• news.cision.com/
  • Nordnet/
  • Yksityissijoittajien osakekauppa joulukuussa – Loppuvuoden pörssinousua kotiutettiin ja luottamus Nokiaan horjui

Yksityissijoittajien osakekauppa joulukuussa – Loppuvuoden pörssinousua kotiutettiin ja luottamus Nokiaan horjui

Report this content

Helsingissä pörssivuosi 2023 päättyi valoisissa tunnelmissa, ja yleisindeksi on noussut jo lähes 15 prosenttia lokakuun pohjalukemistaan. Marras-joulukuun aikana Nordnetin suomalaisasiakkaat kevensivät kotimaisia pörssiosakkeita, mutta koko vuonna 2023 sijoitusastetta kasvatettiin tuntuvasti.

Koko Helsingin pörssin euromääräinen vaihto hiipui vuodentakaisesta joulukuusta 9,6 prosenttia.
Myös koko pörssin kauppojen kappalemäärät vähenivät 22,7 prosenttia edellisvuoden vertailukaudesta. Pörssin euromääräinen kauppa kasvoi marraskuun 2023 euromääräisestä aktiviteetista 24,1 prosenttia. Kappalemääräinen kaupankäyntikin väheni edelliskuuhun verrattuna 13,6 prosenttia Nordnetin osuuden ollessa yksityissijoittajien suosimista välittäjistä suurin 12,2 prosentilla kauppojen määrästä.

Loppuvuoden pörssinousua kotiutettiin marras-joulukuussa

  • Joulukuu oli marraskuun tavoin Nordnetin suomalaisasiakkaiden keskuudessa pörssivuoden 2023 mittapuulla poikkeuksellinen, sillä kotimaisia pörssiosakkeita kevennettiin 42 miljoonalla eurolla. Kuukaudesta tuli kalenterivuoden suurin yksittäinen nettomyyntikuukausi. Muutoin päättynyttä kalenterivuotta voi kuvailla tuntuvien lisäsijoitusten tekemisen ajanjaksoksi: kotimaisiin pörssiosakkeisiin sijoitettiin Nordnetin kautta vuonna 2023 nettomääräisesti lisää rahaa lähes 30 prosenttia enemmän kuin vuonna 2022, sanoo Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen.
  • Osakekaupan kuukausitason TOP-listojen kärkisijoille päätyivät joulukuussa tutut nimet Nokiasta Nesteeseen ja pankkiosakkeisiin. Liiketoimintansa haasteista tiedottaneen Nokian osakkeella käytiin vilkkaimmin kauppaa niin eri tilien lukumäärällä kuin euromääräisellä vaihdolla mitattuna. Kurssikuopasta huolimatta suomalaiset yksityissijoittajat eivät innostuneet lisäämään Nokiaa. Sen sijaan 18 miljoonan euron nettomyynnit viestivät luottamuksen rakoilemisesta, jatkaa Tuppurainen.

Rahastosijoittamisen vuosi 2023 – edessä voi olla suorien osakesijoitusten vuosi 2024

  • Nordnetin suomalaisasiakkaiden joukossa rahastosäästäjien määrä kasvoi vuonna 2023 nopeammin (10 prosenttia) kuin osakesijoittajien määrä (6 prosenttia). Vuodesta tuli siis rahastosijoittamisen vuosi. Kahden epävakaan pörssivuoden myötä suuri osa sijoittajista on kokenut säännöllisen kuukausisäästämisen ja rahastosijoittamisen käytännöllisimmäksi tavaksi osallistua osakemarkkinoille. Uskon kuitenkin, että suorien osakesijoitusten markkina elpyy tulevien koronlaskujen tukiessa lähtökohtaisesti koko pörssiä laajasti tarkastellen, kertoo Tuppurainen.

Osakesäästötilin talletusrajan nosto tukee kotimaisen omistajuuden kasvua

  • Osakesäästötilin talletusrajan tuore nosto 100 000 euroon piristänee uusien tilien avausmääriä. Myös koronlaskut voivat ohjata varovaisia säästäjiä pörssiin. Lisäksi vähitellen alkava Q4-tuloskausi osinkoehdotuksineen asettaa sijoittajille askelmerkit alkaneeseen pörssivuoteen 2024, jolla on hyvät edellytykset katkaista kahden peräkkäisen pörssivuoden laskutrendi, arvioi Tuppurainen.

Lisätietoja antaa: Suvi Tuppurainen, Nordnet Suomen maajohtaja, +358 50 380 3877, suvi.tuppurainen@nordnet.fi

Taulukko 1. Nordnet Suomen 10 ostetuinta ja myydyintä osaketta arvo-osuustilillä – joulukuu 2023

Ostetuimmat osakkeet Myydyimmät osakkeet
Yhtiö Netto-ostoarvo (EUR) Yhtiö Nettomyyntiarvo (EUR)
Neste          3 382 382 Nokia         -16 680 808
Kesko B          2 522 241 Nordea           -5 293 020
Outokumpu          1 883 438 UPM-Kymmene           -5 136 628
Mandatum          1 678 093 Finnair           -3 308 424
Kempower          1 667 349 Konecranes           -3 072 062
TietoEVRY             953 534 Sampo           -2 903 310
Enento Group             952 064 Telia           -2 219 263
Citycon             938 788 Wärtsilä           -2 152 830
Elisa             894 947 Kone           -2 035 168
Metso             659 615 Revenio Group           -1 934 261

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntitilasto, mukaan lukien listautumisannit

Taulukko 2. Nordnet Suomen 10 ostetuinta ja myydyintä osaketta osakesäästötilillä – joulukuu 2023

Ostetuimmat osakkeet Myydyimmät osakkeet
Yhtiö Netto-ostoarvo (EUR) Yhtiö Nettomyyntiarvo (EUR)
Mandatum          1 879 159 Konecranes             -1 360 009
Kempower          1 515 058 Nokia             -1 238 781
Neste          1 189 115 Sampo             -1 108 187
Kesko B          1 136 528 Harvia                -786 465
TietoEVRY          1 088 934 Qt Group                -685 786
Fortum             616 320 UPM-Kymmene                -632 195
Nordea             464 580 SSAB B                -604 797
Metso             374 898 Wärtsilä                -421 907
Citycon             373 310 Huhtamäki                -415 372
Elisa             371 780 Revenio Group                -392 435

Lähde: Nordnetin oma kaupankäyntitilasto, mukaan lukien listautumisannit

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit