Nurminen Logistics nimittää uuden operatiivisen liiketoimintojen johtoryhmän

Report this content

Operatiivisten liiketoimintojen johtoryhmä mahdollistaa Nurminen Logisticsin palvelutason edelleen nostamisen ja tehokkuuden parantamisen sekä tukee erityisesti voimakkaasti kasvavan Kiinan junaliikenteen kehitystä.

Olga Stepanova ottaa vastatakseen yhtiön kasvavan junatuotteen mukaan lukien Pietarin ja Shanghain toiminnot asemapaikkanaan Moskova. Stepanova on ollut luomassa koko Kiinan ja Euroopan välistä konttijunaliikennettä sen alusta lukien 2016 Venäjän Valtion Rautateiden myyntijohtajana, ja tuntee hyvin markkinan ja laajan eurooppalaisen asiakaskunnan. Hänen osaamisensa raaka-ainekuljetuksissa antaa myös mahdollisuuksia kasvattaa yhtiön Venäjälle suuntautuvaa rautatieliikennettä.

Marjut Linnajärvi, joka vastasi yhtiön Kiinan junatuotteesta, on nimitetty konsernin myyntijohtajaksi. Linnajärven laaja logistiikan ja ulkoistuspalveluiden  toimialatuntemus tukee yhtiön ratkaisupalvelumyyntiä ja liiketoiminnan kasvutavoitteita.

Joonas Louho, joka on vastannut Vuosaaren terminaalin tuotannosta ottaa vastuulleen koko terminaalin tulosvastuullisen liiketoimintajohtamisen.

Timo Hyyryläinen, joka on vastannut Kotka ja Haminan terminaalien tuotannosta ottaa vastatakseen Kotkan, Haminan ja Vainikkalan terminaalien tulosvastuullisen liiketoimintajohtamisen.

Operatiiviseen liiketoimintojen johtoryhmään kuuluuvat yhtiön johtoryhmän jäsenet CEO Olli Pohjanvirta, CFO Iiris Pohjanpalo, CIO Petri Luurila, VP Forwarding Jonna Paasonen sekä Managing Director Olga Stepanova, myyntijohtaja Marjut Linnajärvi, HR Manager Pella Tolonen, Rauman huolinnan Business Manager Antti Koukku ja terminaalien liiketoimintapäälliköt Joonas Louho ja Timo Hyyryläinen. Konsernijohtoryhmässä ei tässä yhteydessä tehdä uusia nimityksiä.    

Lisätietoja:

vt. toimitusjohtaja Olli Pohjanvirta, +358 40 900 6977

JAKELU
Keskeiset tiedotusvälineet
www.nurminenlogistics.fi

 

Nurminen Logistics on vuonna 1886 perustettu logistiikkapalveluita tarjoava pörssiyhtiö. Yhtiö tuottaa asiakkailleen laadukkaita huolinta- ja tavarankäsittelypalveluita sekä rautatiekuljetuksia ja niihin liittyviä projektikuljetuspalveluita. Nurminen Logisticsin päämarkkinat ovat Suomessa sekä Venäjällä ja sen lähialueilla.