoksilla halutaan vähentää väärinkäytösten riskiä. Muutokset vaikuttavat korttimaksuihin, sillä monissa tapauksissa vaaditaan, että maksu tapahtuu vahvaa tunnistautumista käyttäen. Konkreettinen esimerkki vahvasta tunnistautumisesta on ostotapahtuman vahvistaminen kortin sirua ja tunnuslukua käyttäen.

- Tärkein muutos kortin käyttäjän kannalta on se, että kun asiakas tekee ostoksia verkossa, vaaditaan vahvaa tunnistautumista pankkitunnuksilla yhä useammin. Muutos koskee sekä henkilöasiakkaiden että yritysasiakkaiden korttimaksamista, Eloranta kertoo.

Mikäli yritysasiakkaalla on verkkokauppa, tulee kauppiaan maksuratkaisun tukea 3D Secure -tekniikkaa. Lisätietoja saa omalta maksupalvelujen tarjoajalta.

Maksupalveludirektiivi tuo mukanaan myös pankkien ohjelmistorajapintojen (API) avaamisen. Asiakkaat voivat antaa kolmannelle osapuolelle luvan noutaa tilitietojaan tai tehdä maksuja eri pankeissa olevilta tileiltään EU-alueella.

Lisätietoja:

Jani Eloranta, henkilöasiakasliiketoiminnan varajohtaja, 050 373 3259
Nordean viestintä p. 09 4245 1006

Nordea luo kiinteitä suhteita asiakkaisiin ja yhteiskuntaan vahvan sitoutumisen kautta. Tarjoamme pankkipalveluja, joiden avulla ihmiset voivat saavuttaa tavoitteitaan ja toteuttaa unelmiaan. Nordea on yksi Pohjoismaiden suurimmista pankeista markkina-arvolla mitattuna. Nordealla on noin 10 miljoonaa asiakasta. Nordean osake noteerataan Nasdaqin pörsseissä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Lue lisää osoitteessa nordea.com.

Yrityksestä

Nordea luo kiinteitä suhteita asiakkaisiin ja yhteiskuntaan vahvan sitoutumisen kautta. Tarjoamme pankkipalveluja, joiden avulla ihmiset voivat saavuttaa tavoitteitaan ja toteuttaa unelmiaan. Nordea on Pohjoismaiden suurin pankki ja markkina-arvolla mitattuna yksi Euroopan 10 suurimmasta finanssipalveluyrityksestä. Nordealla on noin 11 miljoonaa asiakasta. Nordean osake noteerataan Nasdaqin pörsseissä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Lue lisää osoitteessa nordea.com.

Tilaa