Jo 200 000 yksityissijoittajaa avannut salkkunsa muiden nähtäville

Nordnetin sosiaalinen sijoitusverkosto Shareville lanseerattiin syksyllä 2014. Nykyään Shareville on Pohjoismaiden suurin säästäjien ja sijoittajien verkosto ja siihen on liittynyt jo yli 200 000 jäsentä. Käyttäjämäärä on kasvanut 30 % vuodessa. Sharevillen jäsenten paras kymmenys on saavuttanut peräti 49,5 %:n tuoton viimeisen vuoden aikana

- Shareville on saanut loistavan vastaanoton sijoittajien keskuudessa. Vaikuttajaverkostoon kuuluu nyt jo yli 200 000 käyttäjää. Käyttäjämäärät ovat kasvaneet peräti 30 % viimeisen vuoden aikana. Sosiaalinen media ja säästäminen sopivat hyvin yhteen, ja Sharevillessä käyttäjät voivat keskustella osakkeista ja jakaa sijoitusideoita toistensa kanssa. Käyttäjät myös jakavat omat Nordnet-salkkunsa muiden jäsenten nähtäväksi, mikä lisää huomattavasti läpinäkyvyyttä ja luo uskottavuutta, kertoo Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen.

Salkkujen kehitystä voi seurata tähtiluokituksen avulla

Sharevillessä jaetuille salkuille käytetään luokitusjärjestelmää, jossa on 0–3 tähteä. Tähtiluokitus perustuu käyttäjän salkun riskikorjattuun tuottoon verrattuna muihin Sharevillessä jaettuihin salkkuihin (ns. Sharpen luku). Yhden tähden saavat kaikki salkut, joiden historiallinen tuotto on positiivinen. Kaksi tähteä omaavien käyttäjien salkun riskikorjattu tuotto on Sharevillessä jaetuista salkuista parhaan 50 %:n joukossa. Parhaan luokituksen saavat ne salkut, jotka kuuluvat parhaimpaan kymmenykseen positiivisen tuoton saavuttaneista salkuista. Tälle ryhmälle Nordnet on kehittänyt oman Shareville-indeksin, joka mittaa kaikkien näiden salkkujen tuottoja ja Sharpen lukua. Tätä verrataan pohjoismaiseen OMX Nordic 120 GI -indeksiin, joka kuvastaa 120 suurimman pohjoismaisen yrityksen kehitystä.

Sijoittajien paras kymmenys on saavuttanut lähes 50 %:n tuoton vuodessa

Viimeisen vuoden aikana (elokuu 2017–heinäkuu 2018) Sharevillen jäsenten paras kymmenys saavutti peräti 49,5 %:n tuoton (Sharpen luku 4,8). Tätä voidaan verrata pohjoismaiseen indeksiin, jonka tuotto oli samalla ajanjaksolla 5,9 % (Sharpen luku 0,7).

- Sharevillestä löytyy Pohjoismaiden parhaita yksityissijoittajia. Jäsenten paras kymmennys on saavuttanut viimeisen vuoden aikana lähes 50 %:n tuoton, osakemarkkinoita matalammalla riskillä. Tämä on uskomattoman vaikuttava saavutus, sanoo Tuppurainen.

- Jokainen säästäjä ja sijoittaja voi kokeilla Sharevilleä maksutta ja seurata näitä vaikuttajia. Seuraamalla voi nähdä reaaliajassa, mihin arvopapereihin menestyjät sijoittavat, saada ilmoituksia, kun he tekevät muutoksia salkuissaan ja rakentaa oman salkkunsa näiden huippusijoittajien avustuksella, kannustaa Tuppurainen.

Lisätietoja antaa:
Suvi Tuppurainen, Nordnet Suomen maajohtaja

+358 50 380 3877, suvi.tuppurainen@nordnet.fi

Nordnet on pohjoismainen pankki, jonka kautta voi sijoittaa osakkeisiin ja rahastoihin. Nordnetin tavoitteena on antaa asiakkaille työkalut omien sijoitustensa hallintaan ja olla pohjoismaisten säästäjien ja sijoittajien ykkösvalinta. Tutustu meihin osoitteessa www.nordnet.fi tai www.nordnetab.com.

Yrityksestä

Nordnet on digitaalinen pankki säästäjille ja sijoittajille. Toimimme Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Tarjoamme asiakkaillemme käyttäjäystävällisen palvelun, laajan valikoiman sijoituskohteita ja edulliset hinnat säästötavoitteiden saavuttamiseksi. Tutustu meihin osoitteessa nordnetab.com ja nordnet.fi.