Osakekauppa joulukuussa: Osinko-osakkeita salkkuihin

Report this content

Yksityissijoittajat kallistuivat joulukuussa ostolaidan puolelle öljy- ja ruplahuolista välittämättä. Netto-ostoja tehtiin Helsingin pörssissä yhteensä 81 miljoonalla eurolla.

Yksityissijoittajien tavallisimmin käyttämien online-välittäjien (Nordnet, Nordea, UB, FIM, Saxo Privatbank) kautta tehtyjen osakekauppojen euromääräinen vaihto laski joulukuussa 31,5 prosenttia edelliskuukauteen nähden. Myös koko pörssin vaihto oli laskusuunnassa, 12,3 prosentin lukemilla. Online-välittäjien kauppamäärät kuitenkin nousivat 16,1 prosenttia, ja koko pörssin tasollakin 1,3 prosentin verran.

Edellisvuoden joulukuuhun verrattuna koko pörssin kauppamäärät kasvoivat 26,7 prosenttia, ja yksityissijoittajien osalta peräti 48,2 prosenttia. Koko pörssin euromääräinen vaihto nousi vuoden takaisesta 34,2 prosenttia, ja yksityissijoittajien osalta samassa linjassa 35,6 prosenttia.

- Joulukuuhun saatiin liikettä öljyn hinnan, Venäjän talouden ja ruplan sukeltaessa yhä syvemmille tasoille. Nordnetin asiakkaat pitivät kuitenkin päät kylmänä ja kaupankäyntijärjestelmään syötettiin toimeksiantoja jopa jouluaattoyönä, Nordnet Suomen maajohtaja Niklas Odenwall kertoo.

Nordea ostetuin, Outokumpu myydyin

Joulukuussa online-välittäjien nettomääräisesti ostetuin osake oli Nordea, ja myydyin Outokumpu. Seuraavaksi ostetuimpia olivat Sampo ja Wärtsilä, ja myydyimpien päässä kärjestä löytyvät seuraavina Neste Oil ja Nokia.

- Ostetuimpien päässä näkyy selvästi korkealle nousseet kurssi- ja arvostustasot, sillä kärjestä löytyy vahvoja, perinteisesti osingonmaksukykyisiä yhtiöitä. Sijoittajat ovat varmasti viilanneet tuotto-odotuksiaan jonkin verran maltillisempaan suuntaan usean vuoden nousuputken jälkeen, eikä vuodelta 2015 odoteta enää kymmenien prosenttien kurssinousuja, Odenwall pohtii.

- Neste Oil nousi myydyimpien joukkoon yhtiön joulukuussa julkistaman positiivisen tulosvaroituksen jälkeen. Analyytikot antoivat osakkeelle myyntisuosituksia korkealle nousseen arvostustason seurauksena, ja saman näkemyksen voi lukea myös yksityissijoittajien reippaista nettomyynneistä, Odenwall jatkaa.

Lisätietoja antaa:

Niklas Odenwall, Nordnet Suomen maajohtaja, +358 40 565 6043
niklas.odenwall@nordnet.fi

Taulukko 1. Osakevaihto ja -kauppojen määrä online-välittäjillä (Nordnet, Nordea, UB, FIM ja Saxo Privatbank)

  Joulukuu 2014   Joulukuu 2013 Muutos ed. Marraskuu 2014 Muutos ed.
Välittäjä Vaihto (EUR) % Vaihto (EUR) vuoteen Vaihto (EUR) kuukauteen
Nordnet 690 983 369 4,00 543 361 814 27,17 % 704 412 337 -1,91 %
Nordea 1 533 738 381 8,88 1 122 009 084 36,70 % 2 624 955 164 -41,57 %
UB 76 110 153 0,44 38 078 165 99,88 % 78 741 207 -3,34 %
FIM Pankki 296 381 689 1,72 211 865 552 39,89 % 385 713 689 -23,16 %
Saxo Privatbank 0,00  232 137 -100,00 %      -
Yhteensä 2 597 213 593 15,03 1 915 546 752 35,59 % 3 793 822 397 -31,54 %
OMXH Vaihto (yhteensä) 17 274 889 804 100 12 868 244 726 34,24 % 19 693 302 660 -12,28 %
  Joulukuu 2014   Joulukuu 2013 Muutos ed. Marraskuu 2014 Muutos ed.
Välittäjä Kaupat (kpl) % Kaupat (kpl) vuoteen Kaupat (kpl) kuukauteen
Nordnet 195 371 6,89 145 794 34,00 % 186 830 4,57 %
Nordea 256 508 9,05 168 211 52,49 % 191 709 33,80 %
UB 15 934 0,56 5 038 216,28 % 13 116 21,49 %
FIM 61 834 2,18 38 171 61,99 % 64 401 -3,99 %
Saxo Privatbank 0,00  67 -100,00 % 0      -
Yhteensä 529 647 18,68 357 281 48,24 % 456 056 16,14 %
OMXH Kaupat (yhteensä) 2 834 974 100 2 237 894 26,68 % 2 798 424 1,31 %

Lähde: Nasdaq OMX Nordicin virallinen kuukausitilasto

Taulukko 2. Online-välittäjien 5 kauppamäärältään vaihdetuinta osaketta – joulukuu 2014 (*

  Nordnet UB FIM Saxo Privatbank Nordea Yhteensä
Nokia 18 379 1 359 0 0 19 626 39 364
Nokian Renkaat 18 616 1 163 0 0 13 866 33 645
Outokumpu 15 712 977 0 0 11 503 28 192
Outotec 14 678 397 0 0 9 085 24 160
Nordea Bank 7 947 142 0 0 13 750 21 839

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntistatistiikka

  
Taulukko 3. Online-välittäjien 10 ostetuinta ja myydyintä osaketta – joulukuu 2014 (*

Ostetuimmat osakkeet Myydyimmät osakkeet
Yhtiö Netto-ostoarvo (EUR) Yhtiö Nettomyyntiarvo (EUR)
Nordea Bank 13 617 738 Outokumpu -15 750 391
Sampo A 13 403 487 Neste Oil -11 285 843
Wärtsilä 11 185 341 Nokia -7 788 292
Fortum 10 467 915 UPM kymmene -5 593 857
Huhtamäki 9 205 717 Tieto -3 371 613
Metso 8 623 099 Oriola-KD -2 755 612
TeliaSonera 8 387 728 Metsä Board B -2 571 786
YIT 7 780 249 Olvi A -1 205 786
Stora Enso R 7 302 309 Caverion -1 172 844
Valmet 5 819 312 Orion A -1 036 712

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntistatistiikka

(* ei sisällä suurten ja OMXH25-indeksiin kuuluvien yhtiöiden osakkeiden kauppoja FIMin osalta 24.3. lähtien

Nordnet is a Nordic online bank with about 544,600 accounts in Sweden, Norway, Denmark and Finland. We offer private individuals and companies services that make it possible to take control over their financial future. We target conscientious savers in the Nordic countries. The holding company, Nordnet AB (plc), is listed on NASDAQ OMX Stockholm.
Visit us at www.nordnet.se, www.nordnet.no, www.nordnet.dk and www.nordnet.fi

Tilaa

Liitteet & linkit