Nordicon ja Nurminen Logistics aloittivat yhteistyön terminaalioperoinnissa

Report this content

Nordicon haluaa tarjota asiakkailleen parempaa palvelua kehittämällä sähköistä tiedonsiirtoa.

Kappaletavaraoperaattori Nordicon vaihtoi terminaalioperaattoriaan Suomessa tammikuun alussa ja aloitti yhteistyön Nurminen Logisticsin kanssa Vuosaaren-terminaalissa. Operaattorivaihdoksen yhteydessä Nordiconin ja Nurmisen tietojärjestelmien välille tehtiin mittava sähköinen integraatio ja tiedonkulku automatisoitiin.

– Sähköisen tiedonsiirron vaatimukset olivat meille tärkein kriteeri lähteä tekemään terminaalioperaattorimuutosta. Nurminen osoitti kiinnostusta ryhtyä tämän kaltaiseen projektiin ja päädyimme yhteistyöhön heidän kanssaan. Meidän toimintamme edellyttää lisäksi sijaintia satamassa. Yhtiömme on tehnyt vastaavanlaisen integraation Ruotsissa, mutta projektin vaativuus kyllä yllätti meidät sillä, miten paljon aikaa ja erilaisia vaiheita se vaati. Nurmisen puolelta kaikki sujui loistavasti. Olen todella tyytyväinen, että projektin johto oli Nurmisella. Integraation jälkeen operatiivinen toiminta on lähtenyt käyntiin kohtalaisen hyvin, pientä hiomista tällaisissa muutoksissa tietenkin aina on, sanoo johtaja Tommi Antikainen Nordiconilta.

– Nordiconin asiakkuus on meille monella tavalla tärkeä. Tavarankäsittelymäärät kasvavat merkittävästi Vuosaaren-läpivirtausterminaalissamme. Lisäksi nyt toteutettu sähköinen integraatio on pilottihanke terminaalijärjestelmäämme.  Projekti on ollut opettavainen ja yhteistyö Nordiconin kanssa on sujunut hienosti. Tiedon on kuljettava logistiikassa yhtälailla nopeasti kuin tavaroidenkin. Tietojärjestelmiemme integraatiolla saamme tiedonkulun viiveet minimoitua, kertoo Nurminen Logisticsin Huolinta-liiketoimintalinjasta vastaava johtaja Mike Karjagin.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia