Suomen ja Kiinan välisen konttijunaliikenteen jatkuvuus nähdään tärkeänä

Report this content

Suomen viranomaiset ovat vahvistaneet, että Suomen itärajan ylittävälle rautatieliikenteelle ei ole estettä. Lisäksi Suomen ja Kiinan välisen konttijunaliikenteen jatkuvuus nähdään tärkeänä osana logistiikan ilmastotavoitteiden saavuttamisen kannalta. Suomen ja Kiinan väliseen konttijunaliikenteeseen ei myöskään kohdistu pakotteita jotka estäisivät liikenteen harjoittamisen.

Suomalainen rautatieoperaattori VR-Yhtymä Oy tiedotti viikonloppuna keskeyttävänsä toistaiseksi Suomen ja Venäjän välisen rautatieliikenteen rajapalvelut. Nurminen Logisticsilla ei ole matkalla olevia junia joihin VR:n päätöksellä olisi vaikutusta.

Nurminen Logistics operoi Kiinan konttijunaliikennettä Kiinan ja Kazakstanin rautatieyhtiöiden sopimuksilla, ja rautatieliikennettä Suomessa sekä rajatoimintoja yhtiö voi tulevaisuudessa operoida muiden suomalaisten rautatieoperaattoreiden kanssa. Suomen ja Venäjän väliset raja-asemat ovat auki normaalisti.

Nurminen Logisticsilla on laaja osaaminen ja yhteistyöverkosto rautatie- ja multimodaalikuljetuksissa ja yhtiö keskittyy palvelemaan asiakkaitaan useilla eri reiteillä varmistaakseen sujuvan toimitusketjun myös kriittisille tuoteryhmille. Suorien Kiina – Suomi reittien lisäksi rahtia on mahdollista kuljettaa sekä Euroopan rautatiehubien että uuden, Venäjän kiertävän, eteläisen reitin kautta Keski-Eurooppaan. Yhtiö tulee nopeuttamaan eteläisen reitin käynnistämistä.

Nurminen Logistics noudattaa toiminnassaan tarkasti voimassa olevaa lainsäädäntöä ja pakotteita.

Lisätietoja: 
Marjut Linnajärvi, VP Sales, Nurminen Logistics
+ 358 40 571 5034, marjut.linnajarvi@nurminenlogistics.com

Nurminen Logistics on vuonna 1886 perustettu pörssiyhtiö, joka tarjoaa laadukkaita multimodal- ja terminaalipalveluja sekä on johtava konttijunaoperaattori Aasian ja Skandinavian välisellä markkinalla. 

Tilaa

Liitteet & linkit