Nordean hallitus on päättänyt osingonmaksusta

Report this content

Nordea Bank Oyj
Pörssitiedote – Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot
18. helmikuuta 2021 klo 9.00 Suomen aikaa

Nordean hallitus on päättänyt tänään maksaa osakkeenomistajille osinkoa 0,07 euroa osakkeelta vuoden 2020 varsinaisen yhtiökokouksen antaman valtuutuksen mukaisesti.
 
Euroopan keskuspankki (EKP) julkisti 15. joulukuuta 2020 päivitetyn suosituksensa pankkien osingonjaosta. EKP odottaa yleisesti osinkojen ja osakkeiden takaisinostojen olevan alle 15 prosenttia tilikausilta 2019 ja 2020 kertyneistä voitoista tai enintään 0,2 prosenttiyksikköä ydinvakavaraisuussuhteesta syyskuun 2021 loppuun saakka. Nordean hallitus päätti 16. joulukuuta 2020 noudattaa EKP:n päivitettyä suositusta. Suosituksen perusteella ja EKP:n kanssa käydyn keskustelun pohjalta hallitus on tänään tehnyt päätöksen 0,07 euron osakekohtaisen osingon maksamisesta osakkeenomistajille vuoden 2020 varsinaisen yhtiökokouksen antaman valtuutuksen mukaisesti.

Osinko, 0,07 euroa osakkeelta, maksetaan osakkeenomistajille, jotka ovat osingonmaksun täsmäytyspäivänä 22. helmikuuta 2021 merkittyinä Euroclear Finland Oy:n Suomessa, Euroclear Sweden AB:n Ruotsissa tai VP Securities A/S:n Tanskassa ylläpitämään Nordean osakasluetteloon. Osinko maksetaan 1. maaliskuuta 2021 tai mahdollisimman pian sen jälkeen.

Vuoden 2020 varsinainen yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään, että tilikaudelta 2019 voidaan maksaa osinkoa enintään 0,40 euroa osakkeelta yhdessä tai useammassa erässä.

Kuten 4. helmikuuta 2021 kerrottiin, hallitus on päättänyt ehdottaa, että 24. maaliskuuta 2021 pidettävä varsinainen yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään enintään 0,72 euron osakekohtaisen osingon maksamisesta. Ehdotettu osinko, enintään 0,72 euroa osakkeelta, on Nordean osingonmaksuperiaatteitten mukainen, ja siihen sisältyy loppuosa tilikaudelta 2019 maksettavasta osingosta (0,33 euroa osakkeelta) ja 70 prosenttia tilikauden 2020 tuloksesta (0,39 euroa osakkeelta).

Lisätietoja:
Matti Ahokas, sijoittajasuhteet, 09 5300 8011
Konserniviestintä, 010 416 8023 tai press@nordea.com

Tässä pörssitiedotteessa annetut tiedot on annettu julkistettavaksi yllä mainittujen yhteyshenkilöiden välityksellä 18. helmikuuta 2021 kello 9.00 Suomen aikaa.

Nordea on johtava pohjoismainen yleispankki. Olemme auttaneet asiakkaitamme toteuttamaan unelmiaan jo 200 vuoden ajan. Haluamme olla vahva ja henkilökohtainen kumppani raha-asioissa ja tarjota merkityksellisiä palveluita sekä asiakkaillemme että yhteiskunnille, joissa toimimme. Nordean osake noteerataan Nasdaqin pörsseissä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Lue lisää osoitteessa nordea.com.

Avainsanat:

Tilaa