• news.cision.com/
  • Nordea/
  • Nordean kysely: Korkojen nousu ei vaikuta enemmistön asumiseen – varautuminen lisääntynyt myös taloyhtiöissä

Nordean kysely: Korkojen nousu ei vaikuta enemmistön asumiseen – varautuminen lisääntynyt myös taloyhtiöissä

Report this content

Enemmistö suomalaisista kokee, että korkojen nousulla ei ole vaikutusta omaan asumiseen ja yhä useampi asuntolainan ottaneista on varautunut korkojen nousuun jollain tavalla. Asuntomarkkinoiden myllerrys ei ole merkittävästi vaikuttanut asuntosijoittamisen kiinnostavuuteen. Taloyhtiöissä lainakustannusten nousuun on nyt havahduttu ja varauduttu aiempaa selvästi enemmän. Tiedot ilmenevät Nordean teettämästä kyselytutkimuksesta.

Korot ovat nousseet rytinällä, mutta enemmistöön suomalaisista se ei vaikuta, selviää Nordean tuoreesta kyselytutkimuksesta. Suurimmalla osalla suomalaisista ei ole asuntolainaa ja 60 prosenttia vastanneista kokeekin, että korkojen nousu ei vaikuta mitenkään omaan asumiseen tällä hetkellä. Näin vastanneiden osuus on säilynyt muuttumattomana viime syyskuusta. Niistä, joihin korkojen nousu vaikuttaa jollain tavalla, 15 prosenttia on varautunut kasvaviin kuluihin säästämällä tai sijoittamalla.

Asuntovelallisista valtaosa (72 prosenttia) on varautunut korkojen nousuun jollain tavalla, ja varautuneiden osuus on hieman kasvanut syyskuusta 2022. Varautumisen tavat ovat kuitenkin muuttuneet selvästi. Muun muassa osakkeisiin ja rahastoihin sijoittavien osuus on nyt 30 prosenttia, ja kasvua viime syyskuusta on 11 prosenttiyksikköä. Sen sijaan korkosuojattujen lainojen osuus on laskenut 22 prosentista 16 prosenttiin.

Tulokset kertovat Nordea Kiinnitysluottopankin toimitusjohtaja Jussi Pajalan mukaan siitä, että suomalaiset ovat pääsääntöisesti varautuneet hyvin kasvaviin kuluihin erilaisilla puskureilla, kuten säästöillä, ja asuntolainojen stressitestaus toimii.

”Toki korkojen ja kustannusten nousu näkyy esimerkiksi siinä, että kaikista potentiaalisista asunnonostajista joka viides on lykännyt asunnonvaihtoaikeitaan. Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että suurin osa pärjää nousseiden korkojen ja kustannusten kanssa ja asuntomarkkinat toimivat edelleen.

Kiinnostus asuntosijoittamiseen on säilynyt

Yleisesti huoli siitä, miten korkojen nousu ja inflaatio tulevat vaikuttamaan asumiseen, on jopa hieman lieventynyt. Toisaalta erityisesti monilapsiset taloudet ovat huolissaan korkojen ja kustannusten nousun vaikutuksesta asumiseensa tai kertovat niiden vaikeuttavan asumismenoista selviytymistä.

Hieman yllättävästi kiinnostus asuntosijoittamiseen on pitänyt pintansa. 57 prosenttia niistä, jotka ovat asuntosijoittajia tai sijoittamisesta kiinnostuneita, ovat yhtä kiinnostuneita asuntosijoittamisesta kuin vuosi sitten. Noin 20 prosenttia kertoo oman kiinnostuksensa asuntosijoittamiseen nousseen ja lähes yhtä moni kertoo sen laskeneen.

”Erityisesti nuoret aikuiset ovat edelleen kiinnostuneita asuntosijoittamisesta ja potentiaalisten sijoittajien mielenkiinto on kasvanut enemmän kuin nykyisten sijoittajien. Nykyinen tilanne suosii vakavaraisia, ilman velkaa toimivia sijoittajia asuntojen hintojen laskiessa samaan aikaan, kun vuokrat ovat alkaneet nousta. Asuntosijoittamisesta on myös puhuttu poikkeuksellisen paljon muutaman viime vuoden aikana, ja se on kasvattanut mielenkiintoa”, Pajala arvioi.

Taloyhtiöiden varautuminen ja osakkaiden tietoisuus kasvanut

Taloyhtiöissä on selvästi havahduttu korkojen nousuun. 43 prosenttia taloyhtiössä asuvista vastaajista kertoo, että oma taloyhtiö on varautunut korkojen nousuun, kun viime vuonna varautuneiden osuus oli 36 prosenttia. Taloyhtiöt ovat varautuneet yleiseen kustannustason nousuun korottamalla yhtiövastikkeita (27 prosenttia) tai keräämällä ylimääräisiä vastikkeita (16 prosenttia). Lähes neljäsosa kertoo, että varautumisesta on tehty päätös, vaikka vielä ei ole ryhdytty toimenpiteisiin.

”Osakkaiden tietoisuus ja kiinnostus taloyhtiön taloudenpidosta on kasvanut selvästi, ja vastikkeista tulevat asumiskulut ymmärretään varmasti paremmin. Lähes 40 prosenttia osaa arvioida tulleen tai tulevan vastikkeen korotuksen määrän, joka tyypillisimmillään on enintään 5 prosenttia. Parannettavaa on kuitenkin vielä paljon, sillä lähes puolet vastaajista ei osannut arvioida korotuksen kokoa. Nyt jos koskaan kannattaa mennä yhtiökokoukseen ottamaan selvää omaan talouteen vaikuttavista tulevista korotuksista, sanoo Nordean taloyhtiöistä vastaava johtaja Maiju Hinno.

Kyselytutkimuksen Nordealle toteutti internetpaneelina Kantar TNS 14.-21.2.2022 välisenä aikana ja siihen vastasi 1018 18–79-vuotiasta suomalaista.

Tutustu Nordean Asuntomarkkinakatsaukseen

Lisätietoja:

Jussi Pajala, Nordea Kiinnitysluottopankin toimitusjohtaja, 040 545 3859
Maiju Hinno, Nordean taloyhtiöasumisesta vastaava johtaja, 050 331 0858
Nordean viestintä, 09 4245 1006 tai media@nordea.fi

Tilaa