Nordea ensimmäisenä pankkikonsernina mukana Helsinki Pride -tapahtumassa

Report this content

Nordea haluaa olla vahvasti mukana luomassa entistä monimuotoisempaa, yhdenvertaisempaa ja sallivampaa yhteiskuntaa ja työelämää, jossa jokainen saa olla oma itsensä. Nordea järjestää kevään mittaan työntekijöilleen Prideen ja monimuotoisuuteen liittyviä aktiviteetteja, jotka huipentuvat Pride-viikkoon kesäkuussa.

Nordea on ensimmäinen pankkikonserni Suomessa, joka toimii Helsinki Pride -tapahtuman virallisena kumppanina. Yhdenvertaisuuden eteen tehdään Nordeassa jatkuvasti työtä.

- Haluamme tukea monimuotoisuutta ja yhdenvertaisuutta kaikin keinoin, oli kyse sitten omista työtovereistamme tai asiakkaistamme. Teemme jo nyt paljon yhteiskuntavastuutyötä ja Pride-yhteistyö on hieno jatke tälle työlle. Yhdenvertaisuus kuuluu aidosti tapaamme toimia ja se on arvojemme ydintä, henkilöstöjohtaja Sini Kivekäs sanoo.

Vähemmistöjen asema Suomessa on viime aikoina noussut yhä enemmän julkiseen keskusteluun. Myös Nordean henkilöstön mielestä on tarvetta yhteiskunnassa käytävälle rakentavalle keskustelulle.

- Vähemmistöryhmään kuuluminen ei sinänsä haavoita ihmistä vaan se, miten ympärillä olevat muut ihmiset, toimijat ja yhteiskunta huomioivat heidät tai jättävät huomioimatta. Syrjintä on valitettavasti arkea jokapäiväisessä vuorovaikutuksessa yhteiskunnassamme ja sillä on paljon ikäviä seurauksia, Kivekäs jatkaa.

- Pelkkä syrjinnän torjunta ei kuitenkaan pelkästään riitä. On nähtävä monimuotoisuuden hyödyt – myös työelämässä. Luovuus ja tehokkuus kasvavat, kun työyhteisössä on erilaisia ihmisiä ja jokainen pystyy olemaan oma itsensä ja siten antamaan parhaansa, Kivekäs lisää.

Yhdessä ratkaisujen äärelle

Paras keino edistää yhdenvertaisuutta on avoin keskustelu. Tätä varten Nordean työntekijät ovat perustaneet erilaisia vapaaehtoisvoimin toimivia työryhmiä, jotka pyrkivät edistämään yhdenvertaisuutta ja monimuotoista työympäristöä sekä tuovat esille vähemmistöjen näkökulmaa. Yksi tällainen ryhmä on alkuvuodesta Nordeaan perustettu uusi LGBT+ and allies Finland -ryhmä, joka edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisuutta.

- Haluamme saada yhdessä aikaan konkreettisia tekoja yhdenvertaisuuden ja monimuotoisuuden edistämiseksi. LGBT + allies -ryhmältä tuli aloite osallistumisestamme Prideen ja miten se tukisi monimuotoisuustyötämme. Odotan innolla, mitä muita ajatuksia nämä ryhmät meille jatkossa esittelevät. Monesti yritämme miettiä näitä yksin työnantajataholla ja työntekijöillä onkin sitten parhaat ajatukset, jotka voimme toteuttaa yhdessä. Näin teoista tulee myös vahvempia ja se rakentaa entisestään omaa sisäistä kulttuuriamme, Kivekäs kertoo.

- Haluamme siis ilmentää Pride-kumppanuudella monimuotoisuustyötämme laajemminkin. Olemme mukana myös kesäkuun lopun Helsinki Pridessa. Toivotamme kaikki lämpimästi tervetulleeksi mukaan kulkueeseen, Kivekäs vielä päättää.

Lisätietoja:
Sini Kivekäs, henkilöstöjohtaja, p. 050 304 3165
Nordean viestintä, p. 09 4245 1006

Nordea luo kiinteitä suhteita asiakkaisiin ja yhteiskuntaan vahvan sitoutumisen kautta. Tarjoamme pankkipalveluja, joiden avulla ihmiset voivat saavuttaa tavoitteitaan ja toteuttaa unelmiaan. Nordea on Pohjoismaiden suurin pankki ja markkina-arvolla mitattuna yksi Euroopan 10 suurimmasta finanssipalveluyrityksestä. Nordealla on noin 11 miljoonaa asiakasta. Nordean osake noteerataan Nasdaqin pörsseissä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Lue lisää osoitteessa nordea.com.

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit