• news.cision.com/
  • Nordnet/
  • Yksityissijoittajien osakekauppa elokuussa: alkuvuoden pörssiostot jo yli viime vuoden

Yksityissijoittajien osakekauppa elokuussa: alkuvuoden pörssiostot jo yli viime vuoden

Report this content

Helsingin pörssin yleisindeksin elokuu oli kuoppainen. Kuukauden alusta loppuun yleisindeksin pisteluku laski puoli prosenttia käytyään kuun puolivälin jälkeen jo neljän prosentin laskussa. Yksityissijoittajien sijoitusasteen nostaminen kuitenkin jatkui. Elokuussa Nordnet Suomen asiakkaat netto-ostivat kaikkia sijoitusinstrumentteja yhteenlaskettuna hieman edelliskuukausia maltillisemmin 94 miljoonalla eurolla.

Koko Helsingin pörssin euromääräinen vaihto laski vuodentakaisesta elokuusta 25,3 prosenttia. Koko pörssin kauppojen kappalemäärät putosivat 34,3 prosenttia edellisvuoden vertailukaudesta. Pörssin kaupankäynti hiipui heinäkuun 2023 euromääräisestä aktiviteetista 12,9 prosenttia. Myös kappalemääräinen kaupankäynti hiljeni edelliskuuhun verrattuna 10,5 prosenttia Nordnetin osuuden ollessa yksityissijoittajien suosimista välittäjistä suurin 12,0 prosentilla kauppojen kappalemäärästä.

Kotimaisten pörssiosakkeiden ostaminen hiipui – kansanosakkeita suosittiin

  • Kotimaisiin pörssiosakkeisiin sijoitettiin elokuussa Nordnetin suomalaisasiakkaiden toimesta lisää rahaa nettona vähiten sitten tammikuun. Elokuussa suomalaisasiakkaat kevensivät kotimaisten pörssiosakkeiden omistusta arvo-osuustileillä 2 miljoonalla. Osakesäästötileillä netto-ostoja jatkettiin 9 miljoonalla eurolla. Elokuun jarrutuksesta huolimatta Nordnet Suomen asiakkaat ovat kokonaisuutena tehneet tänä vuonna lisäsijoituksia Helsingin pörssiin nettona enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä, sanoo Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen.
  • Kaupankäynti keskittyy nyt vahvasti kansanosakkeisiin. Etenkin Nordea kasvattaa etumatkaansa suomalaisten yksityissijoittajien suosituimpana kansanosakkeena. Euroclear Finlandin tilastojen valossa Nordean ero toisena olevaan Nokiaan on omistajien lukumäärässä mitattuna pian jo 100 000 omistajaa. Nordeassa sijoittajakansaa kiinnostaa korkea osinkotuotto, joka on tänä vuonna toistaiseksi yhdistynyt korkotason nousun tukemaan tuloskasvuun, jatkaa Tuppurainen.
  • Myös toisella kansanosakkeella Fortumilla käytiin elokuussa kauppaa aktiivisesti. Fortum oli elokuussa Nordnetin suomalaisasiakkaiden selvästi netto-ostetuin kotimainen osake kymmenen miljoonan euron lisäyksellä. Lisäksi Fortum oli kuukauden vaihtoykkönen osakkeella kauppaa käyneiden eri asiakkaiden lukumäärällä mitattuna, kertoo Tuppurainen.

Katseet kääntyivät rahastoihin

  • Elokuun sijoitustoiminnalle oli leimallista lisäsijoitusten kohdistaminen rahastoihin. Kaikkiaan ETF:iin ja perinteisiin rahastoihin virtasi Nordnetin suomalaisasiakkaiden kuukausitason uusista sijoituksista noin 75 prosenttia. Kuukausi oli rahastojen merkinnöissä kovin ostokuukausi koko vuonna 2023. Korkorahastot syrjäyttivät suosiossa indeksirahastot, taustoittaa Tuppurainen.

Tesla, Novo Nordisk ja Nvidia nousivat ulkomaisen osakekaupan suosikeiksi

  • Suomalaiset yksityissijoittajat löysivät elokuussa useita kiinnostavia kohteita ulkomaisista pörsseistä. Tesla nousi ykköseksi osakkeella kauppaa käyneiden asiakkaiden määrällä mitaten. Novo Nordisk puolestaan oli vaihdetuin ulkomainen osake euromääräisesti. Tekoälybuumilla ratsastava Nvidia sen sijaan keräsi suurimmat netto-ostomäärät euroissa, kertoo Tuppurainen.

Uusien asiakkaiden virrassa nähtiin piristymistä

  • Uusien asiakkaiden määrän kasvu piristyi loppukesän aikana. Moni uusi sijoittaja on havainnut suomalaisyhtiöiden osakekurssien olevan mielenkiintoisilla tasoilla. On mahdollista, että elokuun lopun ja syyskuun alun suotuisa kurssikehitys osoittaa kesän vaisun kurssikehityksen jäävän tiilapäiseksi ilmiöksi katseiden kohdistuessa vähitellen ensi vuoden näkymiin, arvioi Tuppurainen.

Lisätietoja antaa: Suvi Tuppurainen, Nordnet Suomen maajohtaja, +358 50 380 3877,
suvi.tuppurainen@nordnet.fi

Taulukko 1. Nordnet Suomen 10 ostetuinta ja myydyintä osaketta arvo-osuustilillä – elokuu 2023

Ostetuimmat osakkeet Myydyimmät osakkeet
Yhtiö Netto-ostoarvo (EUR) Yhtiö Nettomyyntiarvo (EUR)
Fortum              7 529 571 Sampo               -4 933 780
Qt Group              3 762 201 Nordea               -3 917 254
Nokian Renkaat              2 750 139 Wärtsilä               -3 676 174
TietoEVRY              2 640 267 UPM-Kymmene               -3 340 369
Oriola B              2 209 604 Nokia               -2 848 870
Kesko B              2 087 541 Uponor               -2 255 875
Valmet              1 694 887 Kempower               -1 860 193
Neste              1 492 220 Metso               -1 316 483
Telia              1 266 141 Kamux               -1 266 088
Talenom                 597 540 Tokmanni                  -764 912

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntitilasto, mukaan lukien listautumisannit

Taulukko 2. Nordnet Suomen 10 ostetuinta ja myydyintä osaketta osakesäästötilillä – elokuu 2023

Ostetuimmat osakkeet Myydyimmät osakkeet
Yhtiö Netto-ostoarvo (EUR) Yhtiö Nettomyyntiarvo (EUR)
Fortum             2 459 366 Kempower                  -533 760
Qt Group             1 667 262 Nokia                  -452 612
Neste             1 150 210 UPM-Kymmene                  -420 575
Valmet                867 283 Wärtsilä                  -409 206
Kesko B                738 128 Kamux                  -352 324
Nokian Renkaat                646 880 Tokmanni                  -350 524
TietoEVRY                587 951 Harvia                  -312 436
Sampo                383 823 Uponor                  -208 542
Nordea                344 405 Marimekko                  -202 383
Orion B                343 936 Metso                  -133 760

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntitilasto, mukaan lukien listautumisannit

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit