• news.cision.com/
  • Nordea/
  • Nordean kysely: suomalaisten joulubudjetit pitävät – yhä useampi antanut joululahjaksi käytettyjä tuotteita

Nordean kysely: suomalaisten joulubudjetit pitävät – yhä useampi antanut joululahjaksi käytettyjä tuotteita

Report this content

Nordean perinteisen joulubudjettitutkimuksen mukaan suomalaisten joululahjoihin kulutettava summa on tänä vuonna keskimäärin 333 euroa, mikä on 13 euroa vähemmän kuin viime vuonna. Joulun viettoon lahjoja lukuun ottamatta kulutettava summa on keskimäärin 224 euroa. Enemmistö vastaajista (58 prosenttia) oli sitä mieltä, että ilmastonmuutos ei vaikuta joulunajan ostoksiin, mutta käytettyjä tuotteita lahjaksi antaneiden osuus on noussut merkitsevästi kahdessa vuodessa.

Enemmistö (58 %) suomalaisista arvelee käyttävänsä jouluun saman verran rahaa kuin viime vuonna. Jouluun edellistä vuotta vähemmän rahaa käyttävien osuus (30 %) on suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2022. Enemmän rahaa jouluun käyttävien osuus ei ole kasvun suunnassa. Lahjaksi annetaan useimmin suklaata tai muita makeisia. Kirjoja ostavien osuus sen sijaan näyttää laskevan trendinomaisesti. Vastaavasti yhteinen aika ja tekeminen näyttävät kyselyn mukaan nousevan trendinomaisesti.

”Tavarakauppa on kehittynyt vaisusti viimeisen kahden vuoden aikana, kun kulutus on siirtynyt takaisin palveluihin koronapandemian jälkeen, mikä näkyy myös joululahjoissa erilaisten palveluiden ja elämysten suosion kasvuna”, toteaa Nordean ekonomisti Juho Kostiainen.

Ilmastonmuutos ei huoleta suomalaisia jouluostoksia tehdessä

Enemmistö kyselyyn vastanneista (58 %) kertoi, että ilmastonmuutos ei vaikuta millään tavalla heidän joulunajan ostoksiinsa. Alle neljännes vastaajista kertoi joko ostavansa lahjaksi ympäristöystävällisiä tuotteita, antavansa aineettomia lahjoja tai vähentävänsä lahjojen ostamista ilmastonmuutoksen vuoksi. Käytettyjä tuotteita lahjaksi antaneiden osuus on kuitenkin noussut merkitsevästi kahdessa vuodessa (23 % vuonna 2021 ja 28 % vuonna 2023). Lisäksi 26 prosenttia vastanneista ilmoitti, että ei ole aikaisemmin antanut lahjaksi käytettyjä tuotteita, mutta voisi kuvitella tekevänsä niin.

Joulun ajan kulut rahoitetaan pääosin säännöllisillä tuloilla

Suomalaisten joululahjoihin kulutettava summa on tänä vuonna keskimäärin 333 euroa. Arvioitu summa on 13 euroa pienempi kuin vuonna 2022 (346 €) ja 8 euroa pienempi kuin vuonna 2021 (341 €). Lahjoja lukuun ottamatta joulunviettoon muuten kulutettava summa on keskimäärin 224 euroa. Se on 15 euroa enemmän kuin vuonna 2022 (209 €) ja samalla tasolla kuin vuonna 2021 (224 €). Uudellamaalla joululahjoihin satsataan reilu pari kymppiä enemmän kuin koko maassa keskimäärin.

Suurin osa kyselyyn vastanneista (76 %) ilmoittaa rahoittavansa joululahjaostoksensa säännöllisillä tuloillaan. Lähes kolmasosa (29 %) ilmoitti hyödyntävänsä säästöjä joululahjojen rahoittamiseen. Säästöjen käyttäminen jouluostoksiin on noussut kolme prosenttiyksikköä viime vuodesta. Lainan tai kulutusluoton käyttö joululahjaostoksiin ei vaikuta olevan kyselyn perusteella kasvussa.

 ”Voimakas inflaatio ja korkojen nousu ovat heikentäneet kuluttajien ostovoimaa viimeisen kahden vuoden aikana, mikä osaltaan vaikuttaa joulun viettoon käytettävissä olevaan rahamäärään. Inflaatio on kutenkin hidastumassa ja ensi vuodelle on jo näköpiirissä maltillista korkojen laskua, mikä tukee kulutuksen näkymiä seuraavaa joulua kohti mentäessä”, Kostiainen kommentoi.

Lisätietoja:

Nordean viestintä, 09 4245 1006 tai media@nordea.fi

Nordea on pohjoismainen yleispankki. Olemme auttaneet asiakkaitamme toteuttamaan unelmiaan jo 200 vuoden ajan. Haluamme olla vahva ja henkilökohtainen kumppani raha-asioissa ja tarjota merkityksellisiä palveluita sekä asiakkaillemme että yhteiskunnille, joissa toimimme. Nordean osake noteerataan Nasdaqin pörsseissä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Lue lisää osoitteessa nordea.com.

Tilaa