Nordean talousennuste: Suomen työmarkkinoilla kylmä talvi

Report this content

Nordean ekonomistit arvioivat Suomen talouskasvun jäävän jälleen aikaisemmista ennusteista. Työttömyyden huippu on vielä kaukana, mikä ajaa työttömäksi jääviä kokonaan työmarkkinoiden ulkopuolelle. Työllisyysasteen laskiessa kestävyysvajeen umpeen kurominen on koko ajan haastavampaa. Suomen vientisektorillakaan ei näy käännettä parempaan. Perjantaina julkaistu rakennepaketti ei ole riittävän yksityiskohtainen näiden ongelmien ratkaisuun.

- Pohjoismaiden kasvunäkymät erkanevat. Suomen ohella Norjalla menee entistä heikommin, sillä asuntohinnat laskevat siellä jopa 20 % seuraavan kahden vuoden aikana. Sen sijaan Ruotsin ja Tanskan näkymät ovat piristymässä kotimaisen kulutuksen vetämänä, sanoo Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju.

Kangasharjun mukaan maailmantalouden kasvu ja maailmankauppa ovat pikku hiljaa elpymässä Yhdysvaltojen ja muiden vanhojen teollisuusmaiden johdolla. Reaalitalouden elpyminen on ollut luottamuskyselyiden viestiin verrattuna normaalia hitaampaa suuren yksityisen ja julkisen velkataakan vuoksi.

Nordean ekonomistit odottavat euroalueen kasvun pysyvän erittäin kituliaana, koska useissa maissa velkataakan purkaminen on vasta aloitettu. Myös pankkien taseiden läpikäynti, stressitestit ja pankkien sopeutuminen sääntelyn kiristymiseen rajoittavat lainanantoa etenkin Etelä- ja Keski-Euroopassa.

- Euroalueelle on tärkeää saada aikaan selkeitä edistysaskeleita pankkiunionissa sekä pk-sektorin lainanannon edistämisessä. Eurooppa tarvitsee ehdottomasti lisätoimia keskuspankilta, lataa Kangasharju.

Suomessa kylmä talvi

Nordean ekonomisti Pasi Sorjonen uumoilee, että Suomen talouden elpyminen riippuu viennin piristymisestä, sillä kotimaisesta kysynnästä ei vielä ole kasvun moottoriksi.

- On rohkaisevaa, että monien Suomen tärkeimpien kauppakumppanien (Ruotsi, Saksa, Kiina, USA) taloudet kasvavat. Näiden maiden tuonti ei ole vielä kuitenkaan piristynyt. Suomen investointitavaroihin painottuva vientisektori saa kunnolla kysyntää vasta, kun maailmalla syntyy lisäkapasiteetin tarvetta. Venäjän kasvunäkymien heikkeneminen on erittäin huono uutinen Suomen viennille, sanoo Sorjonen.

- Hallituksen rakennepaketti ei ole tarpeeksi konkreettinen ongelmiemme ratkaisemiseksi, Kangasharju täydentää. Liian moni uudistus jää jatkovalmisteluun.

Nordean uuden ennusteen mukaan Suomen talous supistuu tänä vuonna prosentin. Ensi vuonna kasvu jää vain alle prosenttiin (0,8 %), mutta vauhdittuu 2 prosenttiin vuonna 2015.

Lue koko raportti (www.nordeamarkets.com)

Lisätietoja:

Aki Kangasharju, pääekonomisti, (09) 165 59952
Pasi Sorjonen, ekonomisti, (09) 165 59942

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit