Nordea: Valon pilkahduksia

Report this content

Nordean ekonomistit arvioivat maailmantalouden kasvun hiljalleen vahvistuvan kohti ensi vuotta. Tämän vuoden kasvu jää aikaisempien odotusten mukaisesti vaisuksi ja euroalueen talous taantuu hieman. Suomen talous näyttää aikaisemmista ennusteista poiketen välttävän taantuman. Kasvavana riskinä on inflaation pysyminen tavoitteita korkeampana, etenkin euroalueen vahvemmissa talouksissa kuten Suomessa.

Euroalueen ongelmat jarruttavat selvästi maailmantalouden kasvua tänä vuonna.

- Onneksi muu maailma on pysynyt mukavasti kasvu-uralla. Yhdysvalloissa talous on jatkanut asteittaista elpymistään jopa odotettua vahvemmin, ja Aasiassa tämän vuoden kasvunäkymät näyttävät edelleen kohtuullisen vankoilta, toteaa Nordean pääekonomisti Roger Wessman.

Euroalueen ongelmien korjaaminen on monivuotinen savotta, joka pitää euroalueen talouskasvun vaisuna ainakin vielä vuonna 2013. Euroopan keskuspankki on kuitenkin ostanut aikaa ongelmien ratkaisemiseen.

- Riski ongelmien kärjistymisestä talouskriisiksi on EKP:n päättäväisten toimien ansiosta väistynyt. Korkojen laskun ja euron ulkoisen arvon heikkenemisen pitäisi yhdessä riittää kääntämään euroalueen talous varovaiseen nousuun vuonna 2013, toteaa Wessman.

Kasvavaa syytä huoleen Nordean ekonomistit näkevät hintojen nousussa.

- Euroalueen inflaatio näyttää muun muassa öljyn hinnan nousun ja heikentyneen euron myötä pysyvän kuluvana vuonna selkeästi yli kahden prosentin tavoitteen. Nykyisellä tasollaan öljyn hinta ei vielä ole vakava ongelma maailmantalouden kehitykselle, mutta tilanne öljymarkkinoilla on hyvin herkkä, Wessman toteaa.

Suomen osalta arvio kuluttajahintojen noususta on korotettu 3 prosenttiin vuodelle 2012 ja 2½ prosenttiin vuodelle 2013.

- Inflaatio jatkui kuluvan vuoden alussa vain hieman hitaampana kuin vuonna 2011 keskimäärin. Hintoja nostivat useat vuodenvaihteeseen ajoitetut hyödykeverojen korotukset. Tänä vuonna hintojen nousua hillitsee muun muassa asuntolainojen korkojen aleneminen ja asuntohintojen nousun taittuminen, toteaa Nordean ekonomisti Pasi Sorjonen.

Ekonomistit näkevät myös pidemmällä aikavälillä riskejä siitä, että euroalueen inflaatio pysyy yli tavoitteen, sillä keskuspankkiin kohdistuu paineita pitää rahahanat löysinä kriisimaiden tukemiseksi.

- Etenkin euroalueen vahvemmissa maissa, esimerkiksi Saksassa ja Suomessa, kriisimaiden tarpeiden mukaan viritetyt korot voivat johtaa talouden ylikuumenemiseen parin kolmen vuoden tähtäimellä, Wessman toteaa.

Suomen talous välttää uuden taantuman

Nordean ekonomistit arvioivat, että Suomi ei ajaudu euroalueen ja Ruotsin imussa uuteen taantumaan. Talous kasvaa kuitenkin vain vaimeasti ja voi vuoden toisella neljänneksellä supistuakin.

Kokonaistuotannon arvioidaan lisääntyvän 0,5 prosenttia vuonna 2012 ja 2 prosenttia vuonna 2013. Kasvuarvioita on nostettu kummankin vuoden osalta.

- Vuoden 2012 vaisu talousnousu lepää lähinnä yksityisen kulutuksen varassa, sillä investointien nousu taittuu, ja vienti alkaa elpyä vasta vuoden jälkipuoliskolla sitä mukaa, kun kansainvälinen kysyntä vähitellen vahvistuu. Vuonna 2013 talouden nousu vahvistuu lisää, kun sitä vauhdittavat sekä ulkomaankauppa että kotimainen kysyntä, toteaa Sorjonen.

Viennin asteittaisesta piristymisestä huolimatta sekä kauppa- että vaihtotaseen arvioidaan pysyvän ennustejakson ajan lievästi alijäämäisenä.

Hidas talouskasvu lisää haasteita sekä työmarkkinoilla että julkisessa taloudessa. Työllisyys heikkenee jonkin verran ja julkisen talouden velkaantumisen pysäyttäminen vaikeutuu ja pitkittyy, kun vaisu talouden aktiviteetti hillitsee verotulojen kertymistä.

- Arvioimme työttömyysasteen kohoavan melko maltillisesti keskimäärin 8 prosenttiin vuosina 2012 ja 2013. Julkinen talous puolestaan yltää jo vuonna 2013 tasapainoon, mutta valtiontalouden sitkeä rahoitusalijäämä nostaa julkisen velan BKT-osuuden 50 prosentin pintaan, toteaa Sorjonen.

Lisätietoja:

Roger Wessman, pääekonomisti, (09) 165 59930
Pasi Sorjonen, ekonomisti, (09) 165 59942
Aki Kangasharju, tutkimusjohtaja, (09) 165 59952

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit