Nordean kyselytutkimus: Asuntovelalliset pitävät kiinni säästämisestä

Report this content

Suomalaisista asuntovelallisista 75 prosenttia säästää lainan lyhentämisen ohessa, selviää Nordean kyselytutkimuksesta. Tyypillisimmin säästetään säästötilille, rahastoihin ja osakkeisiin, ja säästöön laitettava summa on keskimäärin 150 euroa.

Talouden haastavista ajoista ja korkojen noususta huolimatta suomalaiset asuntovelalliset pitävät edelleen kiinni säästämisestä. Nordean kyselytutkimuksen mukaan kolme neljästä asuntolaina-asiakkaasta kertoo säästävänsä ja heistä noin puolet (48 prosenttia) säästää säännöllisesti. Vuoden takaiseen vastaavaan kyselyyn verrattuna kaikkien säästävien osuus on laskenut vain viisi prosenttiyksikköä.

”Olemme pankissa huomanneet, että kuukausisäästäjien määrä kasvaa edelleen tasaisesti. Säästämisen voi aloittaa hyvin pienelläkin summalla ja esimerkiksi kuukausisäästösopimus rahastoon on suosittu vaihtoehto”, sanoo Nordean henkilöasiakasliiketoiminnan johtaja Jani Eloranta.

Säästötilit ja rahastot ovat suosituimpia

Tyypillisimmin säästetään säästötilille, rahastoihin ja osakkeisiin, ja säästöön laitettava summa on keskimäärin 150 euroa. Säästötilille (55 prosenttia), rahastoihin (53 prosenttia) ja osakkeisiin (29 prosenttia) säästävien osuus on säilynyt samana verrattuna vuosiin 2022 ja 2021. Sen sijaan sijoitusasuntoihin säästävien osuus on trendinä laskeva.

Vakaana ja isona toimijana Nordea pystyy tarjoamaan asiakkaalle juuri hänen tarpeisiinsa sopivat ratkaisut, Eloranta huomauttaa.

”Rahastot ja osakkeet suojaavat säästöjä inflaatiolta tehokkaammin kuin talletukset sekä tuovat paremmat mahdollisuudet vaurastumiseen. Erityisesti lyhyen koron rahastojen tuotto-odotukset ovat houkuttelevia. Toisaalta JoustoTalletuksen ja määräaikaistalletuksen korot ovat myös kilpailukykyiset inflaatio-odotuksia ajatellen.”

Säännöllisesti säästetään eniten Etelä- ja Länsi-Suomessa

Asuntolainan ohella säästämisessä näkyy hieman alueellisia eroja. Säännöllisesti säästävien osuus verrattuna toisinaan säästäviin korostuu hieman Helsinki-Uusimaa alueella ja Länsi-Suomessa. Säästökohteissa Pohjois- ja Itä-Suomessa korostuu tilisäästäminen muihin vaihtoehtoihin verrattuna. Sijoitusasuntoihin säästetään selvästi enemmän Helsingin ja Uudenmaan alueella kuin muualla Suomessa.

Kyselytutkimuksesta selvisi myös, että suurimmat säästettävät summat, yli 400 euroa kuukaudessa, ovat muita alueita useammin Helsingissä ja Uudenmaalla asuvilla.

Kyselytutkimuksen Nordealle toteutti internetpaneelina Kantar TNS 1.–10.9.2023 ja siihen vastasi 2078 18–79-vuotiasta suomalaista.

Lisätietoja:

Nordean viestintä, 09 4245 1006 tai media@nordea.fi

Nordea on pohjoismainen yleispankki. Olemme auttaneet asiakkaitamme toteuttamaan unelmiaan jo 200 vuoden ajan. Haluamme olla vahva ja henkilökohtainen kumppani raha-asioissa ja tarjota merkityksellisiä palveluita sekä asiakkaillemme että yhteiskunnille, joissa toimimme. Nordean osake noteerataan Nasdaqin pörsseissä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Lue lisää osoitteessa nordea.com.

Avainsanat:

Tilaa