NIB rahoittaa geeniterapeuttisten lääkkeiden tuotantoa Kuopiossa

Report this content

Pohjoismaiden Investointipankki (NIB) ja suomalainen FinVector Oy, joka on osa kansainvälistä Ferring Ventures -konsernia, ovat allekirjoittaneet 12 vuoden 45 miljoonan euron lainan. Lainalla rahoitetaan FinVectorin uuden viruspohjaisten geeniterapialääkkeiden tuotantoyksikön rakentamista Kuopiossa.

Investointi on osa FinVectorin pitkäaikaista sitoutumista geeniterapiaan perustuvien lääkkeiden kehittämiseen ja valmistukseen Suomessa. Kun rakenteilla oleva yksikkö aloittaa toimintansa, se keskittyy ensisijaisesti uuden viruspohjaisen geeniterapialääkkeen tuotantoon virtsarakon syöpää vastaan. FinVectorin tavoitteena on jatkossakin olla edelläkävijä uusien täsmälääkkeiden kehittäjänä ja valmistajana. Viruspohjaisilla geeniterapioilla on suuri potentiaali vaikeiden sairauksien hoidossa syöpähoidoista rokotteisiin. Yhdysvaltain lääkeviranomainen FDA myönsi luvan virtsarakon syövän hoitoon käytettävälle lääkkeelle joulukuussa 2022 ja hyväksyi yhtiön kaupalliseen mittakaavaan kehitetyn tuotantoprosessin tänä keväänä.

”Lainalla voimme tukea FinVectoria kasvattamaan tehokkaan syöpälääkkeen tuotantokapasiteettiä, josta voi olla hyötyä lukuisille sitä tarvitseville potilaille”, sanoo NIB:n toimitusjohtaja André Küüsvek.

”Pohjoismaiden Investointipankin myöntämä rahoitus uuden lääketehtaamme rakentamiseen Kuopiossa on meille FinVectorilla tärkeä. Virtsarakon syöpä on yksi yleisimmistä syövistä Yhdysvalloissa, ja kasvavan tuotantokapasiteetin myötä yhä useampi syöpäpotilas saa mahdollisuuden edistykselliseen ja tehokkaaseen täsmähoitoon.” sanoo FinVectorin toimitusjohtaja Matthias Krieger.

Uusi tuotantoyksikkö rakennetaan Savilahteen Kuopioon, lähelle FinVectorin nykyisiä tiloja. Sen odotetaan aloittavan toimintansa vuonna 2024. Uuden nelikerroksisen tuotantoyksikön kokonaispinta-ala on 25 000 neliömetriä. Lisäksi rakennussuunnitelmassa on varauduttu tuotantokapasiteetin lisäämiseen tulevaisuudessa. Tuotantoyksikössä hyödynnetään kestäviä energiaratkaisuja, kuten aurinkoenergiaa ja hukkalämmön talteenottoa. FinVector hakee uudelle yksikölleen rakentamisen kestävän kehityksen LEED-ympäristösertifikaattia (Leadership in Energy and Environmental Design).

Investointi on merkittävä myös Kuopion kaupungille. Lähivuosina FinVector arvioi henkilöstönsä kasvavan lähes 500 työntekijään. Yhtiön investointi lisää korkeaa osaamista vaativia työpaikkoja ja vahvistaa entisestään Kuopion ja Savilahden seudun tieto- ja tutkimusintensiivistä terveydenhuollon ekosysteemiä. FinVector tekee yhteistyötä Itä-Suomen yliopiston, Kuopion yliopistollisen sairaalan ja Kuopion geeni- ja soluterapiakeskuksen (KCT) kanssa.

FinVector on nopeasti kasvava ja kansainvälisesti tunnettu biolääkealan yritys, joka valmistaa viruspohjaisia geeniterapialääkkeitä. Alan edelläkävijänä FinVectorilla on laaja, 30 vuoden kokemus hyvien tuotantotapojen mukaisesta lääketuotannosta (cGMP). Yrityksen toiminta on keskittynyt Kuopion Savilahteen ja se työllistää satoja eri alan ammattilaista yli 40 eri maasta. FinVector on osa kansainvälistä Ferring Ventures -konsernia.

Pohjoismaiden Investointipankki (NIB) on kahdeksan jäsenmaan (Islanti, Latvia, Liettua, Norja, Ruotsi, Suomi, Tanska ja Viro) omistama kansainvälinen rahoituslaitos. Pankki rahoittaa yksityisiä ja julkisia investointihankkeita sekä jäsenmaissa että niiden ulkopuolella. Johtavat luottokelpoisuuslaitokset Standard & Poor’s ja Moody’s ovat myöntäneet NIB:lle parhaan mahdollisen luottokelpoisuuden AAA/Aaa.

Lisätietoja:

Seppo Halttunen, Senior Client Executive, puh. 040 702 8810, seppo.halttunen@nib.int
Søren Hovgaard, Country Lead Denmark, Senior Advisor, puh. +45 4081 3575, soren.hovgaard@nib.int
Lotta Forssell, Senior Communications Officer, puh. 010 618 0498, lotta.forssell@nib.int

Tilaa