Nurminen Logistics tekee 5,3 miljoonan euron liikearvon alaskirjauksen, mikä vaikuttaa negatiivisesti omavaraisuusasteeseen

Report this content

Tilinpäätöksen laadinnan yhteydessä Nurminen Logistics Oyj on tehnyt arvonalentumistestauksen. Yhtiö tekee alustavien tilintarkastamattomien tietojen perusteella konsernin vuoden 2019 tilinpäätökseen noin 5,3 miljoonan euron alaskirjauksen yhtiön liikearvoon. Alaskirjaus liittyy taseen pitkäaikaisiin varoihin kirjattuihin vuokriin IFRS 16 -standardin ja johdon harkinnan mukaisesti. Alaskirjaus raportoidaan oikaisuna, eikä sillä ole rahavirtavaikutuksia. Yhtiön toimialan ja liiketoimintamallinsa vuoksi yhtiö toimii pääosin vuokralleottajana vuokrasopimuksissa, joihin pääasiassa lukeutuu toimitilojen, varastojen, koneiden ja kaluston vuokria.

Alaskirjauksella on merkittävä negatiivinen vaikutus yhtiön omavaraisuusasteeseen.

Yhtiön omavaraisuusaste on yksi yhtiön rahoitussopimuksiin sisältyvistä kovenanteista, ja yhtiö on saanut sitoumukset keskeisiltä rahoittajiltaan rahoituskovenanttien täyttymisen varmistamiseksi relevantissa tarkastelupisteessä.

Yhtiön tilinpäätöstiedote julkistetaan 6.3.2020.

Nurminen Logistics Oyj

Tero Vauraste
Toimitusjohtaja 

Lisätietoja: Tero Vauraste, p. 046 87 67 100

JAKELU                                                                         
Nasdaq 
Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet                                                     
www.nurminenlogistics.com

Nurminen Logistics on vuonna 1886 perustettu logistiikkapalveluita tarjoava pörssiyhtiö. Yhtiö tuottaa asiakkailleen laadukkaita huolinta- ja tavarankäsittelypalveluita sekä rautatiekuljetuksia ja niihin liittyviä projektikuljetuspalveluita. Nurminen Logisticsin päämarkkinat ovat Suomessa sekä Venäjällä ja sen lähialueilla.