Nordean joulubudjetti: Suomalaiset kuluttavat joulunviettoon keskimäärin 560 euroa
Nordean perinteisen joulubudjettitutkimuksen mukaan suomalaiset kuluttavat tänä vuonna joululahjoihin keskimäärin 346 euroa. Muuhun joulun viettoon, kuten ruokaan ja koristeisiin, käytetään keskimäärin 214 euroa. Lahjoiksi annetaan useimmin suklaata ja muita makeisia. Suurin osa suomalaista ei mieti ilmastonmuutosta joululahjaostoksilla.
Suomalaiset kuluttavat joulunviettoon keskimäärin 560 euroa. Joululahjoihin kulutetaan 346 euroa, mikä on 13 euroa enemmän kuin viime vuonna. Joulun viettoon lahjoja lukuun ottamatta käytetään 214 euroa, 10 euroa vähemmän kuin viime vuonna.
Enemmistö suomalaisista (59 prosenttia vastaajista) arvelee käyttävänsä jouluun saman verran rahaa kuin viime vuonnakin. Black Fridayn ympärille rakentunut marraskuun lopun ostosviikko antoi kuitenkin osviittaa aiempaa pirteämmästä joulukaupasta.
”Kuluttajahintojen nousu on taittunut ja ansiotason nousu puolestaan jatkunut, joten ostovoiman kohdalla ollaan menossa parempaan suuntaan. Vaikka vielä ei ole nähty isoa hyppäystä kulutuksessa, on se alkanut herätä horroksesta. Tämä huomattiin Black Friday -viikolla, jolloin korttimaksudatamme perusteella käytettiin ennätyksellinen määrä rahaa”, sanoo Nordean ekonomisti Juho Kostiainen.
Suklaa ja makeiset suosituimpia lahjoja
Valtaosa (79 prosenttia vastaajista) rahoittaa joululahjaostoksensa palkka- tai muilla säännöllisillä tuloilla. Säästöjä joululahjojen hankintaan käyttää 27 prosenttia vastaajista ja heidän osuutensa on pysynyt samalla tasolla kuin viime vuonna. Joulun viettoon laitetaan viime vuoden tavoin eniten rahaa Helsingin ja Uudenmaan alueella.
Lahjaksi läheisille aiotaan antaa useimmiten suklaata tai muita makeisia, ja ne ovat pysyneet suosituimpina joululahjoina jo monen vuoden ajan. Myös lahjakortit, lelut, vaatteet, kirjat ja raha ovat edelleen suomalaisten joululahjahankintojen kärjessä.
”Jouluostokset siirtyvät todennäköisesti yhä enemmän verkkoon. Black Friday -viikollakin verkkokauppamaksujen määrä kasvoi 25 prosenttia viime vuodesta ja on lähes kaksinkertaistunut viidessä vuodessa.”
Suurin osa ei mieti ilmastonmuutosta ostoksilla
Suurimmalle osalle suomalaisista (56 prosenttia vastaajista) ilmastonmuutoksella ei ole vaikutusta siihen, mitä hankintoja he jouluna tekevät. Noin kolmasosa sanoo ostavansa lahjaksi joko ympäristölle vähemmän haitallisia tuotteita (17 prosenttia vastaajista) tai aineettomia lahjoja (16 prosenttia vastaajista).
Vaatteiden antaminen ja itsetehtyjen lahjojen osuus on ollut tasaisessa laskussa. Elämysten ja hyväntekeväisyyslahjoitusten suosio on sen sijaan noussut muutamaan edelliseen vuoteen verrattuna.
”Palveluiden kulutus on pitänyt tavaroiden kulutusta paremmin pintansa. Joulunakin annetaan entistä useammin aineettomia lahjoja”, Kostiainen kertoo.
Noin yksi neljäsosa suomalaisista (26 prosenttia vastaajista) on antanut joululahjaksi käytettyjä tuotteita ja toinen neljäsosa voisi ajatella antavansa. Useimmin joululahjaksi käytettyjä tuotteita antavat naiset, nuoremmat ikäryhmät sekä lapsitaloudet.
Kyselytutkimuksen Nordealle toteutti Kantar Finland. Kysely toteutettiin internetpaneelina 11.-18.11.2024 välisenä aikana ja siihen vastasi 1 059 18–79-vuotiasta suomalaista. Vastaukset on painotettu haastateltavan ikä, sukupuoli ja asuinpaikka huomioiden. 95 prosentin virhemarginaali 1 000 hengen kyselyssä on vastauksesta riippuen ±1,5−3 prosenttia.
Lisätietoja:
Nordean viestintä, 09 4245 1006 tai media@nordea.fi
Nordea on yleispankki, joka on koko 200-vuotisen historiansa ajan tukenut Pohjoismaiden talouksia ja niiden kasvua. Autamme toteuttamaan unelmia ja arjen toiveita sekä edistämme yhteistä hyvää. Autamme joka päivä asiakkaitamme suunnittelemaan talouttaan, tarjoamme alan parhaan monikanavaisen asiakaskokemuksen ja edistämme kestävää muutosta. Nordean osake noteerataan Nasdaqin pörsseissä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Lue lisää meistä osoitteessa nordea.com.
Avainsanat: