• news.cision.com/
  • Nordea/
  • Nordea selvitti: suomalaiset satsaavat yhä kesälomaansa, mutta kustannustason nousu nakertaa kulutusta

Nordea selvitti: suomalaiset satsaavat yhä kesälomaansa, mutta kustannustason nousu nakertaa kulutusta

Report this content

Nordean teettämän kyselyn mukaan suomalaiset suunnittelevat käyttävänsä kesälomaan tänä vuonna keskimäärin 1 209 euroa kotitaloutta kohden. Tämä on hieman enemmän kuin vuonna 2022, jolloin summa oli 1 187 euroa, mutta nyt samalla rahalla saa vähemmän. Enemmistö (63 prosenttia) vastaajista kokee, että kustannustason nousu vähentää kesälomamenoihin käytettävissä olevaa summa.

Nordean perinteisen kesälomatutkimuksen vastausten mukaan suomalaiset käyttävät kesälomaansa lähes saman verran rahaa kuin edellisenä vuonna. Enemmistö (54 prosenttia) vastaajista kertoo, että hänen taloudeltaan kuluu kesäloman viettoon enintään 1 000 euroa. Yleisimmin kesälomaan käytetään 501–1 000 euroa.

”Suomalaiset suunnittelevat käyttävänsä kesäloman viettoon suunnilleen yhtä paljon rahaa kuin viime vuonna, mutta yleisen hintatason nousun takia samalla rahalla saadaan kuitenkin ostettua aiempaa vähemmän lomaelämyksiä. Polttoaineen hinnat ovat toisaalta laskeneet viime kesästä ja aiempaa harvempi (2023: 25 prosenttia ja 2022: 41 prosenttia) aikookin rajoittaa autoilua ja veneilyä tänä kesänä polttoaineen hinnan takia”, sanoo Nordean ekonomisti Juho Kostiainen.

Säästöjä hyödynnetään vähemmän kuin palkkatuloja

Enemmistö vastaajista (57 prosenttia) ilmoitti rahoittavansa kesälomaansa palkkatuloilla. Hieman alle puolet (47 prosenttia) ilmoitti käyttävänsä kesälomaansa säästöjä.

”Tämän vuoden palkankorotukset astuvat voimaan pääsääntöisesti kesäkuussa. Monella alalla ne sisältävät myös kertakorvauksen, mikä tulee monelle tarpeeseen juuri kesäloman kynnyksellä, kun hintojen nousu on nakertanut palkansaajien ostovoimaa”, Kostiainen toteaa.

Suomalaisista noin puolet (53 prosenttia) aikoo matkustaa tänä kesänä vain kotimaassa. Osuus on sama kuin kesällä 2022. Reilu neljännes (27 prosenttia) aikoo matkustaa kesällä ulkomailla. Vuonna 2022 vastaava luku oli 28 prosenttia.

Kotimaanmatkailu pitää pintansa

Kotimaassa rahaa aiotaan käyttää kesällä etenkin ravintola- ja majoituspalveluihin sekä kulttuuriin. Kulttuuripalveluiden kulutusaikeissa on suurinta kasvua parin viime vuoden aikana, kun taas kodin tai mökin remontointiaikeet ovat vähentyneet. Nordean korttimaksuista voidaankin havaita, että kulttuuripalveluiden kulutus on selvästi kasvanut ja rautakauppoihin sekä muihin kodintarvikkeisiin käytetty rahamäärä on pienentynyt.

”Kotimaan matkailuaikeet eivät ole enää vähentyneet viime vuodesta. Kuluttajien ostovoiman heikentyminen viimeisen vuoden aikana onkin osaltaan vaikuttanut kotimaan matkailun suosion säilymiseen. Kotimaisen matkailusektorin kannalta on positiivista, että kesälomia vietetään pääosin kotimaassa, kun ulkomaisten matkailijoiden määrä ei ole palautunut koronaa edeltäneille tasoille.”

Kyselytutkimuksen Nordealle toteutti Kantar Forum-internetpaneelina 29.5.-6.6.2023 välisenä, vuotta 2022 vastaavana aikana. Vastaukset on painotettu haastateltavan ikä, sukupuoli ja asuinpaikka huomioiden. Kyselyyn vastasi 1011 18–79-vuotiasta suomalaista.

Lisätietoja:

Juho Kostiainen, ekonomisti, p. 040 709 8531
Nordean viestintä, p. 09 4245 1006, media@nordea.fi

Nordea on yleispankki, joka on koko 200-vuotisen historiansa ajan tukenut Pohjoismaiden talouksia ja niiden kasvua. Autamme toteuttamaan unelmia ja arjen toiveita sekä edistämme yhteistä hyvää. Autamme joka päivä asiakkaitamme suunnittelemaan talouttaan, tarjoamme alan parhaan monikanavaisen asiakaskokemuksen ja edistämme kestävää muutosta. Nordean osake noteerataan Nasdaqin pörsseissä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Lue lisää meistä osoitteessa nordea.com.

Tilaa