Nokian kurssi romahti: Tuhannet suomalaiset ostivat Nokiaa

Report this content

Nokian ja Microsoftin strateginen kumppanuus sai suomalaiset Nokia-ostoksille.

Nordnetin tilastojen mukaan kaupankävijöitä oli perjantaina 11.2.2011 liikkeellä tavalliseen perjantaihin verrattuna noin kymmenkertainen määrä. Vaikka Nokian osakkeen kurssi laski, suomalaiset säästäjät ja sijoittajat tankkasivat Nokian osaketta pitkin päivää. Ostajia oli liikkeellä huomattavasti suurempi määrä kuin myyjiä. Myös netto-ostot olivat positiivisia ja toteutuneita kauppoja oli ennätysmäärä.

”Suomalaisten luottamus Nokiaan on kiveen kirjoitettu. Vaikka kurssi putosi ja uutiset eivät saaneet positiivista vastaanottoa markkinoilla, suomalaiset ostivat joukolla Nokian osaketta”, kertoo Juha Raumolin, piensijoittajien asiamies Nordnetistä.

Myös kiinnostus Digiaa ja Ixonosia kohtaan heräsi. Microsoft piristyi hieman.

Sekä Ixonosin että Digian osakkeilla on käyty selvästi normaalia enemmän kauppaa. Osakkeiden pudotus sai suomalaiset ostamaan molempia sekä perjantaina että maanantaina.

”Ixonosin ja Digian pudotus on saanut piensijoittajat ostolaidalle, vaikka yhtiölle on annettu Nokia-uutisen jälkeen sekä osto- että myyntisuosituksia”, kertoo Raumolin.

Perjantaina suomalaiset ostivat myös Microsoftia. Applen osakkeen kiinnostus oli normaali.

 ”Näemme myös selvän kiinnostuspiikin Microsoftin osakkeessa, vaikka suomalaiset eivät vielä käy osakekauppaa ulkomaisilla osakkeilla yhtä aktiivisesti kuin kotimaisilla”, kertoo Raumolin.

 

Lisätietoja antaa:

Juha Raumolin

piensijoittajien asiamies

050 500 4525

juha.raumolin@nordnet.fi

Nordnet provides services that simplify savings, investments and loans to private investors in the Nordic region. We focus on active savings with a modern and smart approach. The holding company, Nordnet AB (plc), is listed on NASDAQ OMX Stockholm. Nordnet is the leading broker in the Nordic region with about 360,000 accounts in Sweden, Norway, Denmark and Finland. Visit us at www.nordnet.se, www.nordnet.no, www.nordnet.dk and www.nordnet.fi.

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit