Nordean Taidesäätiön ainutlaatuinen taidekokoelma yleisön nähtäville

Report this content

Yleisöllä on harvinainen tilaisuus tutustua taiteeseen, arkkitehtuuriin sekä pankkihistoriaan, kun Nordean perinteikäs pankkitalo Helsingin keskustassa Aleksanterinkadulla avaa ovensa suurelle yleisölle. Avoimien ovien tapahtuma järjestetään lauantaina 21. toukokuuta sekä uudelleen keskikesällä 1.–2. heinäkuuta 2022. Tilaisuus on ainutlaatuinen, sillä pankkitalo ei tavallisesti ole avoin yleisölle. Avoimiin oviin on vapaa pääsy.

Arkkitehti Gustaf Nyströmin suunnittelema 1898 valmistunut rakennus on alkujaan Suomen vanhimman liikepankin, Suomen Yhdyspankin, pääkonttori ja taideteos jo itsessään. Suojeltuun rakennukseen ei ole normaalisti yleisölle vapaata pääsyä. Rakennus on Helsingin ensimmäinen liiketalo, jonka julkisivumateriaalina käytettiin luonnonkiveä, Hangon punaista graniittia. Ratkaisu näytti mallia tulevalle rakentamiselle ja muutti Helsingin arkkitehtuuria.

”Komeaa julkisivua koristaa 11 Walter Runebergin reliefiä, jotka kaikki kuvaavat elinkeinoelämää. Kaunis lasikattoinen pankkisali oli aikansa uutta Suomessa, johon malli haettiin Euroopan pankkirakennuksista”, kertoo Nordean pankkimuseon johtaja Kukka-Maaria Nummi.

Esillä pankkitalossa avoimien ovien aikaan on 30 teosta Nordean Taidesäätiön kokoelmista (mm. Gallen-Kallela, Edelfelt, Favén, Halonen ja Jansson) sekä pankkimuseon jugend-designia (Gesellius, Lindgren, Saarinen) ja nostalgisia pankkimuistoja

Nordean Taidesäätiö tukee suomalaista kulttuuria

Avoimien ovien tapahtumalla juhlistetaan Nordean Taidesäätiön 20-vuotisjuhlaa. Säätiön (entinen Taidesäätiö Merita) perustaminen vuonna 2002 oli yhteiskunnallinen teko sekä osoitus Nordean halusta tukea kulttuuria. Säätiöllä haluttiin turvata kansallisesti arvokkaan taidekokoelman säilyminen Suomessa.

”Säätiön kokoelmassa on reilut tuhat teosta ja kokoelma on taidehistoriallisesti kansallisesti merkittävä. Pankit ovat huolehtineet osaltaan suomalaisen kulttuuriomaisuuden säilyttämisestä ja hankkineet teoksia mm. kansainvälisistä huutokaupoista estäen näin niiden katoamisen ulkomaille. Nykyisellään säätiö jakaa vuosittain myös merkittävän apurahan, joka on suunnattu taidehistorian ja suomalaisen taiteen tukemiseen”, kertoo Nordean Taidesäätiön hallituksen puheenjohtaja ja Nordean henkilöasiakkaista pohjoismaisesti vastaava johtaja Sara Mella.

Yleisöllä on mahdollisuus tutustua pankkisalin ja lounashuoneen taiteen lisäksi myös rakennuksen holvissa sijaitsevaan pankkimuseoon ja siellä esillä olevaan jugend-konttoriin.

”Pankkimuseon sisustus on peräisin vuonna 1904 valmistuneesta Unioninkadun varrella sijainneesta konttorista, ja on kävijälleen aikamoinen elämys. Pankkimuseossa on esillä myös monia nostalgisia pankkitoimintaan liittyviä esineitä, kuten säästölippaita, vanhoja mainoksia ja pilapiirroksia”, kuvailee Nordean pankkimuseon johtaja Kukka-Maaria Nummi.

Avoimet ovet Aleksanterinkatu 36B:ssä lauantaina  21.5. sekä läpi viikonlopun  1.–2.7.2022 klo 11–17. Sisäänpääsy jonotusperiaatteella. Vapaa pääsy. Ovet suljetaan klo 16.

Lisätietoja:

Nordea, viestintä, media@nordea.fi, 09 4245 1006

Nordea on pohjoismainen yleispankki. Olemme auttaneet asiakkaitamme toteuttamaan unelmiaan jo 200 vuoden ajan. Haluamme olla vahva ja henkilökohtainen kumppani raha-asioissa ja tarjota merkityksellisiä palveluita sekä asiakkaillemme että yhteiskunnille, joissa toimimme. Nordean osake noteerataan Nasdaqin pörsseissä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Lue lisää osoitteessa nordea.com.

Tilaa