NRC Group toteuttaa 25 miljoonan euron arvoisen Kuopion ratapihan parannusurakan
Toteutamme Väyläviraston tilaaman Kuopion ratapihan parannusurakan. Projektin arvo on 25 miljoonaa euroa ja se sisältää henkilö- ja tavararatapihojen, matkustajatunnelin sekä turvalaitteiden uudistamisen, lukuun ottamatta asetinlaitetoimitusta. Työt aloitetaan elokuussa 2022 ja projektin arvioidaan valmistuvan lokakuussa 2024.
Kuopion ratapihan uudistaminen sisältää monipuolisesti ratarakentamiseen liittyviä töitä ja lisäksi erilaisia taitorakenteita. Tavararatapihalla uusitaan raiteiden päällysrakenteet ja sähköistys sekä muutetaan raiteiston geometriaa. Matkustajaratapihalla vanha asematunneli palautetaan alkuperäiseen asuunsa, uusitaan laiturikatokset ja rakennetaan korkeat matkustajalaiturit sekä hissit.
Keskeisellä paikalla sijaitseva projektikokonaisuus toteutetaan huolella ennakkoon suunnitellen ja junaliikenteen ehdoilla. ”Olemme tottuneet työskentelemään junaliikenteen alaisilla vilkkailla ratapihoilla, kaikissa tekniikkalajeissa, ja voimme tässäkin urakassa hyödyntää mainiosti tätä ydinosaamistamme”, Pasi Kiiski, NRC Groupin rakennuspäällikkö sanoo.
Huolellisen työsuunnittelun tavoitteena sujuva toteutus vaativassa paikassa
Kuopion asemanseutua on kehitetty viime vuosina merkittävästi rakentamalla mm. uusi linja-autoasema, rautatieasema, sekä uusia asuntoja ja toimitiloja. Matkustajaratapihan uudistustyöt tehdäänkin uuden rakennetun kaupunkiympäristön keskelle. Keskeinen sijainti, tiiviisti rakennettu ympäristö ja alueen asukkaat ja käyttäjät huomioidaan mahdollisimman tarkasti parhaillaan käynnissä olevassa työsuunnittelussa.
Ratapihan uudistaminen tehdään neljässä erillisessä päätyövaiheessa. Matkustajaratapihan ja Puijonkadun sillan purkaminen ja uusiminen tehdään kahdessa eri osassa ja tavararatapihan uudistus ajoittuu näiden työvaiheiden jälkeen. Viimeisenä toteutetaan uusien turvalaitteiden testaus- ja käyttöönotto. Yksityiskohtaisia työsuunnitelmia viimeistellään parhaillaan, että projekti voidaan toteuttaa mahdollisimman sujuvasti. ”Projektikokonaisuus on erittäin vaativa muun muassa käytettävissä olevan tilan ja uuden rakennetun kaupunki-infran vuoksi. Alue on myös osittain käytössä, koko rakentamisen ajan,” toteaa Kiiski.
Jatkossa juniin pääsee sujuvasti uusien hissien ja korotettujen asemalaitureiden myötä
Junamatkustajia varten projektissa uudistetaan asemalaiturit, laiturikatokset, kulkuopasteet sekä ja rakennetaan hissit laitureille. Lisäksi uusitaan Puijonkadun alikulkusilta ja parannetaan matkakeskukseen johtavaa matkustajatunnelia.
”Urakassa uudistetaan Kuopion ratapiha kokonaisuudessaan ja siten edistää turvallista, täsmällistä ja sujuvaa junaliikennettä”, jatkaa Kiiski.
Kuopion ratapihan uudistus:
Uudistettua raidetta 6500 metriä
Esteetöntä asemalaituria 1000 metriä
Laiturikatoksia 300 metriä
Uusia vaihteita 27 kpl
Kaapelireittejä 11 km
Uusittuja siltoja 1 kpl
Kunnostettuja tunneleita 2 kpl
Lue lisää: https://vayla.fi/kuopion-ratapiha
Lisätietoja:
Pasi Kiiski
Rakennuspäällikkö, NRC Group
pasi.kiiski@nrcgroup.fi
puh. 0408621195
Pauliina Pykälä
Viestintäjohtaja, NRC Group
pauliina.pykala@nrcgroup.fi
puh. 0403543360
NRC Group on Pohjoismaiden johtava raideinfra-alan toimija, joka työllistää noin 2 000 ammattilaista Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Konsernin liikevaihto on noin 635 MEUR. Luomme ihmisiä ja yhteiskuntaa liikuttavaa infraa, joka ylittää odotukset niin tänään kuin huomennakin. Tavoitteenamme on olla tulevaisuuden infra-alan halutuin yhteistyökumppani ja työnantaja. Suomessa olemme yli 160 vuoden kokemuksella maamme yksi suurimmista rauta- ja raitioteiden rakentajista sekä radan kunnossapitäjistä. Olemme myös merkittävä raideinfran sähköverkkojen ja turvalaitejärjestelmien rakentaja ja kunnossapitäjä sekä rautatiemateriaalien toimittaja.
Pääkonttorimme sijaitsee Lysakerissa, Oslossa. Yrityksemme on listattu Oslon pörssissä lyhenteellä “NRC”. Konsernimme toimitusjohtajana toimii Henning Olsen.