Nurminen Logistics toteuttaa maksuttoman osakeannin yhtiölle itselleen

Report this content

Nurminen Logistics Oyj:n (”Yhtiö”) hallitus on tänään päättänyt varsinaisen yhtiökokouksen sille 12.6.2020 antaman valtuutuksen nojalla maksuttomasta 143 539 uuden osakkeen osakeannista Yhtiölle itselleen osakeyhtiölain (624/2006, muutoksineen) 9 luvun 20 §:n mukaisesti. Osakeannissa annettavat uudet osakkeet ovat samaa lajia kuin Yhtiön olemassa olevat osakkeet. Osakeannin jälkeen Yhtiön osakkeiden kokonaismäärä on 44 867 713 osaketta, joista yhteensä 249 872 osaketta on Yhtiön hallussa omina osakkeina.

Osakeannissa Yhtiölle annettavat osakkeet tullaan käyttämään hallituksen palkkioiden maksamiseen ja/tai henkilöstön kannustamiseen tai sitouttamiseen.

Uudet osakkeet merkitään kaupparekisteriin arviolta 2.10.2020 mennessä, jonka jälkeen Yhtiö hakee viipymättä osakkeiden ottamista julkisen kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalla.

Nurminen Logistics Oyj

Iirsi Pohjanpalo

Talousjohtaja

Lisätietoja: Iiris Pohjanpalo, talousjohtaja, puh. +358 50 5345176

JAKELU       

Nasdaq Helsinki Oy

Keskeiset tiedotusvälineet

www.nurminenlogistics.fi

Nurminen Logistics on vuonna 1886 perustettu logistiikkapalveluita tarjoava pörssiyhtiö. Yhtiö tuottaa asiakkailleen laadukkaita huolinta- ja tavarankäsittelypalveluita sekä rautatiekuljetuksia ja niihin liittyviä projektikuljetuspalveluita. Nurminen Logisticsin päämarkkinat ovat Suomessa sekä Venäjällä ja sen lähialueilla.

Tilaa