Nurminen Logisticsin toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2015 on julkaistu

Nurminen Logistics Oyj                                                     Pörssitiedote 17.3.2016 klo 15.30  

Nurminen Logistics Oyj:n hallituksen toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2015 on julkaistu yhtiön verkkosivuilla osoitteessa www.nurminenlogistics.com suomeksi ja englanniksi. Samalta sivustolta löytyy myös selvitys Nurminen Logisticsin hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2015.

Yhtiö allekirjoitti 17.2.2016 kauppakirjan 380 katetun vaunun myynnistä. Ostajan rahoitusneuvottelut kaupan rahoittamisesta ovat venyneet ja ne tullaan saamamme tiedon mukaan saamaan päätökseen kevään 2016 aikana. Vaunujen myyntituotto on ruplan kurssista riippuen 4,5–5 miljoonaa euroa. Vaunukaupoilla ei ole tulosvaikutusta vuodelle 2016, sillä vaunut on arvostettu vuoden 2015 tilinpäätöksessä ruplamääräiseen myyntihintaansa. Yhtiö on sopinut rahoittajapankkien kanssa 3 miljoonan euron lyhytaikaisesta rahoituksesta 31.5.2016 asti, jolla taataan yhtiön rahoitusasema vaunukauppojen toteuttamisen ajaksi.

Nurminen Logistics Oyj

Marko Tuunainen
President and CEO

Lisätietoja: Marko Tuunainen, toimitusjohtaja, p. 010 545 7011.

JAKELU                                                                       
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet                                                   
www.nurminenlogistics.com

Nurminen Logistics on vuonna 1886 perustettu logistiikkapalveluita tarjoava pörssiyhtiö. Yhtiö tuottaa asiakkailleen laadukkaita huolinta- ja tavarankäsittelypalveluita sekä rautatiekuljetuksia ja niihin liittyviä projektikuljetuspalveluita. Nurminen Logisticsin päämarkkinat ovat Suomessa sekä Venäjällä ja sen lähialueilla.

Yrityksestä

Tilaa