Nurminen Logistics järjestää maksuttoman osakeannin yhtiölle itselleen
Nurminen Logistics Oyj Pörssitiedote 8.7.2015 klo 14.00
Yhtiön osakkeenomistajat ovat 7.4.2015 valtuuttaneet hallituksen päättämään osakeannista ja/tai osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettuihin osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta siten, että hallitus voi yhdellä tai useammalla päätöksellä antaa tai luovuttaa osakkeita ja/tai erityisiä oikeuksia määrän, joka vastaa enintään 20.000.000 uutta osaketta siten, että sanottuja osakkeita ja/tai erityisiä oikeuksia voitaisiin käyttää muun muassa yritys- ja liiketoimintakauppojen tai muiden liiketoiminnan järjestelyiden ja investointien rahoittamiseen, omistusrakenteen laajentamiseen, hallituksen palkkioiden maksamiseen ja/tai henkilöstön kannustamiseen tai sitouttamiseen.
Hallitus on 8.7.2015 päättänyt edellä mainitun valtuutuksen nojalla maksuttomasta 100.000 uuden osakkeen suunnatusta annista yhtiölle itselleen. Osakeannissa yhtiölle annettavat osakkeet tullaan käyttämään hallituksen palkkioiden maksamiseen ja/tai henkilöstön kannustamiseen tai sitouttamiseen ja näin ollen osakkeiden suunnatulla antamisella on yhtiön kannalta erityisen painava taloudellinen syy.
Nurminen Logistics Oyj
Olli Pohjanvirta
toimitusjohtaja
Lisätietoja: Olli Pohjanvirta, toimitusjohtaja, p. 010 545 2431.
JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.nurminenlogistics.com
Nurminen Logistics on vuonna 1886 perustettu logistiikkapalveluita tarjoava pörssiyhtiö. Yhtiö tuottaa asiakkailleen laadukkaita rautatiekuljetuksia, projektikuljetuspalveluita, erikoiskuljetuksia sekä huolinta- ja tavarankäsittelypalveluita. Nurminen Logisticsin päämarkkinat ovat Suomessa sekä Venäjällä ja sen lähialueilla.