Nordec Group peruuttaa listautumisantinsa ja listautumisensa
Nordec Group Oyj - Yhtiötiedote
29.6.2022 klo 11.45
Nordec Group peruuttaa listautumisantinsa ja listautumisensa
EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, YHDYSVALTOIHIN, AUSTRALIAAN, KANADAAN, JAPANIIN, HONGKONGIIN, UUTEEN-SEELANTIIN, SINGAPOREEN TAI ETELÄ-AFRIKKAAN TAI MIHINKÄÄN MUUHUN VALTIOON, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI JULKISTAMINEN OLISI LAINVASTAISTA
Nordec Group Oyj:n (”Nordec” tai ”Yhtiö”) hallitus on tänään 29.6.2022 tehnyt päätöksen peruuttaa 6.6.2022 julkistetun listautumisannin poikkeavasta pääomamarkkinatilanteesta johtuen. Hallitus on päättänyt peruuttaa myös Yhtiön osakkeiden listauksen Nasdaq Helsinki Oy:n (”Nasdaq Helsinki”) ylläpitämälle First North Growth Market Finland -markkinapaikalle (”First North”) ja toimittaa Nasdaq Helsingille listalleottohakemuksen peruuttamisilmoituksen.
Listautumisannissa Yhtiön osakkeista maksetut merkintähinnat palautetaan sijoittajille Listautumisannin ehtojen mukaisesti arviolta viiden (5) arkipäivän kuluessa peruuttamispäätöksestä. Mikäli sijoittajan pankkitili on eri rahalaitoksessa kuin merkintäpaikka, palautettavat varat maksetaan suomalaiselle pankkitilille rahalaitosten välisen maksuliikenteen aikataulun mukaisesti arviolta viimeistään kaksi (2) arkipäivää myöhemmin. Nordnetin merkintäpaikan kautta sitoumuksensa antaneiden Nordnetin omien asiakkaiden osalta palautus tehdään Nordnetin käteistilille. Palautettaville varoille ei makseta korkoa.
Kalle Luoto, Nordec Group Oyj:n toimitusjohtaja, kommentoi:
”Yhtiönä keskitymme nyt liiketoimintayksiköidemme erinomaisen tuloksen edistämiseen ja laitamme kaikki panoksemme tuleville kuukausille asetettujen strategisten tavoitteidemme saavuttamiseen. Olen ollut erittäin tyytyväinen havaittuani henkilöstömme sitoutumisen sekä listautumisprosessiin että yhtiön menestykseen, mikä oli selvästi havaittavissa henkilöstöannin ylimerkintänä. Yhteisenä tiiminä tulemme keskittymään nyt kasvustrategiamme implementointiin nopeutetulla vauhdilla, mikä on todennettavissa suuren tilauskirjamme ja erityisen lupaavien projektinäkymien kautta”
Petri Rignell, Nordec Group Oyj:n hallituksen puheenjohtaja, kommentoi:
”Yhtiön hallituksen puheenjohtajana haluan kiittää sitoutuneita ankkurisijoittajiamme erityisesti näin poikkeavan pörssimarkkinatilanteen vallitessa. Heidän sitoutuneisuutensa on osoittanut yhtiön potentiaalin olevan näkyvää myös sijoittajayhteisön suuntaan. Yhtiön erinomainen operatiivinen suorituskyky on nyt tavoitteemme nähtävillä olevassa tulevaisuudessa ja tulemme arvioimaan markkinatilannetta uudelleen hieman myöhemmässä vaiheessa potentiaalisten kasvua tukevien transaktioiden osalta"
Lisätietoja
Kalle Luoto
Toimitusjohtaja
Nordec Group Oyj
Puh. 040 552 9682
kalle.luoto@nordec.com
Tietoa Nordecista
Nordec Group Oyj on Yhtiön johdon arvion mukaan liikevaihdolla mitattuna yksi johtavista rakennushankkeissa käytettävien teräsrunkorakenteiden ja julkisivuratkaisujen toimittajista Pohjoismaissa, ja sillä on vahva asema Keski- ja Itä-Euroopan (CEE) maissa Puolassa, Liettuassa, Tšekin tasavallassa ja Slovakiassa.
Yhtiöllä on pitkä kokemus runkorakenteiden, julkisivujen ja siltojen suunnittelusta, valmistuksesta ja asentamisesta. Nordecin pääraaka-aine on teräs. Palvelutarjooma käsittää yksikerroksiset rakennukset, monikerroksiset rakennukset, raskaan teollisuuden rakennukset, sillat ja julkisivurakenteet. Esimerkkejä Nordecin suurista projekteista ovat käynnissä oleva Kruunusillat-projekti Helsingissä, Helsingin keskustakirjasto Oodi, akkujen toimitusketjuun liittyvät rakennusprojektit Ruotsissa sekä DLS- ja Dahl-logistiikkakeskukset Ruotsissa.
Nordecin liikevaihto vuonna 2021 oli 225 miljoonaa euroa, oikaistu EBITDA 11,8 miljoonaa euroa, oikaistu EBITA 9,2 miljoonaa euroa ja raportoitu liikevoitto 2,0 miljoonaa euroa.
Lisätietoja Nordecista on saatavilla Yhtiön verkkosivuilla osoitteessa www.nordec.com.
Tärkeää tietoa
Tätä tiedotetta ei ole tarkoitettu, eikä kopioita siitä tule levittää tai lähettää Yhdysvaltoihin, Yhdistyneeseen Kuningaskuntaan, Kanadaan, Australiaan tai Japaniin.
Tämä asiakirja ei ole Esiteasetuksen (EU) 2017/1129 (”Esiteasetus”) ja sen alaisen lainsäädännön mukainen esite. Esiteasetuksen mukaisesti laadittu ja Finanssivalvonnan hyväksymä esite on saatavilla Yhtiöltä sekä muista esitteessä mainituista paikoista.
Tämä tiedote ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi eikä pyyntö ostotarjouksen tekemiseksi Yhdysvalloissa. Arvopapereita, joihin tässä tiedotteessa viitataan, ei saa myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Yhtiö ei aio rekisteröidä tai tarjota arvopapereita yleisölle Yhdysvalloissa.
Muissa Euroopan talousalueen jäsenvaltioissa kuin Suomi, Ruotsi tai Tanska tai Yhdistynyt Kuningaskunta (kukin, ”Relevantti valtio”) nämä tiedot ja tämä tarjous on osoitettu ja ohjattu henkilöille, jotka ovat “Kokeneita sijoittajia” Esiteasetuksen artiklan 2(e) tarkoittamassa merkityksessä. Arvopaperit ovat ainoastaan saatavilla Kokeneille sijoittajille ja mihin tahansa kutsuun, tarjoukseen tai sopimuksen arvopapereiden merkitsemiseksi, ostamiseksi tai muutoin hankkimiseksi ryhdytään ainoastaan Kokeneiden sijoittajien kanssa. Kenenkään, joka ei ole Kokenut sijoittaja, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön Relevantissa valtiossa.
Tämä tiedote ei ole tarjous arvopapereista yleisölle Yhdistyneessä Kuningaskunnassa. Arvopapereita koskevaa esitettä ei ole hyväksytty eikä tulla hyväksymään Yhdistyneessä Kuningaskunnassa. Tässä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Yhdistyneen Kuningaskunnan ulkopuolella, (ii) henkilöille, jotka ovat Yhdistyneen Kuningaskunnan vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen (Order 2005) (”Määräys”) 19(5) artiklan mukaisia sijoitusalan ammattilaisia ja (iii) Määräyksen 49(2) artiklan (a)-(d) -kohtien mukaisille yhtiöille, joilla on korkea varallisuusasema (high net worth entity), taikka muille henkilöille, joille tämä tiedote voidaan laillisesti kommunikoida (kaikki tällaiset henkilöt jäljempänä ”Asiaankuuluvat tahot”). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on tarkoitettu ainoastaan Asiankuuluvien tahojen saataville. Kenenkään, joka ei ole Asiaankuuluva taho, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön.
Tässä tiedotteessa käsitellyt asiat saattavat olla tulevaisuutta koskevia lausumia. Tulevaisuutta koskevat lausumat eivät ole historiallisia tosiseikkoja ja voidaan tunnistaa sanoista, kuten ”uskoa”, ”odottaa”, ”olettaa”, ”aikoa”, ”arvioida”, ”tulla”, ”saattaa”, ”jatkua”, ”pitäisi” ja vastaavista ilmaisuista. Tässä tiedotteessa tulevaisuutta koskevat lausumat perustuvat erilaisiin oletuksiin, joista monet vuorostaan perustuvat oletuksiin. Vaikka Yhtiö uskoo, että nämä oletukset olivat antamisensa ajankohtana perusteltuja, niihin luonnostaan liittyy merkittäviä tunnettuja ja tuntemattomia riskejä, epävarmuustekijöitä, satunnaisuuksia ja muita tärkeitä tekijöitä, joita on vaikeaa tai mahdotonta ennakoida ja jotka ovat sen vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella. Tällaiset riskit, epävarmuustekijät, satunnaisuudet ja muut tärkeät tekijät saattavat aiheuttaa sen, että toteutuneet tapahtumat eroavat olennaisesti odotuksista, jotka on ilmaistu tai joihin on viitattu tämän tiedotteen tulevaisuutta koskevissa lausumissa.
Tietoa jakelijoille
Johtuen yksinomaan tuotevalvontavaatimuksista, jotka sisältyvät (a) Euroopan Parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2014/65/EU rahoitusvälineiden markkinoista sekä direktiivin 2002/92/EY ja direktiivin 2011/61/EU muuttamisesta (muutoksineen ”MiFID II”); (b) 9 ja 10 artikloihin komission delegoidussa direktiivissä (EU) 2017/593, joka täydentää MiFID II:ta; ja (c) paikallisiin implementointitoimenpiteisiin (yhdessä ”MiFID II:n tuotevalvontavaatimukset”), sekä kiistäen kaiken vastuun, joka ”valmistajalla” (MiFID II tuotevalvontavaatimuksista johtuen) voi muutoin asiaa koskien olla, riippumatta siitä, perustuuko vastuu rikkomukseen, sopimukseen vai muuhun, Yhtiön osakkeet ovat olleet tuotehyväksyntämenettelyn kohteena. Mainitun tuotehyväksyntämenettelyn mukaan Yhtiön osakkeet: (i) täyttävät loppuasiakkaiden kohdemarkkinavaatimukset yksityissijoittajille sekä sijoittajille, jotka määritellään ammattimaisiksi asiakkaiksi ja hyväksyttäviksi vastapuoliksi, kuten määritelty MiFID II:ssa; ja (ii) soveltuvat tarjottavaksi kaikkien jakelukanavien kautta, kuten sallittu MiFID II:ssa (”Kohdemarkkina arviointi”). Kohdemarkkina arvioinnista riippumatta jakelijoiden tulisi huomioida, että: Yhtiön osakkeiden hinta voi laskea ja sijoittajat saattavat menettää osan tai kaiken sijoituksestaan; Yhtiön osakkeet eivät tarjoa mitään taattua tuloa tai pääomasuojaa; ja sijoitus Yhtiön osakkeisiin on sopiva vain sijoittajille, jotka eivät tarvitse taattua tuloa tai pääomasuojaa, jotka (joko yksin tai yhdessä asianmukaisen sijoitusneuvojan tai muun neuvonantajan kanssa) ovat kykeneviä arvioimaan kyseessä olevan sijoituksen edut ja riskit ja joilla on riittävät resurssit kantaakseen siitä mahdollisesti koituvat tappiot. Kohdemarkkina-arviointi ei rajoita tai vaikuta mihinkään sopimukseen, lakiin tai sääntelyyn perustuviin myyntirajoituksiin liittyen Listautumisantiin.
Epäselvyyksien välttämiseksi, Kohdemarkkina-arviointi ei ole: (a) sopivuuden tai asianmukaisuuden arviointi MiFID II:ta sovellettaessa; tai (b) kenellekään sijoittajalle tai sijoittajaryhmälle suositus sijoittaa, tai ostaa tai tehdä mitään muita Yhtiön osakkeisiin liittyviä toimenpiteitä.
Kukin jakelija on vastuussa oman kohdemarkkina arviointinsa tekemisestä Yhtiön osakkeita koskien sekä asianmukaisten jakelukanavien määrittämisestä.