Nordealle Suomessa ensimmäinen sija tasa-arvoa mittaavassa SHE Indexissä

Report this content

Nordea sijoittui ensimmäiseksi Suomessa nyt ensimmäistä kertaa järjestetyssä SHE Index -mittauksessa. Monimuotoisuuteen on panostettu Nordeassa pitkäjänteisesti jo vuosia. SHE Index – Powered by EY -työkalun avulla yritykset voivat mitata ja arvioida kuinka sukupuolten tasa-arvoisuus toteutuu yrityksessä, ja samalla painottaa teeman tärkeyttä.

Tasa-arvoisuuden toteutumista ja kehitystä yrityksissä mittaava SHE Index toteutettiin nyt ensimmäistä kertaa Suomessa. Norjassa ja Ruotsissa jo muutaman vuoden käytössä ollut indeksi pohjautuu kyselyyn, jossa syvennytään esimerkiksi yrityksen sukupuolijakaumaan, sukupuolten välisiin palkkaeroihin ja rekrytointiin. Kyselyn perusteella Nordea sai korkeimman tuloksen Suomessa.

 ”Olemme ylpeitä, että Nordea on listattu Suomen parhaaksi tällä listalla. Tasa-arvo ja moninaisuus ovat asioita, joiden kanssa työskentelemme aktiivisesti ja pitkäjänteisesti koko yrityksessä”, sanoo Nordea Suomen henkilöstöjohtaja Johanna Bergström.

Monimuotoisuuteen on panostettu Nordeassa pitkäjänteisesti vuosia, ja viime vuonna Nordeassa aloitettiin uuden monimuotoisuus- ja inklusiivisuusstrategian työstäminen, joka on johtanut entistä keskittyneempään työhön moninaisuuden edistämiseksi sekä nopeampiin muutoksiin. Samalla koko toiminnalle on luotu selkeämpi rakenne asioiden edistämiseksi ja jalkauttamiseksi. Jo tehdyt toimet ovat muun muassa lisänneet viestintää ja koulutuksia työntekijöille.

”Henkilöstön moninaisuus on kaikkien etu ja Nordean työntekijät ovatkin perustaneet tasa-arvotoimikunnan lisäksi myös vapaaehtoisvoimin toimivia henkilöstöresurssiryhmiä, jotka pyrkivät edistämään erilaisten vähemmistöjen näkökulmia. Kun joukossa on erilaisia taustoja, osaamista ja näkökulmia, yhtiö voi oppia toisiltaan, tehdä parempia päätöksiä ja myös palvella kaikkia asiakkaita paremmin”, Bergström kertoo.

”Näemme, että panostuksemme moninaisuuteen ja inklusiivisuuteen kaikissa organisaation osissa kehittää ja edistää asioita monilla eri tasoilla. Siksi on erityisen iloista nähdä Nordean upea sijoitus SHE Indexissä. On mahtavaa saada tunnustusta tekemästämme työstä”, iloitsee Åsa Nilsson Billme, Nordean Diversity and Inclusion -yksikön johtaja Ruotsista.

SHE Index on toteutettu yhteistyössä norjalaisen tasa-arvon puolestapuhuja SHE Communityn kanssa. Indeksi on ollut käytössä Norjassa vuodesta 2018 lähtien Norjassa ja Ruotsissa vuodesta 2020 lähtien. Yli 200 yritystä on jo hyödyntänyt työkalua mitatakseen käytäntöjään ja kehitystään. Vuoden 2022 kyselyssä Suomessa oli mukana viisi yritystä. Lisätietoa tutkimuksesta ja indexistä täällä: https://sheindex.com/fi.

Lisätietoja:

Nordea viestintä, 09 4245 1006 tai media@nordea.fi

Photo: EY/Aki Rask

Nordea on yleispankki, joka on koko 200-vuotisen historiansa ajan tukenut Pohjoismaiden talouksia ja niiden kasvua. Autamme toteuttamaan unelmia ja arjen toiveita sekä edistämme yhteistä hyvää. Autamme joka päivä asiakkaitamme suunnittelemaan talouttaan, tarjoamme alan parhaan monikanavaisen asiakaskokemuksen ja edistämme kestävää muutosta. Nordean osake noteerataan Nasdaqin pörsseissä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Lue lisää meistä osoitteessa nordea.com.

Tilaa

Multimedia

Multimedia