Nurminen Logistics laajentaa Aasian reittivalikoimaansa Japanin Yokohamaan ja avaa kaksi uutta kohdetta Kiinassa

Report this content

Vuonna 2018 alkanut Nurmisen junaliikenne on kulkenut tähän asti Helsingistä ja Norjan Narvikista Kiinan eri kohteisiin ja takaisin, mutta voimakkaasti kasvaneen kysynnän vuoksi yhtiö laajentaa nyt Japaniin. Yhtiö kertoi Japanin liikenteen aloittamisesta Moskovassa järjestettävillä kansainvälisilla logistiikka-alan messuilla TransRussiassa 12. huhtikuuta.

Suomesta on viimeksi lähtenyt juna Japaniin yli 30 vuotta sitten. Nurminen Logisticsin juna Yokohamaan lähtee Helsingistä huhtikuun 15. päivä. Yli 10 000 kilometrin matka taittuu junalla Helsingistä Nahodkaan Vostotšnyin satamaan ja sieltä meriteitse Yokohamaan. Japani on Kiinan jälkeen Suomen tärkein kauppakumppani Aasiassa. Japaniin viedään erityisesti puutavaraa, paperia, koneita ja laitteita.

 

”Kyseessä on yhdelle asiakkaalle toteutettava kokojuna, mutta koska kysyntää Japaniin suuntautuvalle viennille ja tuonnille on paljon, uskomme että junia Suomen ja Japanin välillä tullaan tekemään useampia. Junassa kulkee ruotsalaisen suuryrityksen tuotteita”, kertoo Nurminen Logisticsin myyntijohtaja Marjut Linnajärvi.
 

Toinen avaus on maaliskuun lopussa Helsingistä Jinanin kautta Kiinan Tianjiniin lähtenyt, Nurmisen merkittävän asiakkaan toimitusketjuun liittyvä, kokojunakuljetus.Tianjin on Pohjois-Kiinassa sijaitseva metropoli ja yksi Kiinan suurimmista kaupungeista.

 

Kolmas Nurminen Logisticsin avaama uusi reitti kulkee Kiinaan Jiazhouhun joka toinen viikko Helsingistä tapahtuvilla lähdöillä. Ensimmäinen vientijuna Jiazhouhun on jo saapunut menestyksekkäästi määränpäähänsä 6. huhtikuuta. Jiazhou sijaitsee Qingdaon alueella, jossa on paljon teollisuudenalan yritystoimintaa.
 

”Vientijunien kysyntä on kovaa ja täyttöasteet korkeita, ja olemmekin erittäin iloisia, että Suomen vientiteollisuus on ottanut junat osaksi kuljetus- ja supply chain ratkaisujaan. Junakuljetus on erittäin sopiva tuotteille joissa toimitusaika, nopeus sekä varmuus ovat tärkeitä tekijöitä tai tuotteeseen on sidottu paljon pääomaa. Suoran yhteyden, säännöllisten lähtöjen ja nopean kuljetusajan ansiosta asiakkaamme parantavat merkittävästi omaa markkina-asemaansa Kiinassa. Kasvavassa määrin myös alhainen CO2-arvo on monille asiakkaille merkittävä valintakriteeri”, Marjut Linnajärvi kertoo.

Lisätietoja:


Marjut Linnajärvi
VP Sales, Nurminen Logistics

marjut.linnajarvi@nurminenlogistics.com
+358 40 571 5034


Nurminen Logistics on vuonna 1886 perustettu logistiikkapalveluita tarjoava pörssiyhtiö. Yhtiö tuottaa asiakkailleen laadukkaita huolinta- ja tavarankäsittelypalveluita sekä rautatiekuljetuksia ja niihin liittyviä projektikuljetuspalveluita. Nurminen Logisticsin päämarkkinat ja kasvualueet ovat Kiinan ja Pohjois-Euroopan välisessä rautatielogistiikassa, vaativissa logistiikan ulkoistuksissa sekä raskaan tavaran ja kemikaalien käsittelyissä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia