Itse tehty -toiminta siirtyy uuteen aikaan

Report this content

Vuodesta 2012 lähtien koordinoimamme Itse tehty -palvelu lopettaa toimintansa nykyisessä muodossaan. 

Vuosien varrella olemme tukeneet yli 200 nuorten projektia ympäri Suomen Itse tehty -rahan avulla. Nyt toiminnan koordinointi on tullut meidän osalta tiensä päähän, ja Itse tehty -tiimi kiittää kaikkia mukana olleita nuoria, aikuisia ja kumppaniorganisaatioita kuluneista vuosista.

Vaikka toiminnan koordinointi meidän päässämme loppuu, 13–19-vuotiaiden nuorten ryhmät voivat yhä hakea Itse tehty -rahaa suunnittelemansa vapaa-ajan projektin toteuttamiseen kumppaniorganisaatioiltamme.

Ryhmät, joissa vähintään kaksi nuorta asuu Espoossa, Joensuussa, Kuopiossa tai Vantaalla voivat hakea suunnittelemansa projektin toteuttamiseen rahaa kunnistaan. Turussa Itse tehty -rahaa voivat hakea nuorisotalolla käyvät nuoret. Kuntien lisäksi Itse tehty -rahaa voivat hakea myös ryhmät, joista vähintään kaksi nuorta kuuluu 4H-liittoon, Suomen Nuorisoseuroihin tai toimii Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisyhdistyksen nuorisoryhmissä.

Elokuun loppuun saakka Itse tehty -rahaa voi vielä hakea täyttämällä hakulomakkeen Itse tehty -palvelun sivuilla www.itsetehty.fi. Sivusto lakkautetaan 31.8.2014, jonka jälkeen hakemukset löytyvät mukana olevien organisaatioiden omilta nettisivuilta.

Me Nuorten Akatemiassa tuemme yhä taloudellisesti nuorten projekteja Mahiksen ja Päätä itse! -toiminnan avulla. Tutustu palveluihimme sekä materiaaleihin, joiden avulla projektien tekeminen sujuu näppärämmin:

www.nuortenakatemia.fi/mahis
www.nuortenakatemia.fi/paataitse
Tukimateriaaleja projektin toteuttamiseen

*********************

Nuorten Akatemia ry

Nuorten Akatemia on nuorten toiminnan kehittämö ja toteuttamo. Yhdistämällä nuorten näkemykset ja ideat sekä Nuorten Akatemian pitkäaikaisen kokemuksen yhteistyöhankkeista voimme tarjota erityislaatuisia palveluja kumppaniorganisaatioidemme tarpeisiin.

Seuraa meitä Twitterissä: www.twitter.com/nuortenakatemia

Tilaa Nuorten Akatemian uutiskirje

Avainsanat: