NRC Group on voittanut uuden urakan Luumäki-Imatra -ratahankkeeseen liittyen

Report this content

Väyläviraston Luumäki-Imatra -ratahankkeessa kehitetään Itä-Suomen rataverkkoa ja varmistetaan ihmisten, tavaroiden sekä näiden myötä koko yhteiskunnan sujuva ja ympäristöystävällinen liikkuminen. Hankkeeseen liittyen olemme tänään saaneet Väyläviraston hankintapäätöksen 6,25 miljoonan euron päällysrakenneurakasta.

Urakan suunnittelutyöt on jo aloitettu, mutta virallisesti urakka alkaa 1.4. ja päättyy syyskuussa 2022. Urakka kattaa Rasinsuon, Törölän ja Tapavainolan liikennepaikkojen sivuraiteiden jatkamiseen liittyvät maanrakennustyöt ja ratarakentamisen sekä sähkörata-, vahvavirta- ja valaistustyöt.  

"Tämä on meille tärkeä urakkavoitto. Tämänhetkisten laskelmien mukaan projekti työllistää rata- ja sähkörakentamisen ammattilaisia noin 15 miestyövuoden edestä”, sanoo Rautatierakentaminen-divisioonan väliaikainen johtaja Jouni Kekäle.

”Urakassa tehdään junaliikenteeseen vaikuttavia ratatöitä pitkin rakentamiskautta erikseen varattujen liikennekatkosten aikana. Urakkatyömaa sijaitsee parhaillaan käynnissä olevan Joutseno-Rauha-välin kaksoisraideurakkamme läheisyydessä, mikä tuo merkittäviä synergiaetuja molempiin urakoihin”, sanoo ratarakentamisen rakennuspäällikkö Pasi Kiiski.

Urakan projektipäällikkönä tulee toimimaan Jarno LaaksoSopimuksessa on 14 päivän valitusaika, jonka jälkeen sopimus voidaan allekirjoittaa.

Olemme osallistuneet viime vuosina useampaan urakkaan Luumäki-Imatra -ratahankkeessa

Luumäki-Imatra -rataosuus on tärkeä sekä tavaraliikenteelle että matkustajaliikenteelle. Yrityksemme on osallistunut Väyläviraston Luumäki-Imatra -ratahankkeeseen useammalla erillisellä urakalla. Olemme muun muassa rakentaneet vuoden 2020 lopussa valmistuneen Mansikkakosken ratasillan Imatralle, viisi alikulkusiltaa Lappeenrannan ja Imatran kaupunkien alueelle sekä uusineet vaihteita ja jatkaneet vanhaa sivuraidetta Muukon liikennepaikalla. Parhaillaan käynnissä olevassa projektissamme rakennamme 13 kilometriä kaksoisraidetta Joutsenon ja Rauhan välille.

NRC Group Finland

viestinta@nrcgroup.fi

NRC Group lyhyesti

NRC Group on Pohjoismaiden johtava raideinfra-alan toimija, joka työllistää noin 2 000 ammattilaista Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. NRC Group luo ihmisiä ja yhteiskuntaa liikuttavaa infraa, joka ylittää odotukset niin tänään kuin huomennakin, ja tarjoaa laaja-alaisesti palveluita koko infrastruktuurin elinkaarelle. Yrityksen tavoitteena on olla tulevaisuuden infra-alan halutuin yhteistyökumppani ja työnantaja.

NRC Groupin kasvu on ollut merkittävää sen perustamisvuodesta 2011 lähtien, ja yrityksen liikevaihto on noin 600 miljoonaa euroa. NRC Groupin pääkonttori sijaitsee Lysakerissa, Oslossa, ja se on listattu Oslon pörssissä lyhenteellä “NRC”. Konsernin toimitusjohtajana toimii Henning Olsen.

Suomessa NRC Group Finlandissa työskentelee noin 1000 henkeä. Vuonna 2019 Suomen liikevaihto oli 270 miljoonaa euroa.

www.nrcgroup.fi

Tilaa