Nordea mukana Suomen ensimmäisellä Family Economy Week -talousviikolla

Report this content

Nordea on pääkumppanina ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettävässä kansainvälisessä Family Economy Week -etätapahtumassa 18.–22.10.2021. Tapahtuma on tarkoitettu talousasioista, säästämisestä ja sijoittamisesta kiinnostuneille.

Kansainvälinen talousviikko järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2020 Italiassa ja viikon suojelijana toimii Euroopan komissio. Tapahtuman keskiössä ovat talousosaaminen, toisilta oppiminen ja inspiroituminen – ihmisistä ja planeetasta välittäminen. Suomessa tapahtumaa koordinoi Pörssisäätiö ja Nordea on mukana pääkumppanina.

”Näemme kaikki aloitteet taloustaitojen ja vastuullisuuden edistämiseksi arvokkaina, ja olemme hyvin ylpeitä voidessamme olla mukana tuomassa tätä uutta tapahtumaa Pörssisäätiön kumppanina Suomeen”, sanoo yhteiskuntavastuujohtaja Pirjo Kuusela Nordeasta.

Viikon aikana luvassa on korkealaatuisia ja inspiroivia koulutussisältöjä TED talk -videopuheenvuorojen ja paneelikeskustelujen muodossa. Aamupäivisin ohjelma on kansainvälistä ja suunnattu yleisöille eri puolilla Eurooppaa. Iltapäivällä vuorossa on suomenkielinen osuus.

Suomen Talousviikon aloittavat maailman vastuullisimpien yritysten yhden prosentin parhaimmistoon kuuluvien neljän suomalaisyhtiön edustajat, Nordea mukaan lukien.

Maanantain 18.10. teemana on planeetta: Pelastaako vastuullinen sijoittaminen maailman? Näin pörssiyhtiöt ovat sitoutuneet estämään ilmastonmuutosta. Maajohtaja Ari Kaperi kertoo puheenvuorossaan Nordean kestävän kehityksen tavoitteista, joita edistetään yhdessä asiakkaiden kanssa. Konsernin luottoriskien hallinnasta vastaava johtaja Jukka Vesala osallistuu paneelikeskusteluun samasta teemasta.

Keskiviikkona 20.10. tapahtumassa puhuttaa talousosaaminen kansalaistaitona. Mitä pitäisi osata ja kuinka talousasioita opetetaan? Yhden päivän puheenvuoroista pitää Nordean yhteiskuntavastuujohtaja Pirjo Kuusela ja hän osallistuu myös teeman paneelikeskusteluun.

Lisäksi keskiviikkona Nordean henkilöasiakasliiketoiminnan johtaja Sara Mella pitää tapahtuman kansainvälisessä osuudessa puheenvuoron teemalla ”Miten voimme auttaa asiakkaitamme tekemään vastuullisen valinnan sijoittamisessa”.

Löydät lisätietoa Talousviikon suomenkielisten teemapäivien ohjelmasta ja puheenvuoroista löytyy tapahtuman sivuilta. Sara Mellan puheenvuoro julkaistaan keskiviikkona tapahtuman kansainvälisillä sivuilla.

Mukaan seuraamaan tapahtumaa voi ilmoittautua tästä. Jokainen puheenvuoro on myös jälkikäteen kuunneltavissa.

Lisätietoja:

Pirjo Kuusela, p. 040 826 2032
Nordean viestintä, media@nordea.fi p. 09 4245 1006

Nordea on pohjoismainen yleispankki. Olemme auttaneet asiakkaitamme toteuttamaan unelmiaan jo 200 vuoden ajan. Haluamme olla vahva ja henkilökohtainen kumppani raha-asioissa ja tarjota merkityksellisiä palveluita sekä asiakkaillemme että yhteiskunnille, joissa toimimme. Nordean osake noteerataan Nasdaqin pörsseissä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Lue lisää osoitteessa nordea.com.

Tilaa