Nuoret toivovat suvaitsevaista ja kansainvälistä Suomea
Nuorten mielestä Suomi on vuonna 2030 hyvä maa asua, mikäli kansalaiset ovat suvaitsevia ja avarakatseisia, Suomi entisestään kansainvälistynyt ja nuorilla riittävästi töitä.Nuoret suhtautuvat puolestaan kriittisesti siihen, että teknologia ujuttautuu yhä uusille alueille ja tuottavuutta pyritään jatkuvasti kasvattamaan. Nuoria ei viehätä hoitotyön automatisointi eikä jatkuva uuden rakentaminen luonnon kustannuksella. Näitä ja monia muita kiinnostavia teemoja nousi esiin Nuorten Akatemian toteuttamissa Nuorten tulevaisuustyöpajoissa. Työpajat järjestettiin syyskuussa Omnian