NRC Groupin vastuullisuusraportti 2020 on julkaistu

Report this content

Kasvava kysyntä laadukkaan infrastruktuurin rakentamiselle ja ylläpidolle Pohjoismaissa sekä kaupungistumisen ja ilmastomyönteisen kaupunkikehityksen tarjoamat mahdollisuudet avaavat NRC Groupille mielenkiintoisia näkymiä. Toiminta-ajatuksenamme on luoda nykypäivän ja huomisen vaatimukset ylittävää infrastruktuuria, ja sen tukemiseksi noudatamme kestävän kasvun strategiaa, edistämme ympäristöystävällisiä ratkaisuja ja teemme proaktiivisesti töitä toimialamme päästöjen nollaamiseksi.

NRC Group on nyt julkaissut ensimmäisen vastuullisuusraporttinsa, jossa kerrotaan sidosryhmille merkittävien vastuullisuusteemojen käsittelystä ja niihin liittyvistä saavutuksista vuodelta 2020. Raportti on GRI-standardien mukaisesti laadittu ja ulkopuolisen tahon tarkastama, ja siihen sisältyy GRI-sisältöindeksi.

”Viime vuosi oli haastava. Osoitimme resilienssiä covid-19-pandemiaan reagoivilla toimillamme. Tahdon kiittää työntekijöitämme, joiden panoksen ansiosta pystyimme ylläpitämään korkeat terveys- ja turvallisuusstandardimme ja toteuttamaan ympäristösitoumuksemme näissä hyvin vaikeissa olosuhteissa. Uskon, että oppimme vuodelta 2020 ja kykymme sopeutua nopeasti ovat meille tulevaisuudessa suureksi eduksi erityisesti, kun vastaamme terveyden, turvallisuuden ja ilmastovaikutusten kaltaisiin kriittisiin vastuullisuushaasteisiimme”, sanoo NRC Groupin toimitusjohtaja Henning Olsen.

NRC Group seuraa tarkasti EU:n kestävää rahoitusta ja luokitusjärjestelmäasetusta koskevaa työtä. Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaan ja EU:n kestävää rahoitusta koskevaan toimintasuunnitelmaan sisältyvät uudet lainsäädännölliset ja muut toimet edellyttävät, että yhtiöt ottavat huomioon tapansa käsitellä vastuullisuutta ja tiedottavat siitä uudella ja standardoidulla tavalla. Valmistautuessaan EU:n luokitusjärjestelmää varten NRC Group arvioi vuoden 2021 aikana tuottojensa, sijoitustensa ja toimintakustannustensa ”vihreyttä”.

”Taloudellisen toiminnan luokitusjärjestelmä tulee edistämään ilmastonmuutoksen hillintää, ilmastonmuutokseen sopeutumista ja muita ympäristötavoitteita merkittävästi. Kestävä rahoitus on tärkeä mahdollistava tekijä vihreän kehityksen ohjelman täytäntöönpanossa ja EU:n talouden saattamisessa kestäväksi. Uskomme NRC Groupin hyötyvän EU:n luokitusjärjestelmästä jatkossa, sillä tärkeimmät liiketoiminta-alueemme ovat pitkälti EU:n ympäristötavoitteiden mukaisia”, toteaa NRC Groupin talousjohtaja Dag Fladby.

Koko raportti on ladattavissa englanniksi osoitteesta www.nrcgroup.com

NRC Group Finland
viestinta@nrcgroup.fi

NRC Group lyhyesti

NRC Group on Pohjoismaiden johtava raideinfra-alan toimija, joka työllistää noin 2 000 ammattilaista Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. NRC Group luo ihmisiä ja yhteiskuntaa liikuttavaa infraa, joka ylittää odotukset niin tänään kuin huomennakin, ja tarjoaa laaja-alaisesti palveluita koko infrastruktuurin elinkaarelle. Yrityksen tavoitteena on olla tulevaisuuden infra-alan halutuin yhteistyökumppani ja työnantaja.

NRC Groupin kasvu on ollut merkittävää sen perustamisvuodesta 2011 lähtien, ja yrityksen liikevaihto on noin 635 miljoonaa euroa. NRC Groupin pääkonttori sijaitsee Lysakerissa, Oslossa, ja se on listattu Oslon pörssissä lyhenteellä “NRC”. Konsernin toimitusjohtajana toimii Henning Olsen.

Suomessa NRC Group Finlandissa työskentelee noin 1000 henkeä. Vuonna 2020 Suomen liikevaihto oli 260 miljoonaa euroa.

www.nrcgroup.fi

Tilaa