Nordean Kulutusmittari: suomalaiset viettävät nyt kuumaa kulttuurikesää

Report this content

Suomalaiset kuluttavat tänä kesänä poikkeuksellisen paljon kulttuuripalveluita, selviää Nordean Kulutusmittarista. Kulttuurin kulutus on ollut paljon viime vuotta suurempaa, vaikka jo viime kesänä kulttuuria kulutettiin reilusti pandemiaa edeltänyttä aikaa enemmän.

Festivaalit ja muut kesäriennot kiinnostavat suomalaisia nyt aiempaa enemmän. Suomessa tehtyjen korttimaksujen kehitystä seuraava Nordean Kulutusmittari paljastaa, että kulttuuri vetää puoleensa paljon viime vuotta enemmän, vaikka jo viime vuonna sen kulutus oli reilusti pandemia-aikaa runsaampaa. Kulttuuripalvelujen vetovoimasta kertoi myös Nordean kesäkuussa tekemä perinteinen kesälomatutkimus.

”Korttidatasta voidaan havaita, että erilaisten kulttuuripalveluiden kuluttamisessa on ollut erittäin nopeaa kasvua parin viime vuoden aikana, kun taas rautakauppoihin sekä muihin kodintarvikkeisiin käytetty rahamäärä on laskenut alkukesällä jopa neljänneksellä viime vuoteen verrattuna”, kertoo Nordean analyytikko Olli Malinen.

Elämykset vetävät, urheiluvälinekaupoissa hiljaista

Kulttuurin lisäksi vapaa-ajan palveluiden kulutus on ollut pirteää. Näihin palveluihin luokitellaan muun muassa kuntosalit, elokuvateatterit ja elämyspuistot, Sen sijaan urheiluvälinekauppa on jäänyt merkittävästi jälkeen viime vuodesta.

”Myös taksipalveluita on kulutettu viime vuotta vähemmän ja pandemiaa edeltäneeseen aikaan verrattuna kulutus takseissa on laskenut merkittävästi. Sen sijaan julkisen liikenteen kulutus on ollut alkuvuonna viime vuotta suurempaa, ja viime kuukausina kulutus on palannut lähes pandemiaa edeltäneelle tasolle.” 

Yleinen kustannustason nousu on heikentänyt kotitalouksien ostovoimaa ja vaikka Nordean kyselytutkimuksessa kesälomamenoihin käytettävissä oleva summa oli säilynyt viime vuoden tasolla, samalla rahalla saa nyt aiempaa vähemmän.

Kotimaisen matkailusektorin kannalta on positiivista, että kotimaan matkailuaikeet ovat kyselytutkimuksen perusteella viime vuoden tasolla, sillä ulkomaisten matkailijoiden määrä ei ole palautunut koronaa edeltäneille tasoille. Kesän menoihin helpotusta osaltaan tuovat tämän vuoden palkankorotukset, jotka astuivat voimaan pääsääntöisesti kesäkuussa.

Lisätietoja:

Olli Malinen, Nordean analyytikko, olli.malinen@nordea.com
Nordean viestintä, 09 4245 1006 tai media@nordea.fi

Nordea on yleispankki, joka on koko 200-vuotisen historiansa ajan tukenut Pohjoismaiden talouksia ja niiden kasvua. Autamme toteuttamaan unelmia ja arjen toiveita sekä edistämme yhteistä hyvää. Autamme joka päivä asiakkaitamme suunnittelemaan talouttaan, tarjoamme alan parhaan monikanavaisen asiakaskokemuksen ja edistämme kestävää muutosta. Nordean osake noteerataan Nasdaqin pörsseissä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Lue lisää meistä osoitteessa nordea.com.

Avainsanat:

Tilaa